Rouhiainen valmistautui motocrossin MM-kauteen Belgiassa
2.4.2012, 20.19
Tulevana viikonloppuna ajetaan MX-luokkien MM-sarjan avausosakilpailut Hollannin Valkenswaardissa. Heinolalainen Riku Rouhiainen käynnistää kilpailukautensa MX3-luokassa yhdessä muiden suomalaiscrossareiden kanssa. Rouhiainen on ollut maaliskuun alusta lähtien Belgiassa valmistautumassa tulevaan kilpailukauteen.
- Vajaa parikymmentä ajotuntia on takana, kertoi Rouhiainen tiedotteessaan.
Suomen olosuhteissa harjoittelu ei ole mahdollista, vaan ajotuntumaan on etsittävä etelämmästä jossa kevät on jo pidemmällä.
- Olosuhteet ovat olleet todella hyvät. Radat ovat olleet suolattuja jolloin maaperä on kosteaa, heinolalainen kuvaili.
Pyörän säätöjen etsimistä
Kuukauden aikana on tarkoituksena ollut löytää hyvä ajotuntuma. Pyörässä on kokeiltu monia erilaisia säätöjä, etenkin iskunvaimennuksen asetuksia.
- Hyvät pyörän säädöt ovat löytyneet jo muutama viikko sitten, Yamaha-pilotti kertoi.
Rouhiaisella on erittäin hyvä tuki iskunvaimennus-asioissa takanaan, sillä hän asuu belgialaisen VHL-Suspensionin omistajan luona. Sama mies on auttanut heinolalaiscrossari Mika Saarenkoskea aikanaan.
- Luisia on autettu, jotta hänelle on jäänyt enemmän aikaa keskittyä iskunvaimentimeni säätöihin, mainitsi Rouhiainen.
Mies hyvässä kunnossa
Viime aikoina Rouhiainen on keskittynyt oman ajokuntonsa viilaamiseen.
- Pyörä on ok, mutta miehessä on vielä vähän säätöä.
Eindhovenin lähettyvillä sijaitseva Valkenswaard punnitsee crossareiden onnistumisen kauteen valmistautumisessa.
- 100%:n kunto ei ihan vielä ole löytynyt, mutta kokonaisia eriä jaksan ajaa jo täysillä, Riku kertoi.
MX3-luokan MM-sarjassa Rouhiainen tavoittelee sijoittumista kymmenen parhaan joukkoon, joka erässä mahdollisimman lähelle kärkeä. Valkenswaardin MX3-osakilpailuun ovat ilmoittautuneet suomalaiscrossareista myös Antti Pyrhönen, Marko Kovalainen, Toni Eriksson sekä Mäkiset Tommi ja Mika.
Lisää uutisia
- Motocrossin SM-kausi pyörähtää käyntiin Hyvinkäällä 30.4.2013, 16.31
- Ajo kylmäpäisenä Jerezin noidankattilaan 30.4.2013, 12.42
- Kansainvälinen debyytti tuotti voiton Muhoselle 29.4.2013, 16.04
- Ajo käynnisti CEV-sarjan työt kurjassa kelissä Barcelonassa 28.4.2013, 23.07
- Laineella haastava kilpailu Espanjassa 28.4.2013, 17.45
- Tuulella epäonninen viikonloppu Assenissa 28.4.2013, 17.31
- Eskelinen avasi kautensa European SuperCar -kisan kakkossijalla 28.4.2013, 16.34
- Matias Laineelle vain yksi kunnollinen kierros 28.4.2013, 14.55
- Muhonen ajoi paalupaikalta voittoon 27.4.2013, 23.02
- Matias Laine epäonnisesta kisastaan: Matka loppui kesken 27.4.2013, 19.16
- Matias Laine toiveikkaana aika-ajojen jälkeen 27.4.2013, 14.05
- EM-enduronaisten pyörät varastettu - kilpailuun lainakalustolla 26.4.2013, 19.19
- Matias Laine kärkivauhdissa Motorlandin sateessa 26.4.2013, 18.42
- Niklas Ajo kesätöihin Espanjan CEV-sarjaan 26.4.2013, 17.19
- Eskelinen ja Buri avaavat kautensa Espanjassa 26.4.2013, 13.00
- Petter Solberg kilpailee Kouvolassa 26.4.2013, 12.04
Sport Content Oy


