Räikkönen: Ralli täysin erilainen maailma
3.2.2010, 17.13
Formula ykköset ainakin toistaiseksi jättänyt Kimi Räikkönen nauttii täysin siemauksin uuden lajinsa rallin parissa. Räikkösen mukaan rallimaailma poikkeaa täysin glamouria pursuavasta F1-sirkuksesta.
- Jo kilpailutapahtumat sinänsä ovat erilaisia, ja niin ovat ihmisetkin. Yhteisessä avajaistilaisuudessa ilmapiiri oli avoimempi, ja tiimit näyttivät tulevan hyvin toimeen keskenään. Se on hienoa rallissa, Räikkönen hekumoi MM-sarjan virallisilla nettisivuilla.
Räikkösen siirtyminen Citroenin junioritiimiin on nostanut huomattavasti median kiinnostusta lajia kohtaan. Räikkönen uskoo, että ralli vetää puoleensa myös uusia katsojia.
- Rallilla on ollut vaikeat hetkensä, mutta nyt kaikki vaikuttaa kääntyvään parempaan päin. Parin vuoden sisällä tästä voi tulla entistäkin suositumpaa.
Räikkönen ei ole asettanut itselleen takarajaa, jolloin hän lyö lukkoon jatkosuunnitelmansa.
- Katsotaan, miten asiat sujuvat. Tällä hetkellä nautin todella paljon rallista, ja jos homma jatkuu samanlaisena, saatan jatkaa tai ehkä kokeilen jotain muuta, Räikkönen pyörittelee.
- En olisi täällä, jos en olisi vakavissani. Aina kun aloitan jotain uutta, haluan oppia ja yrittää parhaani.
Räikkönen väläytteli nopeuttaan viime viikonloppuna ajetussa Tunturirallissa, jossa hän sai tulikasteensa Citroenin WRC-autolla. Viiden rallin kokemuksen omaava Räikkönen ei tässä vaiheessa haaveile palkintopallipaikoista MM-osakilpailuissa.
- Toivottavasti jossain vaiheessa olemme todella nopeita. Mutta tällä hetkellä en tiedä, mitä odotan kaudelta.
Lisää uutisia
- Latvalan haaste näyttää toivottomalta 27.5.2012, 23.10
- Franchitti juhli Indianapolisissa, Sato hölmöili 27.5.2012, 23.01
- Salminen ihastui Ranskan 27.5.2012, 20.49
- Loebin kartturi Latvalalle: Hei ei tää ole Jyskälä 27.5.2012, 18.06
- Latvala: Jos haluaa mestariksi on pakko yrittää 27.5.2012, 17.55
- Citroen-pomo varoitteli vauhdista - Loeb ei piitannut 27.5.2012, 17.50
- Loeb rengasrikosta: Vähän heräteltiin tiimiä 27.5.2012, 17.04
- Prokop nautiskelee seuraavaksi Jyväskylässä 27.5.2012, 16.29
- Östberg tyytyväinen: Helpottavaa olla maalissa 27.5.2012, 16.26
- Ford-pomo masentuneena: Paljon enemmän oli tarjolla 27.5.2012, 16.23
- Solberg vaisuna: Olen todella pettynyt 27.5.2012, 16.16
- Latvalaa harmitti: Edellytykset oli voittoon 27.5.2012, 16.11
- Hirvonen: Ajollisesti ihan hirvee viikonloppu 27.5.2012, 16.06
- Loeb voitti Kreikan rallin, sai kolme lisäpistettä 27.5.2012, 14.39
- Latvalalla ässä hihassa Power Stagelle 27.5.2012, 14.00
- Marcus Grönholm juhli voittoa USA:ssa 27.5.2012, 13.47
Sport Content Oy


