Niklas Ajo testasi uutta tehdaspyöräänsä
30.1.2012, 20.05
MotoGP-sarjan uudessa Moto3-luokassa alkavalla kaudella kilpaileva Niklas Ajo ajoi KTM:n tehdaspyörällä ensimmäiset testikierroksensa maanantaina Valencian Ricardo Tormo-radalla Espanjassa. Toiseen täysipainoiseen MM-kauteensa valmistautuvan Ajon, 17, ensivaikutelma nelitahtisesta ja 250-kuutioisesta pyörästä oli kaikin puolin positiivinen.
- Hyvältähän tämä pyörä vaikuttaa. Se on rungon osalta aika samanlainen kuin 125-kuutioinen, mutta moottorin luonne tekee siitä helpomman ajettavan. Pystyn erimerkiksi avaamaan kaasun aikaisemmin, joten piikkiluokan pyörään verrattuna ajotyyli on erilainen. Ensimmäisestä päivästä on vielä liian aikaista vetää sen pitemmällä meneviä johtopäätöksiä, mutta kyllä KTM tuntuu istuvan ihan mukavasti ajotyyliini.
Terrell Thienin johtaman saksalaistiimi TT Motion Events Racingin riveissä jatkava Ajo kiersi 4005 metrin mittaisen radan 50 kertaa. Olosuhteet olivat kohdallaan ja lämpöäkin parhaimmillaan lähes 20 astetta.
- Tiistaina jatketaan töitä samaan tyyliin. Näiden testien päällimmäinen tarkoitus on ajotuntuman hakeminen ja uusien juttujen opetteleminen pyörän osalta. Ja niitä uusia juttujahan tosiaankin riittää muun muassa tietokoneohjelman myötä. Kierrosajat ovat vielä tässä vaiheessa toissijainen seikka, joskin niidenkin valossa valkeakoskelaisnuorukaisen kyyti uutukaisella vaikutti olevan heti kättelyssä kohdallaan. Nopein kierros kulki epävirallisen ajanoton mukaan lukemin 1.43,9.
- Olen ajanut Valencian radan piikkiluokan pyörällä parhaimmillani ajassa 1.42,7. Nyt tosin näitä kierrosaikoja on aivan turha tuijotella. Näiden testien pääpaino on aivan muualla, painotti Ajo.
Lisää uutisia
- Motocrossin SM-kausi pyörähtää käyntiin Hyvinkäällä 30.4.2013, 16.31
- Ajo kylmäpäisenä Jerezin noidankattilaan 30.4.2013, 12.42
- Kansainvälinen debyytti tuotti voiton Muhoselle 29.4.2013, 16.04
- Ajo käynnisti CEV-sarjan työt kurjassa kelissä Barcelonassa 28.4.2013, 23.07
- Laineella haastava kilpailu Espanjassa 28.4.2013, 17.45
- Tuulella epäonninen viikonloppu Assenissa 28.4.2013, 17.31
- Eskelinen avasi kautensa European SuperCar -kisan kakkossijalla 28.4.2013, 16.34
- Matias Laineelle vain yksi kunnollinen kierros 28.4.2013, 14.55
- Muhonen ajoi paalupaikalta voittoon 27.4.2013, 23.02
- Matias Laine epäonnisesta kisastaan: Matka loppui kesken 27.4.2013, 19.16
- Matias Laine toiveikkaana aika-ajojen jälkeen 27.4.2013, 14.05
- EM-enduronaisten pyörät varastettu - kilpailuun lainakalustolla 26.4.2013, 19.19
- Matias Laine kärkivauhdissa Motorlandin sateessa 26.4.2013, 18.42
- Niklas Ajo kesätöihin Espanjan CEV-sarjaan 26.4.2013, 17.19
- Eskelinen ja Buri avaavat kautensa Espanjassa 26.4.2013, 13.00
- Petter Solberg kilpailee Kouvolassa 26.4.2013, 12.04
Sport Content Oy


