Hirvoselle toinen pohja-aika (ek8)
10.9.2010, 11.59
Mikko Hirvonen ajoi Japanin rallin kahdeksannella erikoiskokeella Koukalla perjantain toisen pohja-aikansa ja kuroi kärjessä olevan Petter Solbergin etumatkan 8,5 sekuntiin. Solberg ja Hirvonen ovat karkaamassa muilta, sillä kolmantena oleva Sebastien Ogier on jäänyt kärjestä jo 20,7 sekuntia. Jari-Matti Latvala seuraa neljäntenä 22 sekunnin päässä kärjestä.
Citroenin tehdastiimin vauhti on ollut yllättävän hidasta. Daniel Sordo on jäänyt kärjestä 33,7 ja vasta kuudentena oleva Sebastien Loeb 54,7 sekuntia.
- Todella vaikea päivä. Olen yrittänyt ajaa mahdollisimman kovaa, mutta en tiedä, missä vika on, kommentoi Loeb.
Kimi Räikkösellä on ollut kisassa odotetun vaikeaa ja hän on vasta kymmenentenä eron kärkeen ollessa neljä sekuntia.
Suurin huomio on keskittynyt Solbergiin,joka on ajanut kuumeessa.
- Tunnen oloni jotenkin hyväksi, vaikka kamalaa tämä onkin. Ongelmia ei ole ollut ja talli on tehnyt loistavaa työtä, kertoi Solberg.
Perjantaina ajetaan vielä kaksi yleisöerikoiskoetta.
Japanin rallin tilanne, ek 8/26
1. Petter Solberg (NOR) Citroen 1.10.42,4
2. Mikko Hirvonen (FIN) Ford +8,5
3. Sebastien Ogier (FRA) Citroen +20,7
4. Jari-Matti Latvala (FIN) Ford +22,0
5. Daniel Sordo (ESP) Citroen +33,7
6. Sebastien Loeb (FRA) Citroen +54,7
7. Henning Solberg (NOR) Ford +1.19,5
8. Matthew Wilson (GBR) Ford +3.15,6
9. Federico Villagra (ARG) Ford +3.43,4
10. Kimi Räikkönen (FIN) Citroen +4.02,3
11. Jari Ketomaa (FIN) Ford +5.53,4
Lisää uutisia
- Kahnelle kauden avausvoitto 28.5.2012, 12.25
- Latvalan haaste näyttää toivottomalta 27.5.2012, 23.10
- Franchitti juhli Indianapolisissa, Sato hölmöili 27.5.2012, 23.01
- Salminen ihastui Ranskan 27.5.2012, 20.49
- Loebin kartturi Latvalalle: Hei ei tää ole Jyskälä 27.5.2012, 18.06
- Latvala: Jos haluaa mestariksi on pakko yrittää 27.5.2012, 17.55
- Citroen-pomo varoitteli vauhdista - Loeb ei piitannut 27.5.2012, 17.50
- Loeb rengasrikosta: Vähän heräteltiin tiimiä 27.5.2012, 17.04
- Prokop nautiskelee seuraavaksi Jyväskylässä 27.5.2012, 16.29
- Östberg tyytyväinen: Helpottavaa olla maalissa 27.5.2012, 16.26
- Ford-pomo masentuneena: Paljon enemmän oli tarjolla 27.5.2012, 16.23
- Solberg vaisuna: Olen todella pettynyt 27.5.2012, 16.16
- Latvalaa harmitti: Edellytykset oli voittoon 27.5.2012, 16.11
- Hirvonen: Ajollisesti ihan hirvee viikonloppu 27.5.2012, 16.06
- Loeb voitti Kreikan rallin, sai kolme lisäpistettä 27.5.2012, 14.39
- Latvalalla ässä hihassa Power Stagelle 27.5.2012, 14.00
Sport Content Oy


