Plaza

Huuhkajat hyvissä asemissa seuroissaan

13.11.2008

Getty Stuart BaxterA-maajoukkueen päävalmentaja Stuart Baxter nimesi tiistaina joukkueensa ensi keskiviikon maaotteluun Sveitsiä vastaan. Baxter saa mukaan joukkueen, jossa valtaosalla pelaajista ainakin pelituntuma on hyvä.

Stadion kävi lyhyesti läpi Sveitsi-otteluun valittujen 20 pelaajan tilanteen seurajoukkueessaan pelaaja pelaajalta.

Jussi Jääskeläinen – On aiempien kausien tapaan Boltonin ehdoton ykkösmaalivahti ja on parissa edellisessä pelissä noussut joukkueensa sankariksi Boltonin käännettyä kurssinsa voitokkaaksi.

Otto Fredrikson – Norjan sarjakausi päättyi reilu viikko sitten, mutta Fredriksonilla pelituntuma on varmasti säilynyt. Kausi ei Lilleströmille ollut odotettu, mutta Fredrikson kantoi pelaavan maalivahdin vastuuta läpi koko kauden.

Veli Lampi – Oli syys-lokakuussa hiukan pienemmässä roolissa FC Zürichissä, mutta on viime otteluissa jälleen vallannut paikan avauskokoonpanossa. Totesi itsekin, että pelituntuma on säilynyt hyvin vaikka minuutteja välillä tuli vähemmän.

Petri Pasanen – Pelipaikka on vaihdellut puolustuksessa laidalta toiselle, mutta Pasanen on alkukauden jälkeen ottanut paikkansa Werder Bremenin avauskokoonpanossa ja pelannut viime otteluissa täysiä 90-minuuttisia.

Toni Kuivasto – Kokenut toppari koki Allsvenskanin viimeistä edellisellä kierroksella sellaisenkin ihmeen, että seurasi ottelua vaihtopenkiltä, vaikka oli pelikunnossa. Kausi oli DIF:lle pettymys, mutta penkkikomennus luottopelaajalle ainoa, kun vastuuta haluttiin antaa nuoremmille.

Sami Hyypiä – Hyypiä on syksyllä toiminut Liverpoolin ”täsmäaseena”, joka on pelannut ennen kaikkea silloin, kun on tarvittu vahvaa pääpelivoimaa. Kauden avausmaali syntyi viikolla liigacupin ottelussa. Hyypiän pelituntuma on varmasti kohdallaan ja aiemmilta kausilta tuttua ”liikaa” pelaamista ei nyt ole takana.

Hannu Tihinen – ”Rautavuori” on säästynyt alkusyksyn jälkeen kolhuilta ja kipparoi FC Zürichiä isällisin ottein. Pelaa jatkuvasti ja rooli seurajoukkueessa on jopa poikkeuksellisen suuri.

Niklas Moisander – Alkukauden suomalaisnimiä Euroopassa. Nousi AZ Alkmaarin avausmiehistöön jo parin ottelun jälkeen ja on paikkansa pitänyt siitä saakka. Viime peleissä vastuuta on tullut myös topparin tontilla, mikä kertoo päävalmentaja Louis van Gaalin vahvasta luottamuksesta.


Toni Kallio – Peliminuutit Fulhamissa ovat alkukauden jälkeen jääneet vähiin osin sairastelun takia. Harvoja Huuhkajapelaajia, joiden pelituntuma ei Sveitsi-ottelun alla ole paras mahdollinen.

Joonas Kolkka – Pelituntumaa Kolkalla on jaettavaksi vaikka muille, sillä erinomaista alkukautta Hollannissa pelaava NAC Breda on urakoinut kahden pelin viikkotahdilla ja Kolkka raataa vasemmalla laidalla avausmiehistössä illasta toiseen.

Markus Heikkinen – ”Makoa” ei viime alkukevään lailla ole tarvinnut kiidättää suoraan kentältä sairaalaan, joten Rapid Wienin päävalmentaja Peter Pacultin luottomies on pelannut jatkuvasti. Ainakin toistaiseksi ever present –mies Rapidin keskikentän pohjalla.

Teemu Tainio – Alkukausi on ollut ”Tornion terrierille” sikäli tutunoloinen, että pikkuvammat ovat pakottaneet jättämään jokusen pelin väliin. Terveenä ollessaan vastuuta Sunderlandissa on tullut mukavasti ja pelituntuma on varmasti kohdallaan.

Roman Eremenko – Eremenko pääsi nopeasti sisään uuden seuransa Dynamo Kyivin kuvioihin ja on saanut vastuuta ehkä odotettuakin enemmän. Välillä on tullut lepovuorokin, mutta pääsääntöisesti Roman on ollut avauksen mies.

Mika Väyrynen – Pitkästä aikaa pelituntuman puutetta ei ainakaan tarvitse valitella Väyrysen kohdalla. Siirto Heerenveeniin elokuun lopulla käänsi uuden sivun ja siirrosta lähtien ”Väykkä” on urakoinut täysiä otteluita. Rooli Heerenveenissä on ollut puolustavampi kuin maajoukkueen syksyn otteluissa.

Daniel Sjölund – Sjölundin alkukautta varjostanut sairastelu on ohitse ja syksyllä ”Daja” pelasi Djurgårdenissa suhteellisen säännöllisesti. Pelipaikka löytyi välillä puolustuksestakin, mutta tuntumaa keskikentälläkin pelaamiseen on tarpeeksi.

Roni Porokara – Vastuuta avauskaudella Örebrossa tuli riittämiin ja kun esitykset vain paranivat kauden loppua kohden, kolahti kutsu maajoukkueeseen postiluukusta. Pelannut jatkuvasti ja pieni tauko Allsvenskanin päättymisen jälkeen tekee todennäköisesti pelkästään hyvää.

Niklas Tarvajärvi – Alkusyksy meni piloille olkapäävamman takia, mutta vähitellen vastuu Vitessessä on lisääntynyt ja Tarvajärvi on ehtinyt jo avaamaan kauden maalitilinsäkin. Viime viikkojen aikana minuutteja on tullut tasaisesti, joskin vielä pääosin vaihdosta kentälle tullen.

Mikael Forssell – Luotto Hannoverissa on vahva ja tämä näkyy myös peliajassa. Forssell pelaa viikosta toiseen avausmiehistössä ja tuntuma on varmasti kohdallaan myös Sveitsiä vastaan.

Jonatan Johansson – ”Tintin” paluu on Huuhkajille tervetullut asia, vaikka ihan parhaassa iskussaan mies tuskin on. Allsvenskanin päätöskierrokset menivät sairaslistalla ja vaikka Johansson pelikunnossa nyt onkin, on edellinen ottelu syyskuulta.

Jari Litmanen – Litmasella ei luonnollisista syistä ole peliä alla aivan viime viikoilta, kun FC Lahti päätti kautensa jo lokakuun puolella. Lokakuun pelaajaksi Veikkausliigassa valittu ”Litti” on kuitenkin pelituntumansa puolesta paremmassa tilanteessa kuin vuosiin. (ME)

1.

”Huuhkajat kohtaa Japanin helmikuussa… Huuhkajat hyvissä asemissa seuroissaan…”
Mitkä hemmetin huuhkajat, yhden pöllönkö takia on koko jalkapallon A-maajoukkue nimetty? Eiköhän olisi aika jo unohtaa koko huuhkajajupakka ja keksiä kannustavampia otsikoita?

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös