TPS:n valmennusryhmä koossa
8.3.2010, 12.05
Veikkausliigakauteen valmistautuva TPS on saanut kauden 2010 valmennusryhmänsä kokoon. TPS:n uudeksi päävalmentajaksi nimettiin tammikuussa Marko Rajamäki, mutta hänen ympärilleen koottu muukin valmennusryhmä on nyt koossa.
TPS:n edustusjoukkueen kakkosvalmentajaksi on nimetty pitkän pelaajauran Suomessa puolustajana tehnyt Diego Corpache. 33-vuotias argentiinalainen saapui pelaajana Suomeen kaudeksi 2001. Viime kauden Corpache edusti Hakaa, mutta hänen kautensa katkesi polvivammaan. Hän pelasi urallaan yhteensä 167 liigaottelua.
TPS:n edustusjoukkueen valmennusryhmään liittyy myös sen reservijoukkueen, ÅIFK:n, päävalmentaja Simo Valakari. TPS haluaa Valakarin valinnalla tiivistää entisestään TPS:n ja ÅIFK:n välistä yhteistyötä.
TPS:n maalivahtivalmentajaksi valittiin helmikuussa Timo Aaltonen. Joukkueen fyysisestä valmennuksesta vastaa viime vuoden tapaan Mika Lehtimäki.
- Olen erittäin tyytyväinen tähän ryhmään ja siihen, että päädyimme tähän kokonaisuuteen maltillisesti. Työnteko ja valmistautuminen kauteen jatkuu täydellä teholla, päävalmentaja Marko Rajamäki tiivistää.
- Diego on jatkossa mukana myös akatemian aamuharjoituksissa ja Simolla on päävastuu on edelleen ÅIFK:n kanssa. Meillä on nyt sopiva tasapaino edustuksen, ÅIFK:n ja akatemian kesken, toimitusjohtaja Marco Casagrande toteaa puolestaan tyytyväisenä.
Lisää uutisia
- VPS voitti JJK:n, Jaro ja KuPS pelasivat tasan 11.2.2012, 17.38
- Huuhkajien nuoret munat voitti virolaisseuran 10.2.2012, 20.27
- Dudu paukutti Hongan voittoon Liigacupissa 10.2.2012, 15.51
- FC PoPan taustahenkilöille rikossyytteet 10.2.2012, 13.59
- Jaron Heikki Aho sairastuvalle 10.2.2012, 12.50
- HJK nousi viime hetkillä voittoon Örebrosta 9.2.2012, 21.08
- Hämäläinen kaatoi Huuhkajat - JJK löi Floran 9.2.2012, 19.20
- Hyypiä jatkaa Huuhkajien valmentajana 9.2.2012, 18.06
- Hannu Tihisestä Pelaajayhdistyksen uusi puheenjohtaja 9.2.2012, 17.55
- Itella jatkaa suomalaisen jalkapallon vahvana tukijana 9.2.2012, 15.25
- Rikollisesta toiminnasta pelikieltoa 9.2.2012, 13.09
- Siirtomarkkinoilla Suomen ennätys 9.2.2012, 12.26
- Palloliitto palkkasi mainostoimiston kohentamaan ilmettään 8.2.2012, 14.06
- Drilon Shala ja Uchenna KuPSin testattavana 8.2.2012, 11.18
- Klubi hankki kaksi pelaajaa Espoon Hongasta 7.2.2012, 10.54
- Haka kukisti IFK Mariehamnin 6.2.2012, 20.33
Sport Content Oy

