Latvala repi lisää eroa, johto nyt 7,9 sekuntia (ek8)
30.7.2010, 16.07 (päivitetty 17.10)
Ford-kuski Jari-Matti Latvala repi lisää eroa Citroenin Petter Solbergiin 8. erikoiskokeella Myhinpää 1:llä. Latvala johtaa rallia nyt 7,9 sekunnin erolla ennen norjalaista. Kolmantena jatkaa Sebastien Ogier ennen Dani Sordoa ja Sebastien Loebia.
Myhinpää koitui Petter Solbergin veljen Henningin kohtaloksi, sillä mies ajoi ulos pätkällä kolmannen mutkan jälkeen. Ennen ulosajoaan Henning oli kisassa viidentenä. Solberg kuitenkin pystyi jatkamaan, mutta eroa kärkeen kertyi rutkasti.
- Ihan ok. Muutamassa paikassa otin liian varovasti. Ei kuitenkaan mitään isoja virheitä, vain pari pientä. Citroenit ajoivat hyvin tämän pätkän, Latvala kommentoi Myhinpään maalissa Ralliradiolle.
- En ole koskaan ajanut pätkää aiemmin. Tiesin, että olen vaikeuksissa, Solberg puolestaan summasi.
Sebastien Loeb löysi vihdoin vauhtiaan ja kellotti Myhinpää 1:lle pohjat. Latvala ja Ogier jäivät kuitenkin vain 0,3 sekuntia. Dani Sordo oli nuottiensa kanssa isoissa ongelmissa Myhinpäässä. Loeb nousikin tasoihin Sordon kanssa espanjalaisen ongelmien myötä.
Kimi Räikkönen on noussut keskeytysten vuoksi jo kahdeksanneksi. Perjantai-iltapäivän pätkät ovat kuitenkin Kimi hyvin haasteellisia, sillä mies ei ole ennen niitä ajanut. Rallikonkari Juha Kankkunen nousi Myhinpäässä Kimin ohi seitsemänneksi.
- Todella vaikea pätkä ajaa ensimmäistä kertaa. On erittäin hankala ajaa kovaa. Menetin rytmin ihan kokonaan, kun hidastimme Henningin takia. Yritetään parantaa iltapäiväksi, Räikkönen totesi Ralliradiolle.
- Minä todella nautin tästä pätkästä. Tämmöisellä autolla ei mitään mukavampaa ole olemassa, Kankkunen hehkutti.
Suomen MM-rallin tilanne, ek8/19:
1. Jari-Matti Latvala (FIN) Ford 57.51,8
2. Petter Solberg (NOR) Citroen +7,9
3. Sebastien Ogier (FRA) Citroen +20,7
4. Daniel Sordo (ESP) Citroen +31,8
5. Sebastien Loeb (FRA) Citroen +31,8
6. Matthew Wilson (GBR) Ford +2.06,5
7. Juha Kankkunen (FIN) Ford +2.39,8
8. Kimi Räikkönen (FIN) Citroen +2.46,3
9. Juho Hänninen (FIN) Skoda +2.56,5
10. Matti Rantanen (FIN) Skoda +3.32,3
Lisää uutisia
- Latvalan haaste näyttää toivottomalta 27.5.2012, 23.10
- Franchitti juhli Indianapolisissa, Sato hölmöili 27.5.2012, 23.01
- Salminen ihastui Ranskan 27.5.2012, 20.49
- Loebin kartturi Latvalalle: Hei ei tää ole Jyskälä 27.5.2012, 18.06
- Latvala: Jos haluaa mestariksi on pakko yrittää 27.5.2012, 17.55
- Citroen-pomo varoitteli vauhdista - Loeb ei piitannut 27.5.2012, 17.50
- Loeb rengasrikosta: Vähän heräteltiin tiimiä 27.5.2012, 17.04
- Prokop nautiskelee seuraavaksi Jyväskylässä 27.5.2012, 16.29
- Östberg tyytyväinen: Helpottavaa olla maalissa 27.5.2012, 16.26
- Ford-pomo masentuneena: Paljon enemmän oli tarjolla 27.5.2012, 16.23
- Solberg vaisuna: Olen todella pettynyt 27.5.2012, 16.16
- Latvalaa harmitti: Edellytykset oli voittoon 27.5.2012, 16.11
- Hirvonen: Ajollisesti ihan hirvee viikonloppu 27.5.2012, 16.06
- Loeb voitti Kreikan rallin, sai kolme lisäpistettä 27.5.2012, 14.39
- Latvalalla ässä hihassa Power Stagelle 27.5.2012, 14.00
- Marcus Grönholm juhli voittoa USA:ssa 27.5.2012, 13.47
Sport Content Oy


