Rappiolla on hyvä olla
15.9.2006
Ripa
SM-liiga se sitten pyörähti taas käyntiin. Maaleja tehtiin kohtuullisen paljon, yleisöä riitti – ja lehtien esiin maanittelemia tappeluitakin nähtiin. Suomalainen jääkiekko on henkisesti rappiolla ja turha tulla kertomaan, että ”NHL:ssä samassa tilanteessa…”
Olen lukenut vasta Helsingin Sanomien otteluraportit, mutta ainakin HIFK - Jokerit - ja Pelicans - Blues -matseissa siis heitettiin hanskat. Jee, jee, hyvä meininki? Väsynyttä pelleilyä, jos minulta kysytään.
Kummastelen kovasti tappelutrendin voimakkuutta. Kuka sitä haluaa? Toivon todellakin, että tappeluiden aktiivisimmat kannattajat ovat äänekäs vähemmistö, mutta kun näiden ”kovanaamojen” ihannointi alkaa levitä yleisesti lehtiinkin, alan huolestua.
Iltalehti eilen:
Illan pelissä saatetaan hyvinkin nähdä ylilyöntejä, ja lyöntejä muutenkin. Rakkautta tuskin on liikaa ilmassa. Nielikäinen hakee IL:n saamien tietojen mukaan ”tanssipartneria” Jokerien Tomek Valtosesta. Patrick Lostedt ja Simo Pulkki saattavat niin ikään kohdata toisensa ilman pelihanskoja.
Jos jo etukäteen tiedetään näin tarkkaan tappeluparitkin, kyseenalaistan paitsi tappelijoiden älykkyyden, myös valmennus- ja seurajohtojen suoraselkäisyyden ja - täältä se nyt tulee, ole valmiina: moraalin.
”Mutta se on viihdettä”, ”ei niissä kukaan koskaan loukkaannu”, ”tappelijat tappelevat vain toisten tappelijoiden kanssa”, ”kentän ulkopuolella maailman kiltein ihminen”, niinpä niin. Sama laulu soi, tappelut lisääntyvät, asenteet muuttuvat ja selkäranka murenee taas vähän.
Huomion herättäminen on vaikeampaa. Kohta (nyt) ei enää riitä, että kaksi pelaajaa tappelee, pitää saada joukkotappelu. Ja niin edelleen. Nyt ollaan vuodessa 2006, ja jääkiekkokaukalon maailma on vuodelta 1806. Aivan kuten niillä kanadalaisilla maalaispojilla, joita nyt koko kiekkomaailma yrittää matkia. Eddie Shoren puolustukseksi on sanottava, että mies syntyi 1902. Ja Slaphot? Se oli parodia kiekkomaailmasta. Ei totta.
On SM-liigan heikkouden merkki, että a) Patrik Lostedt on liigapelaaja ja b) että viihde- ja huomioarvoa pitää hakea hänen kaltaisillaan pelaajilla.
Ymmärrän, että nelivuotias poikani ihailee Teräsmiestä ja maailman vahvinta nallea ja nauttii, kun pystyy rikkomaan rakentamansa legotalon, mutta että niin suuri osa jääkiekon ystävistä haluaa nähdä kuinka kaksi miestä yrittää tapella, menee käsityskykyni yli. Saati sitten, että niitä odotetaan ja spekuloidaan, ja yritetään etsiä voittajaa.
En käsitä, että tappelut voivat mennä jääkiekko-ottelun pelin tai lopputuloksen edelle. On siinä jotain perverssiä.
En myöskään usko, että tappeluiden kannattajat pystyvät kytkemään asenteensa päälle ja pois päältä niin, että tappelut ovat ok vain lätkämatseissa ja muuten ollaan peace ja love.
Peace ja love.
Ripa
- 1.
-
Asiapuhetta. Helsingin vanhassa hallissa on siivoojilla ollut taas paljon kuolaa pyyhittävänä lattioilta, kun Nielipuoli osoitti suuruutensa tuttuun tapaan. Turussa ei sen sijaan tapeltu, ei edes halattu. Kaksi taklausta oli ja niistäkin toinen meni ohi kohteesta. Jotain välimuotoa näille kahdelle ääripäälle kaivattaisiin ainakin Turussa.
Kiihkottoman sivustakatsojan näkökantana totean, että nuo lätkätappeluiden puolestapuhujien jutustelut olisivat mielenkiintoinen tutkimuskohde jollekin kielentutkijalle. On meinaan sen verran sekavaa ja kehää kiertävää tarinaa yleensä. Ja useimmiten perustelut tuppaavat kulminoitumaan siihen lievästi absurdiin perusnäkemykseen, että jäähalli ja lätkämatsi muodostavat jonkun omalakisen pienen maailmansa.
Elämänohjeeksi tämäntyyppisessä ympäristössä riittää vaikkapa ”ole hyvä pelille, niin peli on hyvä sinulle” tai juuri edellä mainitun kaltaiset ”ei siellä kukaan oikeasti loukkaa” -tyyppiset aforismit. En nyt ihan rappiosta puhuisi, mutta aika mielenkiintoisilla jäillä luistitaan, näin ”sosiologisesti” mietittynä.
Lämäri muuten tulee tänään sopivasti töllöstä. Old time hoki!
- 2.
-
NHL:ssä kuten SM-liigassakin tappelut ovat melkoisesti parempaa viihdettä kuin tuo eilen nähty ”parade to the penalty box”.
Helsingin paikallispelissä ei muuten tapeltu. Ei ollut edes lähellä. Nielikäinen toki ”osoitti suuruutensa” tai turhuutensa, kuinka vain. Jäähyjä sen sijaan oli ja aivan höpöhöpötasoa vähintään kolmannes.
Turha tulla kertomaan, että se helpottaa sitten, kun ”pelaajat oppivat”. Se helpottaa sitten, kun viheltämistapaa tahallisesti tai tahattomasti löystetään tai sitten pelaajat jättävät kaksinkamppailut pois. Voihan sitä toki aina luistella kovaa ja sijoittua oikein… Jippii.
- 3.
-
Pelataan mieluummin pelkkää neitikiekkoa? Vältetään taklauksia, kontakteja ja jätetään tunne pois.
- 4.
-
Teetpä sitten mitä tahansa tässä maailmassa niin aina on joku (ryhmä) sitä mieltä että se on huono asia mitä teet. Jokaisella asialla tässä maailmassa on puolestapuhujansa ja vastustajansa. Hyvänä esimerkkinä esim. nämä viimeaikaiset mellakat Helsingissä. Kuka on hippien puolella ja kuka poliisien, ja kuka on mitäkin vastaan.
Sitten aiheeseen; Jotkut tykkää lätkätappeluista, jotkut ei. Mulla ei ole mitään spontaaneista pelitilanteista syntyneistä tappeluista ja välienselvittelyistä. Myös rottatemppujen kostaminen goonin/torpedon avulla sopii minulle mainiosti. Olin mä mitä mieltä tahansa niin SM-Liigassa heitellään hanskoja tai sitten ei. Suhtaudun mielummin neutraalisti kun tuhlaan energiaa asioihin joihin en voi mitenkään vaikuttaa.
Oli muuten ihan pelleilyä se Nielikäisen eilinen Valtosen ”haasto” - Nielikäinen kävi päälle kuin verokarhu ja Valtonen meni karkuun ja veti kilpparit. Tappelut tappeluina. Palataan sitten asiaan kun oikeasti lyödään yli ja asiaan palaaminen on tarpeen.
Anteeksi, ei pahalla :-)
- 5.
-
Lapsellisia nämä jutut Nielikäisestä. Mies sai Espoossa pieneltä Sean Averyltä pataansa ja nyt mies on sitten liigassa iso gooni??? Tappelut kuuluvat sikäli jääkiekkoon, että kun lajia pelataan sen vaatimalla oikealla intensiteetillä ja laidat ryskyy, niin jossain vaiheessa pelaajilla menee tunnelataus yli - nämä spontaanit nokkapokat ovat ihan ok. Mutta selvittää lehtien palstoilla omaa tanssilistaansa on lapsellista ja turhaa. NHL:ssä ei ole aina tapeltu samassa mittakaavassa. Spontaaneja, ja joskus brutaaleja, tappeluita nähtiin 50-ja 60-luvullakin, mutta 70-luku oli osittain goonikiekkoa. Tappelut tuskin katoavat ilman sääntömuutoksia, mutta vähenemään päin ne ovat. Uskoisin jatkossa näiden spontaanien tappeluiden muodostavan entistä suuremman osan kakusta, sillä goonien aika alkaa olla ohi. Siis vain tappelemaan keskittyvien pelaajien hyöty on katoamassa. Kovuus on lajissa aina tärkeää. Kysymys on vain, millä tavalla tuota kovuutta käytetään.
- 6.
- 7.
-
Voihan sen hyvällä tahdolla ymmärtää, että pienessä väännössä luonnevikaisella kiekkoilijalla (been there, done that) joskus vähän keittää yli. Mutta ei sillä voi yleisellä tasolla perustella kestävästi mitään. Siispä nihilisti-kyynikon jatkokysymys kuuluu: millä tavoin pelin ”intensiteetti” tai ”fyysisyys” perustelevat tappelujen olemassaoloa?
Miksi hanskaaminen kuuluu lätkään, mutta ei esim. jenkkifutikseen?
- 8.
-
Mietiskelin Iltalehden juttua kauden 1. kierroksesta lukiessani, että kuka on määritellyt sen mitä jääkiekko on?
Jääkiekossahan on säännöt, nyt kun tuomarit alkavat sääntöjä tarkasti noudattamaan, puhutaan ”nollatoleranssista”, alkaa valitus että peli jotenkin kärsii yms. Mutta jos valitetaan sitä että kun pakotetaan pelaamaan sääntöjen mukaan, ei muka pelattaisi jääkiekkoa, olisi siis kiva tietää että kuka sitten on määritellyt että jääkiekko on sitä mitä se monen mielestä pitäisi olla? Kai se on joltain/jostain lähtenyt että säännöt on säännöt mutta nyt pelataan lätkää…?
Jos siis määritellään että jääkiekossa tulee tapella, kostaa gooneilla yms. niin tehdään säännöt sen mukaan eikä tälläistä puolittaista pelleilyä missä on säännöt ja sitten on ne kirjoittamattomat säännöt…
Ehkäpä turhan filosofista, räkää ja verta kentälle vaan pojjaat…
- 9.
-
Karhuherra. Tappelut kuuluvat jääkiekkoon sen takia, että joka vuosi kaukaloissa tapellaan tuhansia kertoja. Jopa säännöissä mainitaan ”fighting” samoin kuin muutkin rikkeet, joita tehdään vielä monituhatkertaisesti. Tappeluja vain esiintyy enemmän fyysisissä koitoksissa ja tilanteissa, joten vastaus jatkokysymyksiisi on yksinkertainen: Katso kentälle.
If it looks like a duck, walks like a duck, quacks like a duck, it's a duck. - 10.
-
Mahotonta, kirjaimellisesti. Kyllähän minä sinne kentälle tuijottelen kohtuullisen usein, itse asiassa useita kymmeniä kertoja vuodessa - ja niissä otteluissa tappeluiden frekvenssi on oikeasti melko alhainen. Ja edelleen, jos tappeluja esiintyy ”fyysisissä koitoksissa”, miksi jenkkifutiksessa ei tapella? Tai kääntäen: jos kainalopalloilijat osaavat olla tappelematta, miksi lätkänpelaajat eivä osaa?
Toisaalta, kyllä minä pystyn kuvittelemaan ihan hyvin sellaisen lätkämatsin, jossa ei koukittaisi yhtään, vaikka sellaista nyt tapahtuukin (vielä) jatkuvasti. Ankka on ankka on ankka, mutta ei se ihan niinkään ole, että jos jotain ilmenee toistuvasti, niin tämä jokin ”kuuluu” automaattisesti sinne esiintymisympäristöönsä. Sehän olisi vähän sama kuin väittäisi Patrik Lostedtin olevan jääkiekkoilija ihan vaan sen perusteella, että hänen annetaan hengata punaniskojen vaihtopenkillä.
No joo, ei minulla ainakaan ole suurta tarvetta hävittää niitä muutamia hellyyttäviä halailuja, joita meidän kulmilla satunnaisesti jäällä näkee. Mutta koko tämä aihepiiri on kovin kiehtova, ei tästä näin helpolla päästä yksimielisyyteen. Filosofoiva Samulihi asetti sanansa erittäin hyvin edellä: kuka sen määrittelee, mikä on lätkää, mikä taas ei?
- 11.
-
Ehkä tämä kommentti osasto kertoo jo itsessään mistä asiassa on kyse! Kun Ripareissa on blogattu hyvinkin mielenkiintoisista aiheista kommentteja tulee yksi tai kaksi. Nyt kun Ripa nerokkaasti provosoi tappelu aiheella, on kommentteja ennätysmäärä. :)
Mutta yhtä kaikki tappelut mielestäni kuuluvat jääkiekkoon silloin kun se tunteiden kuumenemisesta syttyy. Goonit ovat mennyttä aikaa kuten myöskin fyysisillä otteilla pelottelu. Nykyaikana pelajaat ovat kautta linjan vahvoja, jolloin pelottelu on vaikeaa ja pelistrategisesti turhaa. Samaa mieltä olen Ripan kanssa siitä, että neitikiekko -termin voi kyllä poistaa.
Ja kai jokainen ymmärtää eron tappeluilla ja kovalla pelillä. Kovuutta on ottaa taklaus vastaan, ottaa kiekko haltuun vaikeassa asennossa häirittynä, mennä maalille maskiin, antaa vaikea syöttö uudestaan vaikka viime kerralla se meni vikaan jne. Pehmeyttä on haastaa ”pari tanssiin” tai wanna go -huudot. Neitimäistä on hakea tappelua pelin ulkopuolelta.
Nielikäinen voi mennä neiteilemään seiskan palstoille muijansa kanssa, siihen ko. pelaajan kovuus riittää. Nielikäinen on hyvä esimerkki siitä kuinka HIFK:n paidan pukeminen nostaa pelaajan fyysisyyttä potenssiin kaksi. Nielikäinen voisi keskittyä pelaamiseen. Siinä hän on yllättäbän hyvä. Mutta kovuuden mainostamisessa maalaisasenne tulee esiin.
Jos ja kun luette Jatkoaika.comin lapsellisia tappeluihannointi kolumneja niin menkää itseenne ja miettikää!
- 12.
-
Oon mäkin joskus kelannut että jos vain pelattaisiin intensiivistä kiekkoa, kovaa mutta rehdisti taistellen - ja lopussa parempi voittaisi. Ei ylilyöntejä, provosointeja, tai ns. roolipelaajien suorittamia poistoja vaan pelkästään rehti peli ja rakkautta ilmassa. Jotenkin vaan tuntuu ettei se jääkiekossa ole mahollista. Mielestäni on rikkaus että kiekossa voi olla niin monenlaista persoonaa. Jotkut tekevät parhaansa taitojensa mukaan keskittyen omaan tekemiseen - toisilla taas palaa toisenlainen liekki pelin aikana ja ovat työntämässä nokkaansa joka paikkaan sekä hämmentämässä vastustajaa. Ja silti kaikki mahtuvat samaan laatikkoon, roolinsa kullakin. Säännöt, valvonta ja sanktiot pitävät soturit sitten jotenkin ruodussa. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa on pelattu aikanaan liki eri peliä, samalla lailla tuntuu kiekkoihmisissä olevan asteittaisia mielipide-eroavaisuuksia sen suhteen millasta kiekon pitäs olla ja mitä saa/ei saa tehdä.
Erikoismiesten show-matsit ei kyllä multakaan saa juuri kannatusta, Suomessa tällanen kulttuuri on ollutkin melko marginaalista. Tappelujen mielekkyydestä väännetään kättä aina aika ajoin, mutta ne nyt sattuvat, monista muista lajista poiketen, kuulumaan kiekkoetikettiin. Pieni mutta sitäkin mielenkiintosempi jääkiekon osa-alue, peliä pelin sisällä, viihdettäkin…vaikka ylempänä dumasinkin show-tappelut niin suhteellisen harvinaisuutensa vuoksi hanskojen tiputtaminen tuppaa aina nostamaan tunnelmaa niin katsomossa kuin kaukalossakin. Perinteet, etiketti ja säännöt tukevat tappelujen olemassaoloa ainakin jossain määrin, vaikka pelin tätä osa-aluetta on amerikoissa pyrittykin karsimaan. Miksi monissa muissa lajeissa ei harrasteta…en tiedä, kiekossa nyt kuitenkin on harrastettu. Tietynlainen spontaanius ja tunteiden näyttäminen on kiekossa muutenkin sallitumpaa kuin monissa muissa lajeissa.
Potentiaalisten hanskaajien määrä on noussut liigassa ja fanit miekkailevat ja spekuloivat asialla tappelujen määrään verrattuna suhteellisen paljon. Mutta kyllähän kansaa väkivalta ja gladiaattorit on aina kiinnostanut. Tietynlainen pullistelu on osa jääkiekkoa. Vauhdikas, fyysinen ja intensiivinen peli on mielekästä katsottavaa vaikkei suuria kahinoita syntyisikään. Kuitenkin, pienet torikokoukset sekä pelaajien välinen verbaalinen kommunikointi nostaa tunnelmaa ja sähköistää ilmaa. Ja yleensä tunnelman kohottajina toimivat ennakkoon mielenkiintosiksi tiedetyt pelaajatyypit. Iso osa runkosarjapeleistä menevät läpi ihan perusmeiningillä. Sitten toista laitaa edustavat vaikkapa Ässien ja IFK:n väliset matsit, joihin ainakin Porissa on ladattu ennakko-odotuksia melko mukavasti. Intensiteettiä, näyttämisenhalua ja taistelupareja ei näistä peleistä puutu - ja kansa tykkää!
Kuten ilmeisesti änärissäkin, vähentyy tappeluiden ennakointi ja merkitys liigassakin playoff-vaiheessa. Kyllähän pleikkareissakin sattuu ja tapahtuu, mutta pelien panos itsessään luo jännitettä ja lisää maltillisuutta - kun vain voitolla on merkitystä. Pitkässä ottelusarjassa pelataan pelejä pelin sisällä, provosoidaan jne. mutta liigan rangaistuskäytännönkään takia kellään ole varaa hölmöilyihin tai pelikieltoihin. Ässien playoff-keväästä ei tunnetta tai fyysisyyttä puuttunut, vaikkei kertaakaan hanskattu.
- 13.
-
Toista se oli ennen:
- Lalli Partinen ajoi KooVeen Arto ”Kokki” Jokista takaa ympäri kenttää tuomarin pillin puhalluksen jälkeen ja Jokinen painoi karkuun pukukoppiin asti.
- Anssi Melametsä nahisteli TPS-pelaajan kanssa suullisesti ennen aloitusta. Kiekon pudotessa molemmat tiputtivat hanskansa ja Melametsä tyrmäsi puhtaasti palloseuralaisen.
- Hannu ja Jari Kapanen tappelivat niin antaumuksella, ettei tuomarikaan viitsinyt hommaa heti keskeyttää…
Tapeltiin sitä ennenkin, mutta tuntuu jotenkin että silloin osapuolia oikeasti otti toisen naama päähän yli sietokyvyn. Ne olivat ns. rehellisiä poikien välisiä tappeluita, joita aina on ollut ja aina tulee olemaan. Ne myös katkaisivat pelin pidemmäksi aikaa, eivätkä olleet mitään taktisia ”Nielikäisiä”, vaan aitoa tunteen paloa. Jälkeenpäin tappelijoita rehellisesti hävetti ja heillä oli oikeasti silmät mustana. Kun on itse muutaman kerran koulun pihalla ja oman veljen kanssa latonut ja ottanut vastaan olan takaa, niin sellaiset tappelut tuntuvat aidommilta ja siksi helpommin hyväksyttäviltä.
Lallia jäin kyllä kaipaamaan. Siinä oli mies eikä pelkkä nimi.
Tämän jutun kommentointi on suljettu.
Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Riparit syötteet:
kirjoitukset
kommentit