Synkkää on
2.2.2009
Ripa
Pudotuspelejö odotellessa voimmekin miettiä hetken todellisia pudotuspelejä. Kansainvälinen taloudellinen tilanne on historiallisen synkkä ja tässä vaiheessa vielä huhujen asteella olevia tietoja liikkuu joka puolella.
Ruotsissa ainakin Malmö, jonka piti palata Elitserieniin tällä kaudella, julkisti talousvaikeutensa antamalle pelaajilleen vapaat paperit siirtyä muualle ennen tammikun siirtorajaa. Yhdeksän pelaajaa katosi, seura nosti korvaajat omista A-junioreista ja taistelee nyt kynsin hampain paikasta Elitserienin karsintasarjan karsintasarjassa.
Pelaajamarkkinat ovat ilmeisen tyhjät - koska kenelläkään ei ole rahaa.
Venäjällä KHL kiemurtelee niinikään omien talousvaikeuksiensa kanssa. Pari seuraa on jo myöntänyt palkanmaksuvaikeutensa, mutta ongelmia on muuallakin. Lada Toljatti - josta Antti-Jussi Niemi siirtyi Leksandiin - on joutunut laittamaan halliprojektinsa jäihin.
KHL:n puheenjohtaja Aleksander Medvedevin mukaan liiga säästää nyt kaikessa. Se muuttaa divisiooniaan ensi kaudeksi, ja suunnitelee järkevämmän matkustusohjelman. Pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Andrei Konovalenko ehdotti Venäjän jättäytymistä pois Euro Hockey Tourilta, että sarjaohjelmaan - ja matkustukseen - saataisiin enemmän väljyyttä ja se voitaisiin suunnitella taloudellisemmin.
Medvedevin mukaan myöskään liigan keskipalkka, 800 000 taalaa, ei ole suhteessa pelaajien tasoon. Seuraus: palkkoja pitää pudottaa.
NHL:llä ja SM-liigallakin on omat ongelmansa. Huhuja eri seurojen konkursseista ja palkanmaksuvaikeuksista liikkuu siellä täällä.
Jutuille on yhteistä se, että yhdessäkään ei ole pelastajaa näkyvissä. Vuosi sitten pelastus tuli idästä, kun Venäjä perusti uutta liigaa ja rahaa oli niin, että ranteisiin sattui. Nyt samanlaista ei ole näkyvissä. Ei idästä eikä lännestä.
Kun sheikkejä ei ole jääkiekko perinteisesti kiinnostanut.

