Kisat auki
25.4.2009
Ripa
Niin on MM-kisat sitten avattu Suomenkin kohdalta. Komea 5-0 -voitto Norjasta, joka kaivoi itse itselleen kuopan jäähyilemällä ne pienetkin yllätysmahdollisuudet pois. Suomi kiittää, turnaus alkoi niin kuin pitikin.
Samaan aikaan Yhdysvallat selvitti Latvian Bernissä 4-2, pienten, perinteisten, alkuvaikeuksien jälkeen.
Turnausohjelma on rakennettu niin, että luultavasti kolmannet pelit - kuten Suomelle Tshekki - ovat ne ensimmäiset kovat, tai Saksan, Latvian ja muiden kannalta se ratkaiseva.
Yhdysvaltojen valmentaja Ron Wilson opetti euromediaa amerikkalaiseen turnausajatteluun.
”Tiedän, että teidän on tätä vaikea ymmärtää, mutta joukkue on vasta tavannut, kukaan ei ole pelannut yhdessä ennen tätä, ja minunkin on taas opeteltava peli isossa kaukalossa. En ole valmentanut isossa kaukalossa kansainvälisellä tasolla 11 vuoteen ja nyt pitää tutkia, miten peli on taktisesti muuttunut,” hän totesi Latvia-voiton jälkeen.
USA parantaakin varmasti turnauksen vanhetessa. Kuten kaikki huippumaat. Ensimmäinen viikko on niille verryttelyä.

