Plaza

Lontoossa olympiahistorian kattavimmat dopingtestit

16.7.2012, 20.48

Ensi viikolla alkavissa Lontoon kesäolympialaisissa nähdään olympiahistorian mittavin anti-dopingkampanja. Puolet kaikista kilpailijoista testataan kisojen ja niitä seuraavien paralympialaisten aikana, ja näytteitä otetaan kaikkiaan 6000. Kaikki mitaleille yltävät urheilijat joutuvat myös testattaviksi.

Testilaboratoriossa työskentelee yli 1000 henkilöä. He testaavat päivittäin nelisensataa näytettä, ja näytteistä etsitään eli 240 erilaista kiellettyä ainetta.

- Olympiamitalin voittaminen on paras tunne maailmassa. Urheilijalle on tärkeää tietää se, että kaikki palkintokorokkella seisovat ovat päässeet sinne omistatumisen ja kovan työn kautta, eikä dopingin avulla, kertoi yhtenä anti-dopingohjelmaa esilletuovan kampanjan keulakuvista toimiva brittipikajuoksija Marlon Devonish BBC:n verkkosivuilla.

- Mitalin voittaminen on kuin addiktio. Kun sen kerran on saanut, sitä haluaa useamman. Se on suurin motivaationi. Tietäen saavuttaneensa sen kovalla työllä, yhdeksän kertaa viikossa, kaksi tuntia kerrallaan sekä kolme kuntosalitreeniä viikossa neljän vuoden ajan, on se kaikkein paras tunne, totesi kampanjassa niin ikään mukana oleva paralympiauimari Graham Edmunds.

- Olen luottavainen sen suhteen, että Lontoossa tehdään kaikki mahdollinen tehdään dopinghuijareiden kiinnisaamiseksi, ja se tekee näistä kisoista erityiset, Edmunds päätti.

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös