Plaza

Aku Pellinen kaasutteli voittoon Italiassa

11.6.2012, 11.13

Vakioautojen Trofeo Abarth Europe -sarjassa ajavan Aku Pellisen avauskilpailu Italian Mugellossa toi sekä pettymyksen että onnistumisen. Suomalaiskuljettaja oli koko viikonlopun nopein kuljettaja aina vapaista harjoituksista alkaen.

Viikonlopun ensimmäisessä startissa Pellisellä oli jo yli kymmenen sekunnin johto seuraaviin, kunnes kilpailun puolivälin jälkeen auton pyöränripustus hajosi ja keskeytys oli väistämätön.

- Harmittava tekninen vika, jolle ei voinut mitään. Kausihuollossa osat oli uusittu, joten kovin kauaa ne eivät kestäneet, Pellinen harmitteli.

Viikonlopun toisessa lähdössä AKK-Motorsportin huippuvalmennusryhmään kuuluva Pellinen paikkasi epäonnekkaan ensimmäisen startin ja ajoi ruutulipulle ylivoimaisena voittajana.

- Onneksi huolto ehti lähtöjen välillä juuri ja juuri parsimaan auton kuntoon. Toisessa startissa ei ollut teknisiä murheita ja pystyin kontrolloimaan vauhtia. Kiristämisen varaakin olisi ollut, kauden avausvoittoon ajanut Pellinen totesi tyytyväisenä.

Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Belgian legendaarisella Span radalla heinäkuun alussa.

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös