Plaza

Ala-Huikulla vielä toivoa olympiapaikkaan

8.6.2012, 20.44

Suomen Olympiakomitean seuraava Lontoon Olympiakisojen joukkueen valintakokous on 5.7. Tänään Vierumäellä tehdyn yksimielisen Painiliiton hallituksen kokouspäätöksen mukaan liiton hallitus tulee 2.7. tekemään Olympiakomitealle valintaesityksen sarjan 60 kg Suomen edustajasta päävalmentajan ja valmennuksen johtoryhmän esityksen perusteella. Tämä menettelytapa noudattaa aikaisemmin sovittuja pelisääntöjä ja valintakriteerejä.

Toimintatapa on siis jo aikaisemmin Painiliiton päävalmentajan tekemän ja valmennuksen johtoryhmän yksimielisesti tukeman esityksen mukainen, antaen näin ilmajokiselle Jarkko Ala-Huikulle vielä näyttömahdollisuuden Saksan GP:ssä kesäkuun lopussa. Imatralaiselta, Suomelle maakohtaisen kisapaikan hankkineelta Matti Kettuselta ei lisänäyttöjä edellytetä eikä hän tule osallistumaan tähän Saksan turnaukseen.

Valmennuksen johtoryhmän yksimielisten esitysten tekemiseen ovat osallistuneet kaikki ne valmentajat, jotka ohjaavat nyt ja ovat ohjanneet tämän olympiadin ajan sekä Matti Kettusen että myös Jarkko Ala-Huikun päivittäisvalmennusta ja maajoukkueleiritystä painimatolla sekä sen reunalla. Kuvatulla toimintatavalla halutaan varmistaa se, että sarjan 60 kiloa Suomen edustajan valinta heinäkuussa tulee tapahtumaan urheilullisin perustein.

Päävalmentaja Juha Virtasen mukaan molempien painijoiden valmistautuminen on sujunut suunnitelmien mukaisesti. Hänen ja koko valmennuksen johtoryhmän mukaan tällä toimintatavalla ei vaaranneta painijoiden valmistautumistaolympiakisoihin. Molemmat painijat matkaavat päävalmentaja Juha Virtasen johdolla ensi viikolla kansainväliselle harjoitusleirille Puolaan muun Suomen joukkueen mukana.

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös