Plaza

Mikko Ilonen: Hyvä peli ja taistelu

15.6.2012, 09.24

Mikko Ilonen on tuloksellaan 75 (+5) torstain kierroksen jälkeen sijaluvulla 74 kauden toisessa major-kilpailussa San Franciscossa. Eurooppalaisista hän on 19:nneksi paras.

Kentän kuusi vaikeaa ensimmäistä reikää olivat ottaa mehut irti suomalaisesta, joka oli niiden jälkeen jo kuusi yli.

- Tuo haastava alku oli kaikkien tiedossa. Bogeja tulee Olympic Clubilla helposti, kaksi tuplaa olivat kuitenkin turhia. Missään vaiheessa ei tullut selllaista oloa, että olisin heittänyt hanskat tiskiin, Ilonen kertoi matkatessaan kohden majapaikkaa.

Nousu käynnistyi seitsemänneltä, lyhyeltä par-neloselta (230 m), jossa Ilonen löi avauksensa viheriölle ja teki kahden putin birdien. Seuraavalla (par-3) hänen avauksensa oli päivän parhaita. Ilonen pääsi upottamaan birdiensä vajaan kahden metrin matkalta.

- Seiskalla käytin draiveria, se olisi ollut minulle spoonilla liian pitkä. Kahdeksikolla löin rautanelosella oikein hyvän vedon rohkeaa linjaa, hän maiskutteli pelin palauttaneita suorituksiaan.

Loppukierroksella Ilonen teki vielä kaksi bogeyta ja birdien 17:lla.

- Siinä lyötiin vasten aurinkoa, mitään ei kohteista näkynyt. Draiveri, rautanelonen viheriön eteen ja siitä nosto kolmeen metriin, putti sisään, hän kertoi reseptiksi.

Ilonen pelasi 12 viimeistä reikää yksi alle parin, joka oli väkevä suoritus ja antaa oivan mahdollisuuden päästä jatkoon kahden kierroksen jälkeen.

- Olen tyytyväinen. Tämä oli hyvä peli ja taistelu. Sisääntulossa viheriöt olivat varsin kovia, sama voi olla tilanne huomenna aamulla. Oletettavasti aamulla peliin lähtiessämme on melkoisen kylmä, siihen täytyy varautua.

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös