Vesa Hirvonen Itärallissa lumitöihin
7.3.2010, 11.47
Kotikaupungin rallikisa ei tälläkään kerralla ollut suosiollinen Joensuun rattimiehelle Vesa Hirvoselle. Alkupätkilläkin puolen minuutin verran ylimääräisestä aikahukasta kärsinyt Honda-kuski oli EK3:n jälkeen vain yhdeksän sekunnin päässä SM2-luokan kärjestä, mutta seuraavalla EK:lla vauhdikas eteneminen päättyi lumihankeen.
- Nopean osuuden jälkeen vasen kurvi taittoi alas ja sinnehän me sitten sukellettiin. Nuotti tuli paikkaan kenties vähän myöhässä, joten ei ollut siinä tilanteessa enää mitään tehtävissä, Hirvonen kertasi harmissaan.
- Reilut 10 minuuttia siinä lapioitiin yleisön kanssa autoa tielle. Vain etupuskuri meni rikki, mutta moottoritila oli täynnä lunta, eikä auto jaksanut enää kulkea mihinkään. Pätkän jälkeen keskeytys oli edessä.
- Harmitusta lisää se, että kilpurin puolesta olisi ollut hyvät saumat ajaa voitosta. Nopeat osuudet sopivat meidän vehkeille.
- Epäonnistumisen voisi kuitata lopuksi sillä, että näinhän nämä kotikisat hoidetaan meilläpäin. Viime talvena Itäralli päättyi samoissa tunnelmissa. Vaikka välillä tuntuu kovasti vastustavan, niin onhan tämä kuitenkin hieno laji, Hirvonen summasi.
Lisää uutisia
- Latvalan haaste näyttää toivottomalta 27.5.2012, 23.10
- Franchitti juhli Indianapolisissa, Sato hölmöili 27.5.2012, 23.01
- Salminen ihastui Ranskan 27.5.2012, 20.49
- Loebin kartturi Latvalalle: Hei ei tää ole Jyskälä 27.5.2012, 18.06
- Latvala: Jos haluaa mestariksi on pakko yrittää 27.5.2012, 17.55
- Citroen-pomo varoitteli vauhdista - Loeb ei piitannut 27.5.2012, 17.50
- Loeb rengasrikosta: Vähän heräteltiin tiimiä 27.5.2012, 17.04
- Prokop nautiskelee seuraavaksi Jyväskylässä 27.5.2012, 16.29
- Östberg tyytyväinen: Helpottavaa olla maalissa 27.5.2012, 16.26
- Ford-pomo masentuneena: Paljon enemmän oli tarjolla 27.5.2012, 16.23
- Solberg vaisuna: Olen todella pettynyt 27.5.2012, 16.16
- Latvalaa harmitti: Edellytykset oli voittoon 27.5.2012, 16.11
- Hirvonen: Ajollisesti ihan hirvee viikonloppu 27.5.2012, 16.06
- Loeb voitti Kreikan rallin, sai kolme lisäpistettä 27.5.2012, 14.39
- Latvalalla ässä hihassa Power Stagelle 27.5.2012, 14.00
- Marcus Grönholm juhli voittoa USA:ssa 27.5.2012, 13.47
Sport Content Oy


