Kimi: Yritetään välttää ylimääräistä draamaa
29.7.2010, 14.04 (päivitetty 30.7.2010, 14.00)
Entinen F1-tähti Kimi Räikkönen pääsee ensimmäistä kertaa urallaan kisaamaan tulevana viikonloppuna MM-sarjassa kotimaassaan. Räikkönen ajoi kilpaa myös viime vuonna Jyväskylässä, mutta silloin S2000-luokan autolla. Tällä kertaa Kimi säntää matkaan parhaalla mahdollisella kalustolla, Citroenin WRC-autolla.
Räikkönen uskoo, että viime vuoden kokemus auttaa, sillä suurin osa pätkistä on jo tuttuja.
- Tiedän nyt teitä jonkin verran. Se ehdottomasti auttaa, mutta vaikea kisa on sili luvassa. Ihan erilainen auto on alla, joten katsotaan mitä tapahtuu. Yritetään välttää ylimääräistä draamaa, Kimi sanoi torstaina.
- Hirveästi ei tarvinnut nuotteja muuttaa. Muistan osan pätkistä ja se helpottaa hommaa, Kimi jatkoi.
Edellisessä rallissa Bulgariassa Kimi oli hyvässä vauhdissa avauspäivänä, mutta liito katkesi ulosajoon. Siitäkin huolimatta Kimi on tyytyväinen vauhtiinsa Bulgariassa.
- Olen tyytyväinen vauhtiini Bulgariassa. Odotimmekin, että siellä olemme hyvässä iskussa. Sitten tuli se ulosajo, mtuta saimme paljon kilometrejä. Vauhti olikin kuitenkin hyvää, Kimi analysoi.
”Uran jatkosta en vielä tiedä mitään”
Räikkönen lähtee hyvillä mielin matkaan Jyväskylän MM-ralliin, sillä helteet ovat huokutelleet paikalle tuhansia Kimi-faneja niin Suomestan kuin myös ulkomailtakin. Uransa jatkosta moottoriurheilun supertähti ei halunnut vielä valottaa mitään-
- Tottakai on hienoa ajaa nyt kilpaa Suomessa. Ralli on myös aina hyvin organisoitu ja kaikki sujuu hienosti, Kimi totesi.
- Vielä en ole päättänyt urani jatkosta yhtään mitään. Katsotaan sitä myöhemmin, Kimi jatkoi.
Lisää uutisia
- Loeb kertoi miksi ei pärjää Ruotsissa 12.2.2012, 15.30
- Jari-Matti Latvala juhlii Ruotsin rallin voittoa 12.2.2012, 14.40
- Hirvonen hyytyi, Latvala voittamassa (ek23) 12.2.2012, 13.31
- Suurta draamaa Ruotsissa, kivi Latvalan tiellä (ek22) 12.2.2012, 12.57
- Supererikoiskoe huolestuttaa Latvalaa 12.2.2012, 11.18
- Hirvonen: On tässä vielä opittavaa 12.2.2012, 11.12
- Östbergille pohjat karmealla erikoiskokeella (ek21) 12.2.2012, 10.40
- Hirvonen myönsi: Ruotsin ralli ratkennut (ek20) 12.2.2012, 10.09
- Hirvonen helisemässä Latvalaa vastaan (ek19) 12.2.2012, 09.13
- Latvala valmiina Mikon hyökkäykseen 11.2.2012, 19.30
- Hirvonen: Kyllä on ollut pirun nastaa 11.2.2012, 19.21
- Solberg: Norjalaistaistolla ei väliä 11.2.2012, 19.13
- Loeb sai seurata suomalaisvauhtia statistina 11.2.2012, 19.05
- Latvala selvässä johdossa yötauolla (ek18) 11.2.2012, 18.34
- Hirvoselle pientä toivoa (ek17) 11.2.2012, 17.52
- Latvala karkaamassa, peli rakennut? (ek16) 11.2.2012, 16.25
Sport Content Oy

