Plaza

Enke pyysi viestissään anteeksi läheisiltään

11.11.2009, 16.57

Tiistaina menehtyneen Robert Enken leski Teresa Enke asteli keskiviikkona julkisuuteen lehdistötilaisuudessa. Teresa Enken mukaan Saksan maajoukkuevahti kärsi masennuksesta ja pelkäsi pariskunnan menettävän kahdeksan kuukautta vanhan adoptiolapsen huoltajuuden, jos hänen sairautensa paljastuisi julkisuuteen.

Pariskunnan biologinen lapsi menehtyi kaksivuotiaana sydänvikaan vuonna 2006.

- Yritin olla hänen tukenaan. Ne olivat todella vaikeita aikoja, kun hän oli hyvin masentunut. Ajattelimme, että selviämme kaikesta rakkauden avulla. Mutta se ei onnistunut, Teresa Enke kertoi uutistoimisto AP:n mukaan.

Teresa Enken mukaan hänen miehensä pelkäsi masennuksen paljastumisen pilaavan myös hänen jalkapallouransa ja perheen yksityiselämän.

Enke hakeutui hoitoon masennuksen vuoksi jo vuonna 2003, kun hän menetti paikan Barcelonan avausmiehistössä.

Ennen kuolemaansa Robert Enke jätti itsemurhaviestin, jossa hän pyysi perheeltään ja häntä hoitaneilta lääkäreiltä anteeksi valehteluaan. Enke oli väittänyt voivansa hyvin, jotta hän pystyisi toteuttamaan itsemurhasuunnitelmansa.

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös