Plaza

MM-historia

25.4.2007

Jääkiekossa on vuosikymmenten varrella järjestetty kolmenlaisia eri suurturnauksia. 1920-luvulla maailmanmestaruusmitaleista pelattiin olympiakisojen yhteydessä, ensimmäistä kertaa jo Antwerpenin kesäolympialaisissa 1920. Vuodesta 1931 lähtien ryhdyttiin pelaamaan myös erillisiä MM-kisoja. Kanada voitti ensi alkuun lähes kaikki turnaukset lähetettyään kisoihin amatööripelaajista koostuvia seurajoukkueita.

Neuvostoliitossa jääkiekkoa ryhdyttiin pelaamaan vasta toisen maailmansodan jälkeen, mutta nousu huipulle oli nopea, sillä entisistä jääpalloilijoista koottu Neuvostoliiton joukkue voitti maailmanmestaruuden jo 1954. 1960-luvulla Neuvostoliitto nousi ”amatööriturnausten” mahtimaaksi, eivätkä Kanadan seurajoukkueet enää pärjänneet venäläisille. Vuosina 1970-76 Kanada ei pelannut MM-kisoissa protestiksi amatöörisääntöä vastaan.

Vuonna 1972 Neuvostoliitto ja Kanadan NHL-tähdet kohtasivat Summit Series-haastesarjassa, jossa Kanada oli parempi otteluvoitoin 4-3. Sarja oli esiaste tuleville Canada Cup- ja World Cup-turnauksille, jonne kaikki parhaat pääsivät mukaan. Myös MM-kisat avattiin ammattilaisille vuodesta 1977 alkaen, mutta kanadalaiset eivät pystyneet voittamaan mestaruutta ennen kuin 1994, jolloin Neuvostoliitto ja Tshekkoslovakia olivat hajonneet, eikä kommunistista järjestelmää ollut enää käytössä.

Olympiakisoihin päästettiin vain amatööripelaajia vuoteen 1984 saakka, mutta kommunistiset valtiot saivat mukaansa kaikki parhaat pelaajansa, koska virallisesti pelaajat olivat amatööreja. Calgaryssa 1988 olympiakisat olivat ensi kertaa avoimena myös ammattilaisille, mutta tuolloin NHL ei päästänyt pelaajiaan vielä olympiakisoihin. Vasta Naganossa 1998 NHL keskeytti ensi kertaa kautensa kahdeksi viikoksi pelaajiensa päästämiseksi olympialaisiin.

Suomi oli ensi kertaa mukana jääkiekon MM-kisoissa 1939. Arvokisoissa Suomi sai ensimmäisen mitalinsa Calgaryn olympiakisoissa 1988, joissa oli hopealla. Suomen ensimmäinen MM-mitali heltisi Prahan turnauksessa 1992, joissa tuli hopeaa ja ensimmäinen MM-kultansa Suomi saavutti Tukholmassa 1995. Vuoden 1991 jälkeen Suomi on ollut suurturnauksen finaaliottelussa kahdeksan kertaa ja hävinnyt otteluista seitsemän.

MM-kisat
19201. Kanada2. USA3. Tshekkoslovakia
19241. Kanada2. USA3. Britannia
19281. Kanada2. Ruotsi3. Sveitsi
19301. Kanada2. Saksa3. Sveitsi
19311. Kanada2. USA3. Itävalta
19321. Kanada2. USA3. Saksa
19331. USA2. Kanada3. Tshekkoslovakia
19341. Kanada2. USA3. Saksa
19351. Kanada2. Sveitsi3. Britannia
19361. Britannia2. Kanada3. USA
19371. Kanada2. Britannia3. Sveitsi
19381. Kanada2. Britannia3. Tshekkoslovakia
19391. Kanada2. USA3. Sveitsi
19471. Tshekkoslovakia2. Ruotsi3. Itävalta
19481. Kanada2. Tshekkoslovakia3. Sveitsi
19491. Tshekkoslovakia2. Kanada3. USA
19501. Kanada2. USA3. Sveitsi
19511. Kanada2. Ruotsi3. Sveitsi
19521. Kanada2. USA3. Ruotsi
19531. Ruotsi2. Länsi-Saksa3. Sveitsi
19541. Neuvostoliitto2. Kanada3. Ruotsi
19551. Kanada2. Neuvostoliitto3. Tshekkoslovakia
19561. Neuvostoliitto2. USA3. Kanada
19571. Ruotsi2. Neuvostoliitto3. Tshekkoslovakia
19581. Kanada2. Neuvostoliitto3. Ruotsi
19591. Kanada2. USA3. Tshekkoslovakia
19601. USA2. Kanada3. Neuvostoliitto
19611. Kanada2. Tshekkoslovakia3. Neuvostoliitto
19621. Ruotsi2. Kanada3. USA
19631. Neuvostoliitto2. Ruotsi3. Tshekkoslovakia
19641. Neuvostoliitto2. Ruotsi3. Tshekkoslovakia
19651. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Ruotsi
19661. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Kanada
19671. Neuvostoliitto2. Ruotsi3. Kanada
19681. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Kanada
19691. Neuvostoliitto2. Ruotsi3. Tshekkoslovakia
19701. Neuvostoliitto2. Ruotsi3. Tshekkoslovakia
19711. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Ruotsi
19721. Tshekkoslovakia2. Neuvostoliitto3. Ruotsi
19731. Neuvostoliitto2. Ruotsi3. Tshekkoslovakia
19741. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Ruotsi
19751. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Ruotsi
19761. Tshekkoslovakia2. Neuvostoliitto3. Ruotsi
19771. Tshekkoslovakia2. Ruotsi3. Neuvostoliitto
19781. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Kanada
19791. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Ruotsi
19811. Neuvostoliitto2. Ruotsi3. Tshekkoslovakia
19821. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Kanada
19831. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Kanada
19851. Tshekkoslovakia2. Kanada3. Neuvostoliitto
19861. Neuvostoliitto2. Ruotsi3. Kanada
19871. Ruotsi2. Neuvostoliitto3. Tshekkoslovakia
19891. Neuvostoliitto2. Kanada3. Tshekkoslovakia
19901. Neuvostoliitto2. Ruotsi3. Tshekkoslovakia
19911. Ruotsi2. Kanada3. Neuvostoliitto
19921. Ruotsi2. Suomi3. Tshekkoslovakia
19931. Venäjä2. Ruotsi3. Tshekki
19941. Kanada2. Suomi3. Ruotsi
19951. Suomi2. Ruotsi3. Kanada
19961. Tshekki2. Kanada3. USA
19971. Kanada2. Ruotsi3. Tshekki
19981. Ruotsi2. Suomi3. Tshekki
19991. Tshekki2. Suomi3. Ruotsi
20001. Tshekki2. Slovakia3. Suomi
20011. Tshekki2. Suomi3. Ruotsi
20021. Slovakia2. Venäjä3. Ruotsi
20031. Kanada2. Ruotsi3. Slovakia
20041. Kanada2. Ruotsi3. USA
20051. Tshekki2. Kanada3. Venäjä
20061. Ruotsi2. Tshekki3. Suomi

 

Olympiakisat
1920 Antwerpen1. Kanada2. USA3. Tshekkoslovakia
1924 Chamonix1. Kanada2. USA3.Britannia
1928 Sankt Moritz1. Kanada2. Ruotsi3. Sveitsi
1932 Lake Placid1. Kanada2. USA3. Saksa
1936 Garmisch1. Britannia2. Kanada3. USA
1948 Sankt Moritz1. Kanada2. Tshekkoslovakia3. Sveitsi
1952 Oslo1. Kanada2. USA3. Ruotsi
1956 Cortina1. Neuvostoliitto2. USA3. Kanada
1960 Squaw Valley1. USA2. Kanada3. Neuvostoliitto
1964 Innsbruck1. Neuvostoliitto2. Ruotsi3. Tshekkoslovakia
1968 Grenoble1. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Kanada
1972 Sapporo1. Neuvostoliitto2. USA3. Tshekkoslovakia
1976 Innsbruck1. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Länsi-Saksa
1980 Lake Placid1. USA2. Neuvostoliitto3. Ruotsi
1984 Sarajevo1. Neuvostoliitto2. Tshekkoslovakia3. Ruotsi
1988 Calgary1. Neuvostoliitto2. Suomi3. Ruotsi
1992 Albertville1. IVY/Venäjä2. Kanada3. Tshekkoslovakia
1994 Lillehammer1. Ruotsi2. Kanada3. Suomi
1998 Nagano1. Tshekki2. Venäjä3. Suomi
2002 Salt Lake1. Kanada2. USA3. Venäjä
2006 Torino1. Ruotsi2. Suomi3. Tshekki

 

Canada Cup / World Cup
1972, Summit series1. Kanada2. Neuvostoliitto
19761. Kanada2. Tshekkoslovakia
19811. Neuvostoliitto2. Kanada
19841. Kanada2. Ruotsi
19871. Kanada2. Neuvostoliitto
19911. Kanada2. USA
19961. USA2. Kanada
20041. Kanada2. Suomi

 

Suurturnausten voitot
29Venäjä/Neuvostoliitto
28Kanada
12Tshekki/Tshekkoslovakia
10Ruotsi
4USA
1Suomi
1Slovakia
1Britannia

 

Takaisin ylös