Pyhä jysäys
11.9.2008
Ripa
Esimerkiksi Tampa Bayn kopissa ei kuulemma saa astua salaman päälle. (Ei kannattaisi tehdä mattoa ylipäätään?) Mutta entäs liigan logo? Saako sen päälle astua?
Lätkän suosio kasvaa vain, siitä viimeisimpänä osoituksena se, että Kotipizzalla on uusi logo. Tuttua punakeltaisen nimen ja kellon yhdistelmää on pienennetty ja sen yläpuolelle on ilmestynyt sinivalkoinen kiekkoilijan kuva.
Eiku, se olikin SM-liigan logo.
Kaikki on mahdollista.
- 1.
-
Nämä logojen päälle astumiset ovat tosiaan hieman naurettavia. Miksi lattialle pitää tunkea logo, jos sen päälle ei voi astua? Laitetaanko katukäytäville jotain laattoja, joiden päälle ei sovi astua.
Lightning ei nyt ole ainoa joukkue vaan käytäntö taitaa olla yleinen siellä nahilassa. Tampan Dan Boyle ei varmaan logon päälle viime kaudella astunut, mutta niin vain äijä savustettiin muualle. Paljonko tuo logo hänelle siis lopulta mahtaa merkitä.
Laittaisivat lattiaan Coca-Colan tai Niken logot, mistä saatavat dollarit hyväntekeväisyyteen. Kaikki voittaa, eikä lihavien toimittajienkaan tarvitse logoja väistellä.
Seuran logon voisi maalata pukuhuoneen kattoon. Siinä olisi jotain hengellistä mukana. Joukkue saisi näin spirituaalista voimaa taistelussa rahasta, pisteistä, maineesta ja kunniasta. Aamen.
- 2.
-
Eikö pelaajille pitäis antaa pelipaitoja, että ne ei vahingossakaan heittäis sitä lattialle. Tai pitäiskö vaikka lattiat poistaa että ne ei likaannu.

