Plaza

Hyypiä: Dalla Valle – nimi mieleen

28.11.2006

samiSuomalaisen jalkapalloilun tulevaisuus näyttää hyvältä. Nykyisen kokeneen kaluston perässä tulee koko joukko hyviä uusia pelaajia. Mainitaanpa vaikkapa oman pelipaikkani Markus Halsti, jonka kehitystä olen saanut seurata maajoukkueen harjoituksissa. Perparim Hetemaj on jo pelannut Mestarien liigassa ja se on kova saavutus. Myös monia muita pelaajia on tulossa ja se on hyvä se.

Yksi näistä tulevaisuuden nimistä on Lauri Dalla Valle. Olin kiinnittänyt huomioni hänen nimeensä Urheilulehden jutussa, jossa toimittajat olivat käyneet läpi suurimmat suomalaiset jalkapallolupaukset. Tietysti hänen nimensä ei ole ihan tyypillinen suomalainen ja sekin ehkä helpotti nimen jäämistä korvan taakse. Nyt se ei sieltä unohdu, sillä minulla oli ilo tavata hänet viime viikolla Liverpoolissa.

Dalle Valle oli viikon verran tutustumassa Liverpooliin seurana ja seuran toimintaan. Meillä oli hänen ja hänen isänsä Lorenon kanssa erittäin mielenkiintoisia keskusteluita. Heillä molemmilla oli mielestäni täysin oikea lähestymistapa asioihin. Kumpikin ymmärsi, miten suuresta askeleesta on siirrossa kysymys, varsinkin noin nuorena. Kummallekin tuntui olevan selvää myös se, kuinka suuri haaste nouseminen akatemiapelaajasta huippujoukkueen pelaajaksi on. Ja myös se realismi, ettei tämä ole oikeastaan vielä onnistunut yhdeltäkään suomalaispelaajalta.

Sen tiedän ja kuulin seurasta, että nuori joensuulainen oli ollut tärkeimmässä tehtävässään – pelikentällä – vakuuttava. Hän teki koeottelussa maalin ja syötti toisen. Lisäksi harjoitusmoraali oli ollut kohdallaan. Se on Englannissa yksi tärkeimmistä asioista.

Mutta – lahjakkuus tai ahkeruus ei välttämättä yksin riitä. Täytyy hahmottaa täysin se, mitä kovassa akatemiamaailmassa tapahtuu ja mitä siellä vaaditaan. Jokaisella nuorella pelaajalla siellä on omat haaveensa ja unelmansa: pelata jonain päivänä jalkapalloa ammatikseen suurseurassa.

Esimerkiksi Liverpoolissa akatemian kautta tulevia pelaajia pääsee ehkä kerran kolmessa vuodessa merkittävään rooliin itse edustusjoukkueeseen. Aika moni pelaa ammattilaisena jossain muulla, harva Liverpoolissa. Joltain sarjatasolta löytyy aika monikin entinen juniorimme, joten kokonaan ei ammattilaisjalkapalloa tarvitse jättää vaikka edustusjoukkue jäisi haaveeksi. Se on rankkaa realismia.

Mahdotonta haaveen toteutuminen ei kuitenkaan ole. Suomalaispelaajien perinteinen reitti on ollut kulkea Veikkausliigan kautta kohtuullisen valmiina pelaajina maailmalle. Yleensä suomalaispelaaja on käyttänyt astinlautanaan vähän pienempää sarjaa, kuten minä Hollantia. Se on hyvä reitti, mutta ei välttämättä ainoa oikea.

Jostain syystä akatemiareitti ei ole vielä tuloksia tuonut. Miksi näin, siihen on varmasti monta syytä. Seura on valittu väärin, lähtö on ajoitettu väärin ja joissain tapauksessa pelaajat vain yksinkertaisesti saaneet vääriä neuvoja. Laurin tapauksessa uskon, että pahimmat karikot on vältelty. Hän haluaa tutustua eri jalkapallokulttuureihin ja eri pelityyleihin. Koska pelaaja on jo nyt ”merkitty mies”, tähän on mahdollisuus. Hänen ei tarvitse rynnätä ensimmäiseen mahdolliseen tarjoukseen.

Ja mikäli hänen valintansa jonain päivänä on Liverpool, voin ainakin taata, että pelaaja tulee seurassa kehittymään, itsenäistymään ja näkemään maailmaa sekä eri kulttuureita. Kova maailma se on eikä mitään saa ilmaiseksi. Tämänkin vuoksi oli ilo nähdä uusimmassa IS-Veikkaajassa, että Dalla Valle neuvonantajineen näki koulun päättämisen Suomessa tärkeänä. Sitä se onkin, sillä akatemiajalkapallo maailman huipulla on lukuisien unelmien tyyssija – valitettavan harva pääsee kuitenkin lopulta sitä unelmaa elämään. Siksi tietyn suojaverkon rakentaminen tuntuu minusta tärkeältä.

Jos Lauri päättää Liverpooliin tulla, nähdäänkö hänet vielä joskus Punaisissa? Pelimerkit ovat siihen olemassa. Näyttää, että nuorella miehellä on taitoa, kotiasiat kunnossa, malttia ja määrätietoisuutta. Siihen vain lisäksi hirmuinen määrä työtä ja vähän onnea, niin miksi ei. Täällä viettämänsä viikon seurauksena uskon, että hyvä vaikutus syntyi molemmin puolin.

Tsemppiä ja työn iloa Joensuuhun!

Sami Hyypiä

1.

Vankkaa asiaa Samilta. AIka moni on kutsuttu, mutta harva valittu. Liverpoolin tämän hetken joukkueesta vain Gerrard ja Carragher ovat tulleet juniorirunban läpi ja molemmat jo 90-luvulla. Muutena kaikki Mellorit ja Wrightit ovat jo muissa haasteissa. Mutta miksi - aina sieltä vankkaa kokemusta saa vaikka mihin. Muutaman vuoden kuluttua voidaan hyvinkin nähdän Dalla Valle jossain kovassa ryhmässä, jos ei sitten muualla, niin vaikka vuoden tulokkaana Suomessa kuin Aston VIllan kovassa koulussa opiskellut Mika Ääritalo, joka tulee ensi vuonna olemaan todella kova luu liigassa. Ja sitten on aika lähteä uusien haasteiden pariin ulkomailla. Toivottavasti Dalla Valle ja isukki Dalla Valle vain malttavat miettiä ja pohtia tässä pitkien poplaritakkien sisältä kuiskuttelevien ”oikeasti teidän parasta ajattelevien” agenttien hypetyksen - ja ottavat selvää oleellisesti tärkeistä asioista ja siitä, mikä on paras tie huipulle. Samille jäi ainakin hyvä kuva eikä olisi yllätys, jos häneltäkin pari hyvää vinkkiä Dalla Valleille irtosi. Nähnyt sen maailman kuitenkin läheltä vaikkapa Daja Sjölundin urakehityksen nuorisokuvioissa Liverpoolissa. Niin lähellä, niin kaukana, mutta edes nyt ihan menestyvässä roolissa Djurgårdenissa.

2.

Pariksi vuodeksi haistelemaan akatemiamaailmaa, sitten Veikkausliigaan - jossa syntyvät tulevaisuuden tähdet - vielä kehittymään aikuisten maailmaan ja käymään intti. Sitten, kun kotiasiat on kunnossa ja urheilu tuntuu vieläkin kiinnostavalta, niin kohti uusia ja suurempia haasteita. Hyppysellinen onnea loukkaantumisten kanssa sekä lyijystä tehdyt kengät ettei pääse leijumaan, niin resepti huipulle on valmis.

3.

Täydennetään MouHain kommenttia sen verran, että myös vakiovaihtopelaaja (66 ottelua edustusjoukkueessa)Stephen Warnock on Liverpoolin oman akatemian kasvatti. Sitten on eräs Robbie Fowler. Mutta molemmat ovat tosiaan tällä hetkellä lähinnä vaihtomiehiä.

4.

Painavaa tekstiä Samilta. Juuri tällaisia mielipiteitä lukisi maajoukkueen ”suuruuksilta” lisää. Heiltä löytyy kokemusta, jota jakaa eteenpäin.

Kiitos Sami!

5.

Totta puhut parit lauseet sitten www.liverpoolfc.net, kiitos muistutuksesta. Warnock lienee tuorein, mutta aika vähille on hänenkin käyttöasteensa jäänyt. Fowler onkin nyt sitten The God, jonka akatemiavuosista on jo jonkin aikaa. Juuri tällä hetkellä akatemiataustaisista uusista pelaajista on lähimpänä peliaikaa nuorukainen nimeltään Guthrie, joka oli jo Premier Leaguessakin penkillä. Mutta kova kisa siellä on, mutta hienoa, että Dalle Vallet sen Samin tekstin perusteella tuntuvat ymmärtävän.

6.

Hyvää kamaa Samilta. Kuinka välttää poplaritakit mahdollisimman pitkään, siinäpä riittää haastetta jo ennen kuin ura ehtii edes kunnolla käyntiin.
Tsemppiä Latelle ja Samille!

7.

Liverpool olisi ainakin aika ”Suomalainen” joukkue sillä on paljon faneja kotimaassa! En tiedä onko englantilaiset pelaajat luonteeltaan helpompia kuin välimeren ”lämmin veriset” jos akatemioita miettii.

8.

Liverpoolin juniorityö viime vuosina, missä pelaa? Ei missään tapauksessa kannata lähteä uraansa pilaamaan ressuihin hautautumalla.

9.

Ei se kannatte kuitenkaan, lopettakoon jalkapallon ja opiskelisi vaikka automaalariksi niin toimeentulo olisi tulevaisuudessakin taattu. Ei se kannatte.

10.

Dalla Vallesta Ei oo ikinä ollut mihinkään eikä tule olemaan. Karu totuus vaan, maitojunallahan tultiin interistäkin takas. Nössö!

11.

Ihan surkeehan se dalla valle on sitä ollaan monesti ajettu jaloille taitaa poika leijjua kohta pahemman kerran.

12.

10.

Dalla Vallesta Ei oo ikinä ollut mihinkään eikä tule olemaan. Karu totuus vaan, maitojunallahan tultiin interistäkin takas. Nössö!

4.12.2006 klo 16.28, Juppela! (vierailija)
11.

Ihan surkeehan se dalla valle on sitä ollaan monesti ajettu jaloille taitaa poika leijjua kohta pahemman kerran.

4.12.2006 klo 16.31, homo Blinde (vierailija)

EHDOTTOMASTI SAMAA MIELTÄ

13.

Älkäähän haukkuko, purkakaa kateuttanne jossain muualla. Monesti olen Lauria vastaan pelannut, ja kyllä on aivan uskomaton äijä! Pyöritteli aina koko porukan ihan pihalle. Tsemppiä Lauri!

14.

West Hamiin tms. johonkin, jossa juniorityö osataan.

15.

Itsekkin monesti lauria vastaan pelannut niin voin kertoa, että poika tekee iha pirusti töitä kentällä ja sen ulkopuolella. Voi helpostikkin tulla ammattilainen.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös