Uutta tallia etsivä Mika Kallio: Homma ei ole toiminut
3.9.2010, 13.17
Mika Kallio yrittää löytää uusia tuulia ratamoottoripyöräilyuralleen. Valkeakoskelainen myöntää STT:n haastattelussa, ettei hän todennäköisesti jatka Ducatin satelliittitallissa Pramac Racingissa kuluvan kauden jälkeen.
- Todennäköisyys sille, että jatkaisin nykyisessä tallissa on minimaalinen. Homma ei ole toiminut ja nyt on aika katsoa jotain muuta, toista kauttaan MotoGP-luokassa ajava Kallio kertoi STT:lle.
Kallio kertoi käyvänsä neuvotteluja muutaman MotoGP-tallin kanssa. Mikäli sopimusta kuninkuusluokkaan ei synny, vaihtoehtoina ovat Moto2-luokka tai siirtyminen Superbike-luokan MM-sarjaan.
- Moto2 aloitettiin vasta tällä kaudella ja siinä kilpailevien tallien voimasuhteita on vaikea arvioida ensi kautta ajatellen. Moto2:n suhteen tallipaikan valitseminen vaikuttaisi tällä hetkellä hakuammunnalta. Siksi Superbike tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta, Kallio sanoi STT:lle.
Lisää uutisia
- Tallipäällikkö Ajo tähdentää testikilometrien tärkeyttä 7.2.2012, 17.45
- Niklas Ajo testasi uutta tehdaspyöräänsä 30.1.2012, 20.05
- Ajo ja Kovalaisen tiimi tiiviissä yhteistyössä 18.1.2012, 16.59
- MotoGP:n kuljettajamäärä nousussa 13.1.2012, 21.50
- Aki Ajosta ensi kaudella tehdastallin päällikkö 9.1.2012, 15.41
- MotoGP-tähti kaatui - lapaluu murtui 29.12.2011, 20.50
- Casey Stoner loisti kilpa-auton ratissa 16.12.2011, 11.45
- MotoGP:n kalenteria muutettiin 14.12.2011, 19.33
- Ajosta tulee tehdastalli 25.11.2011, 20.29
- Mika Kallio tyytyväisenä talvitauolle 25.11.2011, 19.05
- Suzuki lähtee MotoGP:stä 19.11.2011, 22.53
- Kallio testien neljäs uudella pyörällä 18.11.2011, 21.10
- Stefan Bradl MotoGP-luokkaan 17.11.2011, 19.07
- Capirossin numero jäädytetään 15.11.2011, 09.28
- Niklas Ajo päätti kautensa Valenciassa 13.11.2011, 16.59
- Niklas Ajo hyvästelee piikkiluokan 11.11.2011, 16.53
Sport Content Oy

