Raju tuuli Niklas Ajon riesana
15.6.2012, 21.42
Moto3-luokan kauden kuudes MM-osakilpailuviikonvaihde käynnistyi Silverstonen radalla tyypillisessä englantilaissäässä. Aamun harjoitus ajettiin märällä ja iltapäivän jakso vuorostaan kuivalla radalla.
Niklas Ajo kiirehti KTM:n tehdaspyörällään sadekelillä sijalle 16. Kuivalla radalla ajetussa harjoituksessa hän joutui antamaan periksi kuudella pykälällä.
- Keli jatkuu täällä nähtävästi epävakaisena koko viikonlopun, joten perussäädöt on nyt haettu hyvissä ajoin märälle ja kuivalle radalle. Eniten hankaluutta tänään tuotti kuitenkin järkyttävän kova tuuli. Sen voimakkuudeksi mitattiin iltapäivällä 35 km/h, kertoi Ajo.
Ajon nopein kierros kulki sarjan pisimmällä, eli 5900 metrin mittaisella radalla ajassa 2.21,926. - Puristin muutama minuuttia ennen harjoituksen päättymistä noin sekunnin paremman ajan, mutta se hylättiin, koska kävin yhdessä mutkassa hienoisesti ulkona perän luistettua vähän alta. Mutta turha sitä on jossitella. Kyllähän tuo kierros antoi taas lisää itseluottamusta jatkoa ajatellen.
Ajo pyrki ajamaan toisen nopean kierroksen heti perään, mutta se suunnitelma jäi puolitiehen.
- Siinä tuli sitten pikku tilanne tuulen takia ja päätin ottaa sen jälkeen rauhallisemmin. Pyörä oli jo tänään ihan hyvä erityisesti märällä radalla. Kuivan kelin tuulisessa harjoituksessa se oli ehkä vähän liian takapainoinen ja siihen haetaan parannusta lauantaiksi.
Perinteikäs Silverstone palasi MotoGP-sarjaan vuonna 2010 mittavien uudistusten saattelemana. Asfaltin pinta vaihtelee pitkällä radalla.
- Aamun treeneissä vanhempi asfaltti vaikutti kieltämättä aika liukkaalta.
Perjantain nopein kuljettaja oli MM-sarjaa johtava saksalainen Sandro Cortese. Suomalaistalli Ajo Motorsportin edustamassa KTM:n tehdastiimissä kilpaileva Cortese viimeisteli pohja-ajaksi lukemat 2.19,063.
Lisää uutisia
- Motocrossin SM-kausi pyörähtää käyntiin Hyvinkäällä 30.4.2013, 16.31
- Ajo kylmäpäisenä Jerezin noidankattilaan 30.4.2013, 12.42
- Kansainvälinen debyytti tuotti voiton Muhoselle 29.4.2013, 16.04
- Ajo käynnisti CEV-sarjan työt kurjassa kelissä Barcelonassa 28.4.2013, 23.07
- Laineella haastava kilpailu Espanjassa 28.4.2013, 17.45
- Tuulella epäonninen viikonloppu Assenissa 28.4.2013, 17.31
- Eskelinen avasi kautensa European SuperCar -kisan kakkossijalla 28.4.2013, 16.34
- Matias Laineelle vain yksi kunnollinen kierros 28.4.2013, 14.55
- Muhonen ajoi paalupaikalta voittoon 27.4.2013, 23.02
- Matias Laine epäonnisesta kisastaan: Matka loppui kesken 27.4.2013, 19.16
- Matias Laine toiveikkaana aika-ajojen jälkeen 27.4.2013, 14.05
- EM-enduronaisten pyörät varastettu - kilpailuun lainakalustolla 26.4.2013, 19.19
- Matias Laine kärkivauhdissa Motorlandin sateessa 26.4.2013, 18.42
- Niklas Ajo kesätöihin Espanjan CEV-sarjaan 26.4.2013, 17.19
- Eskelinen ja Buri avaavat kautensa Espanjassa 26.4.2013, 13.00
- Petter Solberg kilpailee Kouvolassa 26.4.2013, 12.04
Sport Content Oy


