Anssi Salmela maalasi ja loukkaantui
9.2.2010, 06.06
New Jersey Devilsin Anssi Salmela koki ilon ja kauhun hetkiä lähes samalla sekunnilla maanantain vierasottelussa Philadelphia Flyersia vastaan. Salmela vei toisen erän alussa Devilsin 2-0 -johtoon, mutta joutui samalla kovan taklauksen kohteeksi ja hänet vietiin paareilla ulos kaukalosta.
Salmela ei loukkaantunut tilanteessa lopulta vakavammin eikä häntä viety sairaalaan.
- Ensin en edes muistanut tehneeni maalia. Nyt alkaa olemaan vähän kirkkaampaa. Tuntuu paremmalta. Pikkuisen päänsärkyä, mutta muuten kaikki tuntuu olevan hyvin. Kävi tuuri, ilmeisesti aivotärähdyksen saanut Salmela sanoi Philadelphian verkkosivuilla.
Salmela osui alivoimalla kierrettyään hienosti Kanadan olympiajoukueeseen valitun Flyers-kapteeni Mike Richardsin ja ohitettuaan maalivahti Michael Leightonin.
Samalla kuin Salmelan laukaus oli lähtenyt, niittasi Philadelphian Jeff Carter olkapäätaklauksella suomalaispuolustajan. Salmela oli jään pinnassa useita minuutteja ennen kuin hänet vietiin kaukalosta pois. Carter ei saanut tilanteesta jäähyä.
Kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Philadelphia voitti kamppailun lopulta 3-2.
James van Riemsdyk ja Carter nostivat Philadelphian tasoihin toisen erän lopussa maalattuaan 72 sekunnin välein.
Richards iski ratkaisevan osuman ylivoimalla kahdeksan minuuttia ennen päätössummeria saatuaan syötön maalin takaa Kimmo Timoselta. Philadelphia joutui pelaamaan vielä viimeiset lähes kaksi minuuttia alivoimalla Timosen otettua jäähyn laitataklauksesta, mutta isännät kestivät.
Salmelalle osuma oli NHL-uran kolmas, kauden toinen ja ensimmäinen New Jerseyn riveissä.
Salmelan kanssa Atlantasta hankittu Ilya Kovalchuk laukoi peräti yhdeksän kertaa kohti Leightonia, mutta hakee yhä ensimmäistä maaliaan Devils-paidassa.
Lauantaina Detroitista hankittu Ville Leino ei ollut Philadelphian pelaavassa kokoonpanossa.
New Jersey ja Philadelphia kohtaavat uudestaan keskiviikkona, jolloin pelataan Devilsin hallissa.
PHILADELPHIA - NEW JERSEY 3-2 (0-1,2-1,1-0)
0-1 Zach Parise (Patrik Elias, Andy Greene)) yv 7:00
0-2 Anssi Salmela (Travis Zajac, Jamie Langenbrunner) av 21:01
1-2 James van Riemsdyk (Claude Giroux, Chris Pronger) 38:24
2-2 Jeff Carter (Scott Hartnell, Chris Pronger) 39:36
3-2 Mike Richards (Kimmo Timonen, Simon Gagne) yv 52:02
Maalivahdit
PHI: Michael Leighton 30 laukausta/28 torjuntaa
NJ: Martin Brodeur 37/34
Ville Leino, Philadelphia ei kokoonpanossa
Kimmo Timonen, Philadelphia 0+1, -1, 2, 3, 23:20
Anssi Salmela, New Jersey 1+0, +1, 0, 2, 6:51
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
Lisää uutisia
- Ykköstähti Kiprusoff torjui Calgarylle tärkeän voiton 12.2.2012, 09.00
- Bergenheim päässyt hyvään maalivireeseen 12.2.2012, 07.44
- NHL, lauantain tulokset 12.2.2012, 07.08
- Canadiens tyly vieras Maple Leafsin Mats Sundin -illassa 12.2.2012, 06.07
- Rangersista tullut ylittämätön este Timoselle ja kumppaneille 12.2.2012, 05.02
- Rinteen torjunnat ja syöttöpiste eivät riittäneet Nashvillelle 11.2.2012, 23.00
- San Jose kasvatti Chicagon tuskaa - Lepistölle kauden avauspiste 11.2.2012, 10.24
- Niittymäelle tappio Crunch-debyytissä 11.2.2012, 09.34
- Carolinalle toinen peräkkäinen katkera jatkoaikatappio 11.2.2012, 08.46
- Buffalon kiri toi täyden pistepotin 11.2.2012, 07.07
- Red Wings vain yhden voiton päässä ennätyksestä 11.2.2012, 06.25
- Olli Jokisen maali toi Calgarylle yhden sarjapisteen 10.2.2012, 08.34
- Canucks jyräsi Wildin - vain Koivun ketju sai synninpäästön 10.2.2012, 06.53
- NHL, torstain tulokset 10.2.2012, 05.50
- Kovapalkkainen Canadiens-sentteri osui yli vuoden tauon jälkeen 10.2.2012, 05.09
- Hurricanes-GM: Ruudun jatkopesti tärkeysjärjestyksessä ykkösenä 10.2.2012, 04.26
Sport Content Oy

