Plaza

Marcus Grönholm mäkiautoraadissa

16.8.2012, 17.23

Elokuun viimeisenä sunnuntaina Tähtitorninmäki Helsingin keskustan tuntumassa muuttuu autourheiluareenaksi. Kolmatta kertaa Suomessa järjestettävään Red Bull Mäkiauto GP -tapahtumaan on valittu mukaan 61 mäkiautotiimiä eri puolilta Suomea.

Mielikuvituksellisia menopelejä saapuu paikalle aina Oulua ja Joutsenoa myöten. Kisa starttaa sunnuntaina 26.8. klo 13.00. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.

Red Bull Mäkiauto GP:ssä arvosteluperusteena on vauhdin lisäksi ajopelin rakentamisessa käytetty luovuus sekä se, kuinka tiimi ottaa yleisönsä ennen ajovuoroaan. Tiimejä arvostelevassa tuomaristossa istuvat tänä vuonna mm. rallin kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm, vuoden 2007 Miss Suomi Noora Hautakangas, uutisankkuri Kirsi Alm-Siira, kansanedustaja Timo Heinonen, tv-juontaja/urheilumanageri/liikemies Aleksi Valavuori sekä pitkän ja menestyksekään uran jalkapalloilijana luonut Aki Riihilahti.

Tuomaristolle on luvassa haastava tehtävä, sillä 270-metrisellä kisaradalla nähdään sunnuntaina mitä mielikuvituksellisempia mäkiautoja aina pyörillä kulkevasta pallogrillistä merirosvolaivaan ja batmobiilista kalakukkoon.

Tähtitorninmäen huipulta starttaava kilparata mutkittelee alas mäkeä päättyen puiston alalaitaan. Noin 270 metriä pitkän radan pinta on osittain kovaa soraa ja osittain asfalttia. Matkaan mahtuu shikaanien ja hyppyreiden lisäksi myös yksi Wall Ride, eli rohkeutta ja ajotaitoa vaativa ovaalikaarre. Radan yläpäähän rakennetaan varikkoalue, joka on avoinna yleisölle.

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös