Remes kiirehti kolmanneksi Turkissa
4.9.2010, 18.18
Mitalissa kiinni olevan Eero Remeksen mainio vire pitää enduron MM-sarjan pienimmässä luokassa. Yhteispisteissä toisena oleva Remes ajoi Turkin osakilpailun avauspäivänä 1-luokassa kolmanneksi. KTM:llä kiitävä Remes taipui Fethiyessa voittajalle ja ranskalaiselle tiimikaverilleen Johnny Aubertille 11 sekuntia. MM-sarjaa 18 pisteen turvin johtava Aubertin maanmies Antoine Meo jätettiin Husqvarnallaan viidenneksi.
- Ajo oli hidasvauhtisella reitillä vähän tahkoamista. Olisihan tämä päivä voinut paremminkin mennä, mutta sarjaa ajatellen tämä sijoitus oli todella tärkeä, painotti Remes.
Remes kumartaa tällä kaudella uransa ensimmäisen henkilökohtaisen MM-mitalin, jonka väri selviää tosin vasta kauden viimeisenä kisaviikonvaihteena syyskuun lopulla Ranskassa.
Meolla on tukeva ote kultaan, mutta ainakin hopeasta on kehkeytymässä huima kaksintaistelu Remeksen ja Aubertin välillä. Aubert hiillostaa Remestä kuuden pisteen päässä. Vääntö pikkuluokan kärjessä on siksi tasaista, että on kaikki on edelleen mahdollista. Remekselläkin oli lauantaina täydet saumat kauden kolmanteen voittoonsa.
- Kaaduin ensimmäisellä extreme-testillä ja se jäi kaivelemaan mieltä, tuumi Remes.
Pikkuluokan toinen suomalaiskuljettaja, Husqvarnalla kilpaileva Matti Seistola ajoi lauantaina seitsemänneksi 1.21 minuuttia kärjestä. MM-pisteissä Seistola on viidennellä sijalla.
Junioreissa Antti Hellsten antoi jälleen hienon työnäytteen taidoistaan. Hellsten ajoi KTM:llä kolmanneksi jäätyään vain 7,37 sekuntia voittajasta.
Fethiye, Turkki. Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 13/16 osakilpailu, luokka 1:
1) Johnny Aubert Ranska, KTM 40.21,62, 2) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha + 5,46 sekuntia jäljessä, 3) Eero Remes Suomi, KTM + 10,99, 4) Julien Gauthier Ranska, Honda + 29,90, 5) Antoine Meo Ranska, Husqvarna + 32,24, 6) Nicolas Deparrois Ranska, Kawasaki + 1.03,58, 7) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 1.21,96.
MM-pistetilanne: 1) Meo 269, 2) Remes 251, 3) Aubert 245, 4) Guerrero 205, 5) Seistola 198, 6) Deparrois 196.
Seuraava osakilpailu: 5.9. Fethiye, Turkki.
Lisää uutisia
- Marko Tarkkalalle huonoja uutisia 12.2.2012, 14.16
- Antti Pyrhösen tiimiin nuori suomalaislupaus 9.2.2012, 16.14
- Tatu Lauslehto jatkaa Yamahalla IDM-sarjassa 9.2.2012, 15.15
- Sami Seliö: Nyt ukko on fyysisesti jälleen iskussa 9.2.2012, 10.07
- Niklas Ajo hyvässä vauhdissa Valenciassa 8.2.2012, 19.11
- Takuma Sato jatkaa Indy-sarjassa 3.2.2012, 22.03
- Mikko Eskeliselle pesti Espanjan ratasarjasta 3.2.2012, 09.28
- Heidfeld ja Prostin poika samaan tiimiin 1.2.2012, 11.13
- Niklas Ajo urakoi 100 kierrosta Valenciassa 31.1.2012, 19.44
- Naistähti jättää Indianapolisin väliin 24.1.2012, 10.34
- Mika Aholan viimeisestä kuukaudesta lisätietoa 24.1.2012, 10.17
- Niklas Ajo innoissaan KTM:n tehdaspyörästään 23.1.2012, 16.08
- Ajo saa alleen KTM-tehdaspyörän 23.1.2012, 13.22
- Aholan kuolema oli shokki 17.1.2012, 16.46
- Muhonen janoaa kartingin SM- ja EM-titteliä 17.1.2012, 11.31
- Marquez kävi onnistuneessa silmäleikkauksessa 16.1.2012, 17.20
Sport Content Oy

