Motocrossari Pyrhösen päivä täynnä kommelluksia
18.8.2012, 22.44
Antti Pyrhösen mitalinmetsästys motocrossin MX3-luokassa sai kovan kolautuksen Englannissa, kun ensimmäisessä erässä muljahti polvi ja toinen erä loppui hurjaan nurinajoon. Ensimmäisessä erässä Pyrhönen ajoi erän alun viidentenä ja saavutti juuri kärkinelikkoa, kunnes hän loukkasi polvensa erään hyppyrin alastulossa. Erän loppu meni sijoituksen pitämiseen kovan polvikivun kera ja maalissa hän oli viides. Toisessa erässä Pyrhönen aloitti hyvin ja oli parhaimmillaan jo kolmantena, kunnes neljä kierrosta ennen maalia hän ajoi rajusti nurin ja joutui keskeyttämään. Pyrhönen sijoittui erän lopputuloksissa sijalle 20 ja sai yhden MM-pisteen. Keskeytys oli hänelle kauden ensimmäinen.
- Ensimmäisessä erässä polvi muljahti tosi pahasti ja kipu oli aivan hirveä. Sinnittelin vain maaliin. Toiseen erään pystyin kuitenkin lähtemään kun polvi teipattiin kunnolla.
- Erä alkoikin hyvin. Nousin aika nopeasti kolmanneksi ja pystyin antamaan oikein kunnon painetta kakkossijasta, mutta neljä kierrosta ennen maalia tuli hurjat lipat ja satutin olkapäätäni ja päätäni. Oli pakko keskeyttää, Pyrhönen kertoo tiedotteessaan. Pyrhösen tiimin toinen kuljettaja Ludde Söderberg ajoi ensimmäisessä erässä sijalle 13, kaaduttuaan hyvän lähdön jälkeen kahdesti. Toisessa erässä Söderberg oli kuudes. Ensimmäisessä erässä kymmenenneksi ajanut Niko Koskela oli toisessa erässä Söderbergin vanavedessä seitsemäs. Marko Kovalainen oli ensimmäisessä erässä sijalla 17 ja keskeytti toisen erän. MM-pisteissä Pyrhönen on viidentenä (230p.). Söderberg on pisteissä kymmenentenä (123p.).
Lisää uutisia
- Motocrossin SM-kausi pyörähtää käyntiin Hyvinkäällä 30.4.2013, 16.31
- Ajo kylmäpäisenä Jerezin noidankattilaan 30.4.2013, 12.42
- Kansainvälinen debyytti tuotti voiton Muhoselle 29.4.2013, 16.04
- Ajo käynnisti CEV-sarjan työt kurjassa kelissä Barcelonassa 28.4.2013, 23.07
- Laineella haastava kilpailu Espanjassa 28.4.2013, 17.45
- Tuulella epäonninen viikonloppu Assenissa 28.4.2013, 17.31
- Eskelinen avasi kautensa European SuperCar -kisan kakkossijalla 28.4.2013, 16.34
- Matias Laineelle vain yksi kunnollinen kierros 28.4.2013, 14.55
- Muhonen ajoi paalupaikalta voittoon 27.4.2013, 23.02
- Matias Laine epäonnisesta kisastaan: Matka loppui kesken 27.4.2013, 19.16
- Matias Laine toiveikkaana aika-ajojen jälkeen 27.4.2013, 14.05
- EM-enduronaisten pyörät varastettu - kilpailuun lainakalustolla 26.4.2013, 19.19
- Matias Laine kärkivauhdissa Motorlandin sateessa 26.4.2013, 18.42
- Niklas Ajo kesätöihin Espanjan CEV-sarjaan 26.4.2013, 17.19
- Eskelinen ja Buri avaavat kautensa Espanjassa 26.4.2013, 13.00
- Petter Solberg kilpailee Kouvolassa 26.4.2013, 12.04
Sport Content Oy


