Hikisiä tilanteita
2.4.2009
Ripa
Risto Dufva lanseerasi Sinuhe Wallinheimolle eilen uuden lempinimen.
JYPin valmentaja kuvaili eilisen KalPa-matsin ensimmäistä erää pudotuspelien parhaakseen, ”eikä toinenkaan huono ollut”. Ja jälleen kerran olin eri ottelussa kuin asiantuntijat, sillä varsinkin ensimmäinen erä näytti minusta varsin sekavalta, jossa kiekko pomppi, eikä peli yksinkertaisesti luistanut.
Paitsiomaali vei ottelun jälkeen kaiken huomion ja Sami Kapasen viime hetkien maalipaikkaa ei spekuloitu läheskään yhtä paljon. Kapanen sai kovan syötön siniviivalta, pysäytti kiekon ja laukoi, mutta Wallinheimo syöksyi torjumaan kiekon.
”Ei siinä oikein voi muuta kuin heittäytyä, toisinaan se osuu, toisinaan ei,” Wallinheimo totesi rauhallisesti ottelun jälkeen, JYP-fanien valtavan huutomyrskyn keskellä, kun oli ensin huudattanut huutokuoroa ja nostattanut heidät aaltoon.
Yhtä rauhallisesti tilannetta puntaroi Kapanen. ”Melkein toivon, että laukaus olisi epäonnistunut, että se olisi livahtanut jäätä pitkin maaliin”, hän sanoi. Sellaista se hockey on, kuten Risto Dufvakin totesi lehdistötilaisuudessa, ennen kuin lanseerasi Sinuhe Wallinheimon uuden lempinimen: ”Viiden litran Wallinheimo”.
Viiden litran Wallinheimo?
”No, jos on kolmen metrin Koskinen, niin meillä on viiden litran Wallinheimo. Kyllä se ainakin sen verran hikoilee jokaisessa matsissa, siinä olisi jollekin deodoranttimainostajalle hyvä mies sponsoroitavaksi,” hyväntuulinen Dufva kuittasi.
Mutta ei tietenkään liian hyväntuulinen. Sarja ei ole vielä poikki, vaikka ”mieluummin tietenkin olemme 3-1 -johdossa kuin 1-3 -tilanteessa”.
Tietenkin.
Ripa


Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Riparit syötteet:
kirjoitukset
kommentit