Plaza

Vesa Kallion testivauhti tyydytti kuskia ja Suzuki-tallia

20.3.2007

Vesa KallioRatamoottoripyörien Supersport-luokan kaksipäiväinen testijakso ajettiin päätökseen maanantaina Espanjan Valenciassa.

Hoegee Suzuki -tallissa ajava Vesa Kallio on päässyt jo hyvin sinuiksi uuden pyörämerkin kanssa ja valkeakoskelainen kellotti testien yhdeksänneksi nopeimman kierrosajan. MM-sarjan toinen suomalaiskuski Tatu Lauslehto ajoi yksityistallin Hondallaan sijalle 22.

Kallio oli toisena päivänä nopein Suzuki-kuski, joten tallin tulokkaan vauhti tyydytti sekä tallia että kuljettajaa itseään:

- Kahden päivän aikana testikierroksia kertyi 113. Keskityimme jousituksen säätöihin ja Pirellin rengastesteihin. Etupään jousitus on jo kohdallaan, mutta takapään osalta on vielä kehitettävää, Vesa Kallio summasi.

- Ajoin parhaan aikani maanantaina aamupäivällä. Sen jälkeen vedimme pitempiä vetoja mm. yhden kisapituuden. Renkaiden kestävyys oli yllättävän hyvä, sillä pystyin ajamaan nopeita aikoja vielä lähes 20 kierrosta ajetuilla kumeilla.

- Tallikaveri Barry Veneman jäi taakse reilun kahden kymmenyksen erolla, joten vauhtini oli ihan ok, Kallio jatkoi.

Nopeimmasta kierrosajasta (1.37,126) vastasi Australian Kevin Curtain Yamahalla. Kallio jäi kärkiajasta 1,207 sekuntia.

Supersport-luokan MM-sarja jatkuu Englannin Donington Parkin radalla 1. huhtikuuta. Sen jälkeen sarjan neljäs osakilpailu ajetaan nyt testeissä käytetyllä Valencian radalla.

Kuvaaja: Luc Vervoort

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös