Myrsky sotki Huuhkajien valmistautumista
1.3.2010, 13.34
Huuhkajien ensimmäinen harjoitusrupeama Maltalla peruutettiin, koska joukkue alkoi vähitellen saapua paikalle vasta yön mittaan.
- Joukkueen kokoaminen ja nyt sitten kerääntyminen tänne toi omat haasteensa. Myrsky sotki lentoja ja itsekin tein tänne matkaa yhtä kauan kuin olisin normaalisti tehnyt Etelä-Afrikkaan, päävalmentaja Stuart Baxter naurahti.
- Edelleen odotellaan neljää pelaajaa saapuvaksi, mutta toivon mukaan kaikki ovat jo maanantain iltaharjoituksissa paikalla.
Sää perillä kuitenkin suosii Huuhkajia, sillä elohopea Maltalla on kivunnut yli 20 lämpöasteen ja aurinko paistaa kesäisesti.
Valmistautuminen keskiviikon A-maaotteluun alkaa siis varsinaisesti maanantai-iltana ja myös vastustajaa tullaan Baxterin mukaan käymään läpi.
- Jonkun verran on jo käytykin ja dvd:tä vielä tullaan katsomaan vastustajasta. Tämä on kuitenkin kansainvälinen pelipäivä ja haluan antaa pelaajille jonkin verran tietoa vastustajastakin. Pääteemat keskiviikkona ovat kuitenkin oman pelimme kehittämisessä.
A-maaottelu Malta-Suomi Ta’Qalissa keskiviikkona 3.3. kello 19.00 (kello 20.00 Suomen aikaa).
Lähde: Suomen Palloliitto
Lisää uutisia
- Löw nimesi Saksan miehistön, ensikertalaiset jäävät kotiin 28.5.2012, 19.09
- Englannin EM-ryhmälle jo toinen takaisku 28.5.2012, 17.58
- Bundesliiganousija vahvisti takalinjojaan 28.5.2012, 16.45
- Saksan Khedira: Tavoitteena EM-kulta 28.5.2012, 16.32
- Litmas-dokumentti teattereihin syyskuussa - katso traileri 28.5.2012, 16.18
- Sopupeliepäily pudotti Crisciton Italian EM-joukkueesta 28.5.2012, 15.01
- Sigurdsson pysyvästi Swanseaan 28.5.2012, 14.35
- Cityn Aguero tyrmää Real-huhut 28.5.2012, 13.18
- Englannin ex-kapteeni brittifaneille: Katsokaa EM-kisat televisiosta 28.5.2012, 12.59
- Lazion varakapteeni ja muita pidätetty 28.5.2012, 10.13
- Deportivon vierailu kakkostasolla jäi lyhyeksi 28.5.2012, 06.09
- Ranska lähellä noloa tappiota 28.5.2012, 06.06
- Ykkösessä vietettiin melkoisia maalijuhlia 27.5.2012, 20.42
- IFK Mariehamn ja VPS komeisiin vierasvoittoihin 27.5.2012, 20.38
- Suomen futisnaiset kukistivat Belgian 27.5.2012, 18.20
- HJK kaatoi Lahden ja nousi sarjakärkeen 27.5.2012, 17.52
Sport Content Oy

