Plaza

Niklas Ajo kaatui

2.6.2012, 18.59

Niklas Ajo starttaa sunnuntaina Barcelonassa ajettavaan Moto3-luokan kauden viidenteen MM-osakilpailuun takaa-ajajana kahdeksannesta lähtörivistä. Ajo, 17, kaatui aika-ajon alussa, mutta pystyi palaamaan radalle, kun kolhittu KTM:n tehdaspyörä oli saatu nopeasti korjattua. Ajo ehti kiertää Montmelon 4,7 kilometrin mittaisen radan yhdeksän kertaa, joista nopein kulki sijaan 24. oikeuttaneessa ajassa 1.54,112.

- Ajoin kuitenkin aamun harjoituksessa käytetyillä renkailla 14:nneksi ajalla 1.53,831, mistä jäi hyvä fiilis päälle. Toivotaan nyt, että se kantaa kilpailuun asti, totesi Ajo.

Valkeakoskelaisnuorukainen aloitti myös aika-ajon räväkästi. Yritystä saattoi olla siinä vaiheessa ehkä vähän liikaakin.

- Oma virhe. Ajoin liian kovaa mutkaan ja keula lähti alta. Siinä sitten hukkaantui aikaa, kun en pystynyt ajamaan pyörää varikolle, josta se piti noutaa.

TT Motion Events Racingin pilttuussa pistettiin hihat heilumaan mustanpuhuvan KTM:n kimpussa ja Ajo pääsi radalle vielä 14 minuutiksi.

- Se loppu jäi tosin vähän harmittamaan. Kyttäilin, että KTM:n tehdastiimin Kent (Danny) tulee takaa ja pääsemme ajamaan yhdessä kovan kierroksen, mutta molemmat tekivät siinä vaiheessa pienen virhearvion. Ruutulippu ehti heilua vain muutamia sekunteja ennen sitä, kun olin lähdössä viimeiselle vedolle.

Kaikki on mahdollista kelejä myöten

Ajon lähtöasetelmat Katalonian osakilpailuun ovat melko lailla samat kuin viime kaudella 125-kuutioisissa. Silloin hän nousi lähtöruudusta 23 kymmenen pykälää ja MM-pisteille.

- Hyvä startti ja kaikki on taas mahdollista keleistä riippumatta. Olemme löytäneet pyörään toimivat kuivan kelin säädöt. Ajamisesta se on nyt enemmän kiinni, korosti Ajo.

Helteisen Barcelonan päällä väijyy viimeisempien ennusteiden mukaan sateenuhka sunnuntaina puoliltapäivin lähtien, eli juuri silloin, kun Moto3-luokan kilpailu käynnistyy.

Paalupaikalle kotiyleisön iloksi pauhasi Maverick Vinales huippuajalla 1.52,160. Vinales saa eturiviin rinnalleen jälleen malesialaista rr-historiaa tehneen suomalaistalli Ajo Motorsportin Zulfahmi Khairuddinin ja Le Mansin sadekelin kisan voittajana Kataloniaan saapuneen ranskalaisen Louis Rossin. Khairuddin jäi paalupaikka-ajasta 0,268 sekuntia.

Lauantai-aamun harjoituksessa oikean käden rannettaan loukannut Ajo Motorsportin saksalainen MM-kärkimies Sandro Cortese taisteli neljänneksi jääden eturivin lähtöpaikasta ainoastaan 26 tuhannesosaa. Ajon ero kärkeen kirjattiin lukemin 1,952.

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös