Plaza

Latvala teki todellisen urotyön - Jyskälän valtias!

31.7.2010, 17.30 (päivitetty 17.50)

Fordin Jari-Matti Latvala teki todellisen urotyön lauantaina, kun töysäläinen varmisti kautta aikain nuorimpana kuskina Jyväskylän MM-rallin voiton. Markku Alen oli 1976 muutaman kuukauden vanhempi. Latvala lähti lauantaille aura-autona, mutta onnistui pitämään Citroenit takanaan.

Latvala varmisti voiton lopulta niukalla 10,1 sekunnin erolla ennen Citroenin nousevaa tähteä Sebastien Ogieria. MM-sarjan johtoa entisestään vankistanut Sebastien Loeb puolestaan ylsi kolmanneksi ennen oman tallinsa Citroenilla ajavaa Petter Solbergia, joka jäi Loebista 4,7 sekutia.

- Tämä on todella unelmien täyttymys. Olen unelmoinut tästä ihan pikkupojasta asti. Aivan mahtavaa voittaa kotiyleisön edessä, Latvala totesi Ralliradiossa.

- Leustun jälkeen uskalsin jo toivoa voittoa. Oli kuitenkin 11 sekkaa etua. En olisi ennen rallia voinut kuvitella voittoa ollenkaan. Olisin ollut tyytyväinen podium-paikkaan, Latvala jatkoi.

Viidennelle tilalle ylsi Dani Sordo ennen Matthew Wilsonia. Rallikonkari Juha Kankkunen ajoi rennosti ilman turhaa puristusta seitsemänneksi. Muut pistesijat menivät Mads Östbergille, Juho Hänniselle ja Per-Gunnar Anderssonille.

Kyseessä oli Latvalan uran neljäs MM-voitto. Edelliset ovat tulleet Ruotsista (2008), Sardiniasta (2009) ja Uudesta-Seelannista (2010). Ruotsin rallin Latvala voitti jo 22-vuotiaana ja sekin on MM-sarjan ennätys.

Suomen MM-rallin lopputulokset:

1. Jari-Matti Latvala (FIN) Ford 2.21.12,9
2. Sebastien Ogier (FRA) Citroen +10,1
3. Sebastien Loeb (FRA) Citroen +26,0
4. Petter Solberg (NOR) Citroen +30,7
5. Daniel Sordo (ESP) Citroen +1.45,0
6. Matthew Wilson (ENG) Ford +5.43,7
7. Mads Östberg (NOR) Subaru +5.50,8
8. Juha Kankkunen (FIN) Ford +7.49,0
9. Juho Hänninen (FIN) Skoda + 9.05,0
10. Per-Gunnar Andersson (SWE) Skoda +10.15,7

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös