Plaza

Mikko Ilonen: Parempaan oli mahdollisuuksia

16.6.2012, 09.13

Mikko Ilonen päätyi tulokseen 75+74=149 (+9) ja karsiutui yhdellä lyönnillä viikonlopun kierroksilta San Franciscon Olympic Club-kentällä pelattavassa kauden toisessa majorissa, US Openissa.

Torstain tapaan Ilonen teki toisella kierroksella kolme birdietä, mutta bogeja kertyi peräti seitsemän.

- Birdien määrää pidän hyvänä, bogeja tuli perjantaina liikaa (7). Jätin kentälle muutaman turhan lyönnin. Kahdesti otin kolme puttia keskittyessäni pelkästään linjaan, vauhteja ei tullut tarkkailtua. Kuudennella löin raskaan osuman viheriöbunkkerista ja jouduin tekemään varsin vaikean kautta bogeyn, Ilonen kertoi.

Kahden kierroksen jälkeen Ilosen sijoitus oli 73, eroa kärkikolmikkoon Tiger Woods, Jim Furyk, David Toms oli kymmenen lyöntiä.

- Parempaan oli mahdollisuuksia. Koen olevani hyvin haminoissa pelaamisen suhteen tähtienkin joukoissa. Fokus pysyi vaikeillakin hetkillä selvillä. Nyt en vaan saanut momentumia kohdalleen, hän jatkoi.

Ilonen kisailee seuraavan kerran maanantaina 25. kesäkuuta British Openin karsinnoissa Lontoossa. Tämän jälkeen perättäisinä viikonloppuina ovat vuorossa Irlannin, Ranskan ja Skotlannin avoimet.

British Open pelataan 12-15. heinäkuuta.

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös