Hänninen nousi IRC-rallisarjan johtoon
6.3.2010, 23.08
Skodan Juho Hänninen nousi rallin IRC-sarjan pistejohtoon, ajettuaan sarjan toisessa osakilpailussa Brasilian Curitiba-rallissa kolmanneksi. Rallin voittoon ajoi sarjan puolustava mestari Kris Meeke, jolle suomalaiskuljettaja jäi 1.20 minuuttia.
Hänninen kellotti rallin toisen kilpailupäivän jokaiselle kuudelle EK:lle pohja-ajan, mutta se ei riittänyt nostamaan suomalaiskuljettajaa kolmatta sijaa korkeammalle. Hännisen takaa-ajoa hankaloitti myös päivän aikana kaksi vesisateen aiheuttamien vaurioiden takia peruutettua erikoiskoetta.
- Tämän rallin EK:t olivat niin nopeita, ettei kärkeä saanut ajamalla kiinni. Kun ajetaan pitkiä matkoja vain kaasu pohjassa niin sen osaavat kaikki eikä ero kärkeen pohja-ajoista huolimatta kaventunut koko päivän aikana kuin 20 sekunnilla. En usko, että tilanne olisi muuttunut vaikka kyseiset EK:t olisi ajettukin.
Hänninen menetti mahdollisuutensa rallin voittotaisteluun jo eilen rallin avauserikokeella tapahtuneeseen rengasrikkoon. Kolmas sija kaiken tapahtuneen jälkeen tyydyttää, vaikka tavoite oli korkeammalla.
- Johtopaikka pisteissä on kiva juttu, vaikka tulos olikin lievä pettymys. Tätä sarjaa en olekaan aikaisemmin johtanut. Pidin loppuun asti kaasun pohjassa vaikka en mitään riskejä enää ottanutkaan.
- Kahden viikon kuluttua ajetaan uudelleen Argentiinassa, joten halusin ajaa loppuun asti täysillä ja säilyttää hyvän rytmin seuraavaan kisaan, Hänninen totesi Curitiba-rallin maalissa.
Tulokset, IRC-sarja, Curitiba-ralli, Brasilia:
1. Kris Meeke – Paul Nagle (GB) Peugeot 1.42.45,4
2. Guy Wilks – Philip Pugh (GB) Skoda + 46,7
3. Juho Hänninen – Mikko Markkula (FIN) Skoda + 1.20,2
4. Jan Kopecky – Petr Stary (CZ) Skoda + 1.49,3
5. Bruno Magalhaes – Carlos Magalhaes (P) Peugeot + 4.05,5
Pistetilanne 2/12 osakilpailua:
1. Juho Hänninen (FIN) Skoda 14
2. Guy Wilks (GB) Skoda 11
3. Mikko Hirvonen (FIN) Ford 10
4. Kris Meeke (GB) Peugeot 10
5. Jan Kopecky (CZ) Skoda 9 Seuraava osakilpailu: 19-21. maaliskuuta Argentiinan ralli.
Lisää uutisia
- Latvalan haaste näyttää toivottomalta 27.5.2012, 23.10
- Franchitti juhli Indianapolisissa, Sato hölmöili 27.5.2012, 23.01
- Salminen ihastui Ranskan 27.5.2012, 20.49
- Loebin kartturi Latvalalle: Hei ei tää ole Jyskälä 27.5.2012, 18.06
- Latvala: Jos haluaa mestariksi on pakko yrittää 27.5.2012, 17.55
- Citroen-pomo varoitteli vauhdista - Loeb ei piitannut 27.5.2012, 17.50
- Loeb rengasrikosta: Vähän heräteltiin tiimiä 27.5.2012, 17.04
- Prokop nautiskelee seuraavaksi Jyväskylässä 27.5.2012, 16.29
- Östberg tyytyväinen: Helpottavaa olla maalissa 27.5.2012, 16.26
- Ford-pomo masentuneena: Paljon enemmän oli tarjolla 27.5.2012, 16.23
- Solberg vaisuna: Olen todella pettynyt 27.5.2012, 16.16
- Latvalaa harmitti: Edellytykset oli voittoon 27.5.2012, 16.11
- Hirvonen: Ajollisesti ihan hirvee viikonloppu 27.5.2012, 16.06
- Loeb voitti Kreikan rallin, sai kolme lisäpistettä 27.5.2012, 14.39
- Latvalalla ässä hihassa Power Stagelle 27.5.2012, 14.00
- Marcus Grönholm juhli voittoa USA:ssa 27.5.2012, 13.47
Sport Content Oy


