Plaza

Väyrynen harmitteli Huuhkajien kohtaloa

20.11.2008

Palloliitto Mika VäyrynenHuuhkajien keskikenttämies Mika Väyrynen näki keskiviikkoisessa 0-1-vierastappiossa Sveitsille merkkejä tyypillisesti suomalaisesta epäonnesta.

Väyrysen mukaan Suomella oli pelitilanteiden valossa ehdottomasti eväät ainakin tasapeliin ellei voittoonkin saakka.

- Voisi sanoa, että tappio oli vähän turha, olisimme ansainneet enemmän. Loimme kuitenkin paljon paikkoja ja 1-2 maalia niistä olisi pitänyt saada, Väyrynen mietti.

Ottelun ratkaisumaali etenkin söi Väyrystä. Sveitsin Reto Ziegler pamautti loppuminuuteilla unelmamaalin ohi Otto Fredriksonin.

- Tämä on näköjään vähän meidän roolimme, että vastustajan uudet pelaajat tekevät meitä vastaan elämänsä maaleja, Väyrynen hymähti.

- Vasen pakki sai vapaapotkusta jotenkin ihmeen kaupalla pallon ja pamautti hirveän tykin yläpesään. Aika tuttua kauraa meille.

Väyrynen seurasi ratkaisuosumaa vaihtopenkiltä. Sveitsiläisyleisö huomioi Väyrysen vaihtoon poistumisen reilun tunnin pelin jälkeen äänekkäästi.

- Yleisö siinä vähän vihelteli. Menin kai vaihtoon heidän mielestään liian hitaasti, Väyrynen virnisti. (ME)

1.

Kehäraakit pois, nuoret nälkäiset pelaajat tilalle.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös