Par-kierros nosti Wikströmin mukaan päätöspäivään
17.8.2012, 21.00
Ursula Wikström nousi paria sivuavalla kierroksellaan mukaan British Mastersin lauantaina pelattavalle päätöskierrokselle. Wikströmin torstain avauskierros sujui 74 (+2) lyönnillä ja hän jakaa kahden kierroksen jälkeen sijaa 44. Denhamissa, Buckinghamshiren Golf kentällä pelattavassa naisten Eurooppa Tourin osakilpailussa.
Kisaa johtaa Etelä-Afrikan Asleigh Simon yhdeksän alle tuloksellaan. Toista sijaa, kaksi lyöntiä Simonin takana jakavat USAn Beth Allen sekä Englannin Lydia Hall. Kilpailun muut suomalaiset, Jenni Kuosa ja Sohvi Härkönen karsiutuivat kilpailun viimeiseltä kierrokselta.
- Tuuli on ollut melkoisen kovaa molempina päivinä ja mailan valinnan kanssa pitää olla tarkkana. Tänään teinkin melkoisen huolimattomuusvirheen, kun löin lähestymislyöntini 20 metriä pitkäksi greenin yli. Muutenkin lähestymiset jäivät tänään aika kauaksi eikä helppoja birdie-paikkoja jurikaan ollut, kertasi Wikström kierrostaan tiedotteessaan.
Ursulan perjantain tuloskoerttiin merkittiin parien lisäksi neljä birdietä ja neljä bogeyta. Väylille Wikström osui avaksillaan kahdeksan kertaa ja viheriöoille lähestymislyönneillään 12 kertaa. Putteja tilaistoitiin 30.
Lisää uutisia
- Mikko Ilonen kärkikahinoissa 2.5.2013, 08.59
- Uintilegendan valmentaja Turkin olympiatiimiin 30.4.2013, 16.23
- O´Sullivan jyräsi jälleen Carterin MM-snookerissa 30.4.2013, 12.20
- Nyströmit avaavat kautensa Shanghaissa 30.4.2013, 12.02
- Junhui ja Bingham jatkoon MM-snookerissa 29.4.2013, 18.41
- Suomalaisille voitto ja kakkossija Viron korttelikisasta 29.4.2013, 16.56
- Kivelälle toinen nelossija Dresdenissä 28.4.2013, 21.29
- Lähteenmäki alitti vammaisuinnin MM-rajan 28.4.2013, 21.13
- Piiroinen kauhoi kaksi komeaa haamurajaa 28.4.2013, 20.06
- Wolverines avasi europelit tappiolla 28.4.2013, 19.58
- Lidström kaksoisvoittoon Ypäjän aikasarjassa 28.4.2013, 16.30
- Hawkins yllätti maailman ykkösen MM-snookerissa 28.4.2013, 16.20
- Kivelä hyppäsi neljänneksi Dresdenissä 27.4.2013, 20.04
- Pulkkanen golfasi kakkoseksi Madridin haastajakisassa 27.4.2013, 18.32
- Talviolle voitto Ypäjän lauantain pääluokassa 27.4.2013, 18.26
- Tuula Tenkanen purjehti kakkoseksi 27.4.2013, 13.59
Sport Content Oy

