Aholalla epäonnea hallienduron maailmancupissa
1.2.2010, 10.29
Mika Ahola sijoittui kuudenneksi hallienduron maailmancupissa. Ahola keräsi tililleen yhteensä 47 pistettä neljä osakilpailua kattavasta sarjasta, jonka päätöskisa ajettiin Barcelonassa.
Hondalla kilpailevalla Aholalla ei ollut Barcelonan kolmessa finaalierässä asiaa aivan kärjen tuntumaan, sillä hän kuittasi Palau Sant Jordin katon alta plakkariinsa 13 arvopistettä.
- Ajoin erissä viidenneksi ja kaksi kertaa seitsemänneksi. Olin yhteistuloksissa seitsemäs, eli pykälän verran huonommalla sijalla kuin viimeksi Vigossa, vaikka pyörä olikin nyt parempi. Suurin syy siihen oli se, että jouduin lähtemään eriin takarivistä, kun puomille mahtui vain kahdeksan kilpailijaa, kertoi Ahola.
Aholalla riitti ohjelmaa ja epäonnea jo ennen finaaleja, joihin hän selvitti tiensä loppujen lopuksi niin sanotun last chance -erän kautta.
- Ajoin omassa karsintaerässäni neljäntenä ja olin jo lunastamassa paikkani finaaliin, kun kivi pamahti ketjunohjaimeen vain reilut kymmenen metriä ennen maalia. Ketjut lähtivät päältä ja jouduin harmikseni keskeyttämään.
Barcelonan finaalierissä oli varsin tiivis tunnelma, kun ahtaalle radalla otettiin mukaan 16 kilpailijaa.
- Ajoin viimeisessä erässä parhaimmillani neljäntenä, kun menin etukautta ympäri kivikossa, jossa olin ollut yleensä koko joukon nopein, totesi Ahola.
Puolalainen KTM-kuljettaja Tadeusz Blazusiak oli varmistanut mestaruuden nimiinsä jo edellisessä osakilpailussa Vigossa. Blazusiakin suoritus tapaili täydellisyyttä, sillä hän kukisti cupin hallitsevan mestarin, samalla pyörämerkillä kilpailevan espanjalaisen Ivan Cervantesin peräti 59 pisteellä. Kolmanneksi cupissa Husqvarnallaan kiirehti ruotsalainen Joakim Ljunggren 20 pistettä Cervantesin takana.
Barcelonassa erävoittoihin ajoivat kaksitahtisilla KTM-pyörillä Blazusiak, Cervantes ja britti David Knight.
Hallienduron maailmancupin loppupisteet:
1) Tadeusz Blazusiak Puola, KTM 174
2) Ivan Cervantes Espanja, KTM 115
3) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg 95
4) Graham Jarvis Iso-Britannia, Sherco 70
5) Daniel Gibert Espanja, Yamaha 63
6) Mika Ahola Suomi, Honda 47
Lisää uutisia
- Kahnelle kauden avausvoitto 28.5.2012, 12.25
- Latvalan haaste näyttää toivottomalta 27.5.2012, 23.10
- Franchitti juhli Indianapolisissa, Sato hölmöili 27.5.2012, 23.01
- Salminen ihastui Ranskan 27.5.2012, 20.49
- Loebin kartturi Latvalalle: Hei ei tää ole Jyskälä 27.5.2012, 18.06
- Latvala: Jos haluaa mestariksi on pakko yrittää 27.5.2012, 17.55
- Citroen-pomo varoitteli vauhdista - Loeb ei piitannut 27.5.2012, 17.50
- Loeb rengasrikosta: Vähän heräteltiin tiimiä 27.5.2012, 17.04
- Prokop nautiskelee seuraavaksi Jyväskylässä 27.5.2012, 16.29
- Östberg tyytyväinen: Helpottavaa olla maalissa 27.5.2012, 16.26
- Ford-pomo masentuneena: Paljon enemmän oli tarjolla 27.5.2012, 16.23
- Solberg vaisuna: Olen todella pettynyt 27.5.2012, 16.16
- Latvalaa harmitti: Edellytykset oli voittoon 27.5.2012, 16.11
- Hirvonen: Ajollisesti ihan hirvee viikonloppu 27.5.2012, 16.06
- Loeb voitti Kreikan rallin, sai kolme lisäpistettä 27.5.2012, 14.39
- Latvalalla ässä hihassa Power Stagelle 27.5.2012, 14.00
Sport Content Oy


