Loebille taas pohjat Myhinpäässä (ek10)
30.7.2010, 18.19 (päivitetty 18.45)
Fordin Jari-Matti Latvala jatkaa yhä Jyväskylän rallin piikkipaikalla, kun kymmenen erikoiskoetta 19:sta on ajettu. Latvala kasvatti hieman eroa pahimpaan uhkaajaansa Petter Solbergiin 10. erikoiskokeella, Myhinpää 2:lla. Suomalaisen johto ennen Solbergia on tasan kymmenen sekuntia.
Kolmantena jatkaa Sebastien Ogier ennen Sebastien Loebia ja Dani Sordoa.
- Hyvältä näyttää tällä hetkellä. Yksi vaativa pätkä vielä jäljellä. Olen ensimmäinen auto tiellä huomenna, joten edessä on kova homma, Latvala totesi Myhinpään maalissa Ralliradiolle.
- Vieläkin oli hieman ongelmia tällä pätkällä. Tosi hankala pätkä. Olen kuitenkin tyytyväinen. Minulla on iso mahdollisuus huomenna, Solberg puolestaan sanoi.
Kuusinkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb oli jälleen vireessä Myhinpäässä, jossa mies on aiempina vuosina testannt paljon. Loeb merkautti toiset pohjansa Myhinpäässä, mutta eroa kärkeen on yhä yli puoli minuuttia.
Rallikonkari Juha Kankkunen jatkaa kisassa seitsemäntenä ennen Kimi Räikköstä.
- Paljon mukavampi helpompi oli ajaa toisen kerran, eka kerta oli aika outo. Kyllä tähänkin menoon vähitellen tottuu. Haastava pätkä kuitenkin on tämä Myhinpää, Kimi sanoi Ralliradiolle.
Suomen MM-rallin tilanne, ek 10/19:
1. Jari-Matti Latvala (FIN) Ford 1.07.54,7
2. Petter Solberg (NOR) Citroen +10,0
3. Sebastien Ogier (FRA) Citroen +21,1
4. Sebastien Loeb (FRA) Citroen +32,0
5. Daniel Sordo (ESP) Citroen +41,5
6. Matthew Wilson (GBR) Ford +2.32,0
7. Juha Kankkunen (FIN) Ford +3.04,2
8. Kimi Räikkönen (FIN) Citroen +3.15,8
9. Juho Hänninen (FIN) Skoda +3.34,6
10. Matti Rantanen (FIN) Skoda +4.12,8
Lisää uutisia
- Loeb jatkaa MM-sarjan kärjessä 12.2.2012, 20.04
- Ford-pomo: Latvala voittaa mestaruuden 12.2.2012, 18.43
- Solberg: Latvalan voittaminen ei tärkeintä 12.2.2012, 18.42
- Östberg: Olisin lyönyt Petterin muutenkin 12.2.2012, 18.42
- Latvala vitsaili: Täytyy mennä sairaalaan 12.2.2012, 18.41
- Hirvonen räväytti: Psyykkasin Jari-Mattia seksielämästä 12.2.2012, 18.40
- Venäläiskuljettaja päihitti Loebin 12.2.2012, 15.41
- Loeb kertoi miksi ei pärjää Ruotsissa 12.2.2012, 15.30
- Jari-Matti Latvala juhlii Ruotsin rallin voittoa 12.2.2012, 14.40
- Hirvonen hyytyi, Latvala voittamassa (ek23) 12.2.2012, 13.31
- Suurta draamaa Ruotsissa, kivi Latvalan tiellä (ek22) 12.2.2012, 12.57
- Supererikoiskoe huolestuttaa Latvalaa 12.2.2012, 11.18
- Hirvonen: On tässä vielä opittavaa 12.2.2012, 11.12
- Östbergille pohjat karmealla erikoiskokeella (ek21) 12.2.2012, 10.40
- Hirvonen myönsi: Ruotsin ralli ratkennut (ek20) 12.2.2012, 10.09
- Hirvonen helisemässä Latvalaa vastaan (ek19) 12.2.2012, 09.13
Sport Content Oy

