Plaza

Mikko Ilonen pettyi panokseensa Dubaissa

5.2.2010, 16.04

Mikko Ilonen karsiutui jatkosta golfin Euroopan-kiertueen kilpailussa Dubaissa. Ilonen pelasi kaksi kierrosta 148 lyönnillä (74+74) eli tulokseen +4 ja jäi kahden lyönnin päähän jatkopaikasta.

- Perjantai oli osaltani heikko päivä. Satunnaisia hyviä lyöntejä siellä täällä, peli oli hyvin vaikean oloista. Puttien vauhdeissa oli molemmilla kierroksilla ihmettelemistä, Ilonen harmitteli

Ilosen puttien määrä oli varsin suuri kahdella kierroksella (33+32). Perjantaina hän joutui lisäksi jatkamaan avaustensa jälkeen peräti yhdeksän kertaa muualta kuin väylältä.

- Viheriöissä ruohon kasvusuunta vaikutti enemmän kuin koskaan aiemmin täällä pallon kulkuun. Siihen en tottunut ja tulos on minulle iso pettymys. Odotin tältä kisalta varsin paljon, Ilonen ruoski suoritustaan.

Kisan kärjessä on Thaimaan Thongchai Jaidee (-8).

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös