Odotettu finaalipari
27.6.2008, 19.46
Niinhän siinä lopulta kävi, että Välieriin yltäneiden Turkin ja Venäjän tie tyssäsi jalkapallon suurmaihin Saksaan ja Espanjaan. Todella pahoin kolhittu Turkin joukkue laittoi Saksan kuitenkin erittäin tiukoille, mutta lopulta Saksan kokemus tuli esiin ja joukkue voitti. Kun Espanja voitti torstaina omassa välierässään Venäjän 3-0, nähdään finaalissa ehkä jopa odotettu taisto.
Loppuvatko yllätykset EM-välierissä?
24.6.2008, 10.51
EM-kisat ovat tarjonneet tukun draamaa tähän mennessä ja vielä on kolme mielenkiintoista ottelua jäljellä. Puolivälierissä kolme peliä neljästä jatkui varsinaisen peliajan jälkeen ja jatkoonpääsijöistä ainakin Turkkia ja Venäjää voidaan pitää suurina yllättäjinä. Joko välierissä näille joukkueille tulee seinä vastaan, kun vastassa ovat Saksa ja Espanja.
Puolivälierissä mielenkiintoisia pareja
19.6.2008, 09.33
EM-lopputurnauksessa puolet joukkueista on lähetetty jo kotimatkalle ja juhannuksen aikaan matkalaukkunsa saa pakata neljä joukkuetta lisää, kun turnauksessa pelataan puolivälierät. Ennakkoon pomminvarmoja voittajia puolivälieräkamppailusta on vaikea löytää.
D-lohkossa mestareita ja mestarisuosikkeja
6.6.2008, 09.54
Itävallan ja Sveitsin EM-lopputurnauksen lohko D on mielenkiintoinen ja jatkopaikoista tullaan käymään todella tiukka taisto. Lohkossa jokaisella joukkueella on mahdollisuudet jatkopaikkaan, eikä nelikosta kukaan tule joutumaan heittopussiksi.
Kuolemanlohkossa C kaikki mahdollista
5.6.2008, 15.08
Kisoissa kuin kisoissa yhtä lohkoa kutsutaan usein ”Kuoleman lohkoksi”. Itävallan ja Sveitsin EM-kisoissa tämä kunnia lankeaa lohkolle C, jossa ovat mukana Italia, Ranska, Hollanti ja Romania. Kova nelikko, josta kahden kohtalona on pakata laukut alkulohkon pelien jälkeen ja suunnistaa kotia kohti.
Itävalta B-lohkon haastaja
4.6.2008, 13.21
EM-kisojen B-lohkon ennalta heikoin on ilman muuta harjoitusotteluissaan takerrellut toinen isäntämaa Itävalta. Saksa lähtee lohkoon suosikkina ja Kroatia sekä Puola taistelevat toisesta jatkopaikasta. Itävalta tarvitsee kaiken kotiyleisönsä tuen noustakseen yllättäjän rooliin.
Portugali ennakkosuosikkina A-lohkoon
3.6.2008, 17.52
Lohko A ei kuulu kisojen kovimpiin lohkoihin, mutta ennakolta tasaisimpiin se kuuluu. Lohkossa pelaa neljä hyvin tasaväkistä ja erilaista joukkueetta. Se tekee siitä vaikeasti arvioitavan ja ennalta arvaamattoman.

