Detroit löi Calgaryn tärkeässä ottelussa
16.3.2010, 06.36
Detroit Red Wings kukisti maanantaina Calgary Flamesin vieraissa 2-1 NHL:n Läntisen konferenssin playoff-viivan molemmin puolin majailevien joukkueiden kohtaamisessa. Lännen kahdeksanella sijalla jatkava Detroit kasvatti voittonsa myötä eron yhdeksäntenä olevaan Calgaryyn kolmeen pisteeseen.
Ottelu ratkesi vasta 79 sekuntia ennen loppua, kun Detroitin Tomas Holmström ohjasi Johan Franzenin laukauksen Flames-vahti Miikka Kiprusoffin taakse. Kaukalon ykköstähdeksi valittu Kiprusoff torjui kamppailussa 26 laukausta.
Calgary sai otteluun hyvän alun, kun Craig Conroy vei isännät johtoon jo pelin toisella minuutilla. Alivoimalla läpiajoon päässeellä Curtis Glencrossilla oli tilaisuus kasvattaa Flamesin etumatkaa toisen erän lopussa. Glencrossia kuitenkin rikottiin, mutta hän ei saanut myöskään rangaistuslaukausta Detroit-vahti Jimmy Howardin taakse.
Detroit nousi tasoihin vielä saman ylivoiman aikana Pavel Datsyukin maalilla 50 sekuntia ennen jälkimmäistä taukoa. Kiprusoff ei nähnyt Datsyukin laukausta lainkaan Holmströmin parkkeerattua itsensä tuttuun tyyliinsä suomalaisvahdin nokan eteen.
Detroitin Brian Rafalski otti päätöserän alussa 2+2 minuuttia korkeasta mailasta, mutta Calgaryn ylivoima ei saanut mitään aikaiseksi. Holmströmin maali lopussa toi Red Wingsille viidennen voiton viimeisessä kuudessa ottelussa. Detroitin ainoa tappio jakson aikana tuli juuri Calgarya vastaan viime viikon tiistaina.
Sekä Detroitilla että Calgaryllä on vielä 13 runkosarjan ottelua jäljellä. Red Wingsillä on ainakin paperilla helpompi ohjelma. Detroit kohtaa vielä kolme kertaa Columbuksen ja kahdesti Edmontonin. Columbus ja Edmonton majailevat lännen kahdella viimeisellä sijalla.
NHL maanantaina (15.03.2010):
NEW JERSEY - BOSTON 3-2 (3-0,0-1,0-1)
1-0 Rob Niedermayer (David Clarkson, Martin Skoula) 9:58
2-0 David Clarkson (Martin Brodeur) 17:23
3-0 Zach Parise (Mike Mottau, Patrik Elias) 18:08
3-1 Blake Wheeler (Mark Stuart, David Krejci) 20:43
3-2 Patrice Bergeron (Dennis Seidenberg, Blake Wheeler) 58:57
Maalivahdit
NJ: Martin Brodeur 36 laukausta/34 torjuntaa
BOS: Tim Thomas 12/9
BOS: Tuukka Rask 16/16 (sisään ajassa 20:00)
Anssi Salmela, New Jersey ei kokoonpanossa
COLUMBUS - EDMONTON 5-3 (1-0,1-1,3-2)
1-0 Jakub Voracek (Derick Brassard, R.J. Umberger) 14:35
1-1 Robert Nilsson (Taylor Chorney) 21:52
2-1 Chris Clark (Kristian Huselius, Antoine Vermette) 24:30
3-1 Marc Methot (Antoine Vermette, Kristian Huselius) 40:40
3-2 Dustin Penner (Andrew Cogliano, Aaron Johnson) 44:07
4-2 Kristian Huselius (Derek Dorsett, Fedor Tyutin) 46:36
4-3 Aaron Johnson (Robert Nilsson, Marc Pouliot) 47:45
5-3 Antoine Vermette (Kristian Huselius, Derek Dorsett) tm 59:05
Maalivahdit
CLB: Steve Mason 32 laukausta/29 torjuntaa
EDM: Devan Dubnyk 28/24
CALGARY - DETROIT 1-2 (1-0,0-1,0-1)
1-0 Craig Conroy (Nigel Dawes) 1:47
1-1 Pavel Datsyuk (Brian Rafalski, Johan Franzen) yv 39:10
1-2 Tomas Holmstrom (Johan Franzen, Brad Stuart) 58:41
Maalivahdit
CGY: Miikka Kiprusoff 28 laukausta/26 torjuntaa
DET: Jimmy Howard 23/22
Niklas Hagman, Calgary 0+0, 0, 2, 4, 18:17
Vesa Toskala, Calgary varamaalivahtina
Valtteri Filppula, Detroit 0+0, 0, 2, 3, 17:51
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
Sarjatilanne 15.03.2010:
Itäinen konferenssi Washington Capitals 69 46 14 9 270-195 101 73.2 Pittsburgh Penguins 69 41 23 5 217-197 87 63.0 Buffalo Sabres 67 36 21 10 183-170 82 61.2 New Jersey Devils 68 41 24 3 183-164 85 62.5 Ottawa Senators 69 37 27 5 186-197 79 57.2 Philadelphia Flyers 68 36 28 4 203-185 76 55.9 Montreal Canadiens 70 35 29 6 191-194 76 54.3 Boston Bruins 68 30 26 12 169-175 72 52.9 --------------------------------------------------------- New York Rangers 69 31 29 9 181-188 71 51.4 Tampa Bay Lightning 68 28 28 12 182-209 68 50.0 Atlanta Thrashers 68 28 29 11 200-221 67 49.3 Florida Panthers 67 28 29 10 174-193 66 49.3 New York Islanders 69 28 32 9 180-214 65 47.1 Carolina Hurricanes 68 28 32 8 189-211 64 47.1 Toronto Maple Leafs 69 23 34 12 183-234 58 42.0 Läntinen konferenssi San Jose Sharks 68 43 15 10 224-172 96 70.6 Chicago Blackhawks 68 44 18 6 225-170 94 69.1 Vancouver Canucks 69 43 23 3 228-176 89 64.5 Phoenix Coyotes 69 42 22 5 187-169 89 64.5 Los Angeles Kings 68 40 23 5 206-182 85 62.5 Colorado Avalanche 68 39 23 6 204-179 84 61.8 Nashville Predators 69 38 26 5 193-198 81 58.7 Detroit Red Wings 69 34 23 12 187-186 80 58.0 --------------------------------------------------------- Calgary Flames 69 34 26 9 174-172 77 55.8 St.Louis Blues 68 32 27 9 186-188 73 53.7 Minnesota Wild 68 33 29 6 188-197 72 52.9 Dallas Stars 68 29 26 13 191-218 71 52.2 Anaheim Ducks 68 31 29 8 189-209 70 51.5 Columbus Blue Jackets 70 28 31 11 183-226 67 47.9 Edmonton Oilers 69 21 41 7 174-241 49 35.5
Taulukossa ottelut, voitot, tappiot, jatkoaika- ja rangaistuslaukauskilpailutappiot, maaliero, pisteet ja montako prosenttia mahdollisista pisteistä saavutettu. Divisioonien kärkijoukkueet sijoitettu sijoille 1-3.
Lisää uutisia
- Ykköstähti Kiprusoff torjui Calgarylle tärkeän voiton 12.2.2012, 09.00
- Bergenheim päässyt hyvään maalivireeseen 12.2.2012, 07.44
- NHL, lauantain tulokset 12.2.2012, 07.08
- Canadiens tyly vieras Maple Leafsin Mats Sundin -illassa 12.2.2012, 06.07
- Rangersista tullut ylittämätön este Timoselle ja kumppaneille 12.2.2012, 05.02
- Rinteen torjunnat ja syöttöpiste eivät riittäneet Nashvillelle 11.2.2012, 23.00
- San Jose kasvatti Chicagon tuskaa - Lepistölle kauden avauspiste 11.2.2012, 10.24
- Niittymäelle tappio Crunch-debyytissä 11.2.2012, 09.34
- Carolinalle toinen peräkkäinen katkera jatkoaikatappio 11.2.2012, 08.46
- Buffalon kiri toi täyden pistepotin 11.2.2012, 07.07
- Red Wings vain yhden voiton päässä ennätyksestä 11.2.2012, 06.25
- Olli Jokisen maali toi Calgarylle yhden sarjapisteen 10.2.2012, 08.34
- Canucks jyräsi Wildin - vain Koivun ketju sai synninpäästön 10.2.2012, 06.53
- NHL, torstain tulokset 10.2.2012, 05.50
- Kovapalkkainen Canadiens-sentteri osui yli vuoden tauon jälkeen 10.2.2012, 05.09
- Hurricanes-GM: Ruudun jatkopesti tärkeysjärjestyksessä ykkösenä 10.2.2012, 04.26
Sport Content Oy

