Kallio tyytyväinen aloitukseensa 250-kuutioisissa
8.3.2007
MotoGP-kausi 2007 pyörähti virallisesti käyntiin torstaina Qatarin pääkaupungin Dohan laitamilla sijaitsevalla Losailin radalla. Mika Kallio pääsi heti 250-kuutioisten debyytissään lähelle kärkivauhtia, vaikka Aprilia-tallin vahvan kuljettajakaartin kyyti olikin muille liikaa.
Kallio oli aamun harjoituksissa viidenneksi nopein, mutta sijoitus putosi iltapäivän aika-ajossa seitsemänneksi.
- Viides sija olisi ollut hyvinkin hyppysissä myös aika-ajossa, mutta tein virheen viimeisellä kierroksellani. Jarrutus jäi liian myöhäiseksi ja yksi kurvi valui aika pahasti leveäksi. Radan puolivälissä kahden sektorin jälkeen olin kärkeä perässä vajaat 0,3 sekuntia, kun sitä eroa kertyi virheen jälkeen lopulta yli 1,3 sekuntia, Mika Kallio raportoi.
- Ilman ajovirhettä ero olisi ollut siedettävämpi. Kyllä siinä muutama kymmenys meni hukkaan.
Kiinnityksen paalupaikkaan otti espanjalainen Hector Barbera. Talvikauden aikana rajusti testipäiviä tahkonneen Aprilia-tallin kovasta iskukyvystä kertoo se, että peräti viisi nopeinta aikaa kellotettiin italialaistallin pyörillä. Barberan jälkeen tuloslistalta löytyvät hallitseva maailmanmestari Jorge Lorenzo, Alvaro Bautista ja Alex de Angelis.
Tallikaveri jäi selvästi taakse
Kahden Qatarissa ajetun testipäivän tavoin Kallio oli jälleen se nopeampi Red Bull KTM-tallin kuljettajakaksikosta. Tallikaveri Hiroshi Aoyama sijoittui yhdeksänneksi ja jäi Kallion kierrosajasta yli puoli sekuntia.
- Omaan ajamiseeni ja vauhtiini saan olla tyytyväinen. Japanilainen tallikaverini on niin kova vauhtimittari, että kovin huonosti ei ole mennyt, kun olen tuloslistalla hänen edellään, Kallio totesi.
- Viime kauden lopulla Aoyaman otteet olivat tässä luokassa niin vakuuttavia, että hänet nostettiin yhdeksi tämän kauden mestarisuosikiksi. Tallikaverinkin esitykset kertovat siitä, että meidän tallin taso on tällä hetkellä juuri tämä.
- Jostain täytyy löytää lisää vauhtia, että aivan kärkeen saakka ylletään. Nyt yritetään löytää parannusta pyörän säätöihin, mutta tuskin me tämän yhden viikonlopun aikana tuota sekunnin eroa saamme kurottua kiinni, Kallio sanaili realistisena.
Qatarin GP:n 250-kuutioisten kilpailu starttaa lauantaina klo 12.15.

