Nelivuotiasta poikaani ja hänen touhujaan katsellessa tulee usein mieleen, että huippu-urheilussa on mennyt moni asia pieleen. Ape on oikeassa. Peli on karkaamassa - jonnekin.

Olen tässä muutaman viime viikon aikana jututtanut Perttu Lindgreniä ja ruotsalaista Nicklas Bäckströmiä. Mukavia kavereita molemmat, ja samanlaisiakin jollain tapaa. Molemmilla on samanlainen, vähän ujo katse, joka jättää aloitteen tekemisen toiselle osapuolelle.

Ja miksipä ei. Mitäpä sitä 19-vuotias nuori ajattelee, kun lehdestä tulee setä haastattelemaan?

Paitsi, että menisipä aika nopeasti, niin pääsisi taas tekemään jotain kivaa.

Ja niinhän sen pitääkin olla.

Lätkä - pallopelit yleensä - on lasten, nuorten ja lastenmielisten hommaa. Oma urani on kulkenut entisestä veteraanijuniorista - siis helsinkiläisten Wanhojen Kissojen ja joensuulaisten Musikoiden vakiokatsojasta, erotuomarista ja aina-valmiina-hyppäämään-kaukaloon-varapelaajasta - nykyiseksi veteraanipelaajaksi, ja edelleen pelaaminen on yhtä kivaa.

Aina.

Jopa maanantainen kaukalopallomatsi lumisateessa, kun kentällä oli jo valmiiksi viitisen senttiä lunta. Ja vaikka tuli turpiin. (Koska oli liikaa lunta jäällä :)

Perttu Lindgren totesi Raipe Helmisestä ja Jyrki Lumpeesta, että ”kentällä he ovat samanlaisia lapsia kuin muutkin”. Ja Perttu sanoi sen lämmöllä.

Peli menee pilalle, kun siihen sekaantuu aikuisia, siis ulkopuolisia. Jääkiekon tapauksessa ne aikuiset ovat valmentajia ja toimittajia, agentteja ja toimitusjohtajia. He ovat leikin aikuiset, jotka keksivät uusia sääntöjä, ja tapoja pelata ”oikein”. He pitävät huolen, että spontaanius katoaa, jotka nappaavat pallon kainaloon ja lähtevät kotiin, kun lopputulos ei miellytä.

Kaikkein räikeimmät esimerkit tästä nähdään kun kyseessä ovat ihan oikeat lapset, eivätkä kolme-nelikymppiset lapsenmieliset.

Nuori Suomi -ideologia nostetaan esiin melkein aina, kun puhutaan suomalaisen huippujääkiekon tulevaisuudesta ja kuitenkin harva kai on eri mieltä siitä, onko seuraava filosofia hyvä:

Nuori Suomi edistää liikuntaa kotona, päivähoidossa, iltapäivätoiminnassa, koulussa, liikuntakerhoissa ja urheiluseuroissa sekä lasten ja nuorten päivittäisessä lähiympäristössä. Tällä hetkellä vain noin kolmasosa suomalaisista lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi.

Suurimman osan ajasta lapset liikkuvat joka tapauksessa muualla kuin urheiluseurassa, vai mitä?

Eniten minua harmittavat esimerkiksi Veli-Pekka Kautosen viimeisimmän kolumnin kaltaiset kirjoitukset. Mitä jääkiekkoilun aikuiset oikein haluavat ja ajattelevat, kun Kautonen ensin kirjoittaa, että

Jonnekin 15-16 ikävuoden tienoille asti ainakin pitäisi antaa nuorten yrittää ja erehtyäkin, eikä kaikkea uhrata vain joukkueen menestyksen eteen

ja jatkaa sitten saman kolumnin loppupuolella, että

Vanhempien kautta on hyvä pohtia vielä hetki Nuori Suomi -systeemiä. Sitä on kritisoitu paljon ja pakko myöntää, että kallistun kritiikin puolelle itsekin. Viisi vuotta olen touhua seurannut ja ei se toimi niin, että kaikille annetaan tasapuolisesti. Jääkiekkoilu on kuitenkin kilpaurheilua ja sellaisessa kaikille yhtä paljon -ajattelu ei toimi.

Olin itse 1990-luvun puolivälissä pari vuotta 12-vuotiaiden naperoiden valmentajana. Ikäluokassa oli kolme tasoryhmää, kolme joukkuetta, siis, ja itse vedin sitä ryhmää, johon ilmestyi poikia tammikuun alussa joulupukin kontista löytyneiden polvisuojien ja uuden mailan kanssa.

Harjoituksissa keskityimme perusasioihin - syöttelemiseen, luisteluun, laukomiseen - ja pelaamiseen. Otteluissa kaikki pelasivat yhtä paljon ja toisen joukkueen samanvärisiä kentällisiä vastaan. Tasaisin väliajoin soi pilli vaihdon merkiksi.

En kannata keinotekoisia vaihtokatkoja, koska ne eivät kuulu peliin, mutta ei niillä minulle valmentajana ollut mitään merkitystä. Eivät ne varmaankaan haitanneet myöskään pelaajien kehityksellekään, kyse oli kuitenkin muutamasta minuutista. Se lienee ainoa tapa suojella pelaajia aikuisilta.

Seura hoiti ilmeisesti valmennuksen kaikin puolin hyvin huippukiekkoilunkin kannalta, sillä siitä ikäluokasta nousi reilun kentällisen verran liiga/Mestis-pelaajia ja yksi paineli jopa NHL:ään.

Toivottavasti minunkin jengini pojista tuli valistuneita jääkiekon ystäviä. Terveisiä Sinisalon Petterille, joka tuli treeneihin kerran jos toisenkin kävellen, kamakassi pulkassa.

Kannattaa muuten käydä lukemassa Nuori Suomi -ideasta lisää osoitteessa www.nuorisuomi.fi/kalvosarjat

Ripa