Rinne torjui Nashvillelle kolmannen peräkkäisen voiton
17.3.2010, 09.19
Pekka Rinne valittiin ottelun ykköstähdeksi, kun Nashville Predators kukisti tiistaina Philadelphia Flyersin kotonaan rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 4-3. Rankkarikisan ainoa onnistuja oli isäntien Martin Erat. Rinne torjui Predatorsin tolppien välissä 42 laukausta ja kaikki kolme Flyersin rankkaria.
Voitto oli sekä Rinteelle että Nashvillelle kolmas peräkkäinen. Ex-Kärpät-veräjänvartija on hävinnyt vain kerran viimeisessä kuudessa ottelussaan, joissa hän on ollut aloittavana maalivahtina.
Philadelphian maalivahti Michael Leighton joutui jättämään kaukalon avauserässä loukattuaan nilkkansa. Leightonin vamman vakavuudesta ei ole vielä tietoa, mutta tilanne saattaa olla paha Flyersin kannalta, sillä joukkueen ykkösvahti Ray Emeryn kausi on jo päättynyt lonkkaleikkaukseen.
Leightonin tilalle tullut Brian Boucher joutui antautumaan vain 20 sekunnin pelin jälkeen Nashvillen siirryttyä 3-1 -johtoon. Boucher torjui kuitenkin nopean takaiskun jälkeen kaikki Predators-laukaukset ennen kuin antautui rankkarikisassa Eratin edessä.
Philadelphia sai yhden sarjapisteen noustuaan kolmannen erän jälkipuoliskolla kahden maalin takaa tasoihin. Ensin osui Simon Gagne ja kolme minuuttia myöhemmin Chris Pronger, jonka maaliin tekivät esityön Mike Richards ja Kimmo Timonen.
Prongerin osuma syntyi Philadelphian toisen ja viimeisen ylivoiman aikana. Nashville ei päässyt kamppailussa kertaakaan ylivoimalle.
Sekä Nashville että Philadelphia ovat omissa konferensseissaan seitsemännellä sijalla. Kumpikin joukkue on lisäksi kuuden pisteen turvin playoff-viivan yläpuolella.
NASHVILLE - PHILADELPHIA 4-3 rl (3-1,0-0,0-2,0-0)
0-1 Jeff Carter (Daniel Briere, Scott Hartnell) 1:21
1-1 Steve Sullivan (Patric Hornqvist, Marcel Goc) 4:33
2-1 Martin Erat (Jason Arnott, Dan Hamhuis) 7:04
3-1 Jerred Smithson (Joel Ward, David Legwand) 10:05
3-2 Simon Gagne (Daniel Briere, Matt Carle) 51:14
3-3 Chris Pronger (Mike Richards, Kimmo Timonen) yv 54:18
4-3 Martin Erat rl
Maalivahdit
NSH: Pekka Rinne 45 laukausta/42 torjuntaa
PHI: Michael Leighton 5/3
PHI: Brian Boucher 25/24 (sisään ajassa 9:45)
Ville Leino, Philadelphia ei kokoonpanossa
Kimmo Timonen, Philadelphia 0+1, -1, 0, 4, 25:34
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
Lisää uutisia
- Ykköstähti Kiprusoff torjui Calgarylle tärkeän voiton 12.2.2012, 09.00
- Bergenheim päässyt hyvään maalivireeseen 12.2.2012, 07.44
- NHL, lauantain tulokset 12.2.2012, 07.08
- Canadiens tyly vieras Maple Leafsin Mats Sundin -illassa 12.2.2012, 06.07
- Rangersista tullut ylittämätön este Timoselle ja kumppaneille 12.2.2012, 05.02
- Rinteen torjunnat ja syöttöpiste eivät riittäneet Nashvillelle 11.2.2012, 23.00
- San Jose kasvatti Chicagon tuskaa - Lepistölle kauden avauspiste 11.2.2012, 10.24
- Niittymäelle tappio Crunch-debyytissä 11.2.2012, 09.34
- Carolinalle toinen peräkkäinen katkera jatkoaikatappio 11.2.2012, 08.46
- Buffalon kiri toi täyden pistepotin 11.2.2012, 07.07
- Red Wings vain yhden voiton päässä ennätyksestä 11.2.2012, 06.25
- Olli Jokisen maali toi Calgarylle yhden sarjapisteen 10.2.2012, 08.34
- Canucks jyräsi Wildin - vain Koivun ketju sai synninpäästön 10.2.2012, 06.53
- NHL, torstain tulokset 10.2.2012, 05.50
- Kovapalkkainen Canadiens-sentteri osui yli vuoden tauon jälkeen 10.2.2012, 05.09
- Hurricanes-GM: Ruudun jatkopesti tärkeysjärjestyksessä ykkösenä 10.2.2012, 04.26
Sport Content Oy

