Plaza

Minnesota nousi neljän maalin takaa voittoon

10.1.2010, 09.39

Minnesota Wild esitti lauantaina kotiyleisölleen mahtavan loppukirin. Wild oli kolmannessa erässä tappiolla koko NHL:n kärkipaikalla majailevaa Chicago Blackhawksia vastaan 1-5, mutta nousi tasoihin ja voitti lopulta rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 6-5. Täysi pistepotti oli Minnesotalle toinen peräkkäinen neljän ottelun pituisen tappioputken jälkeen.

Puolustaja Kim Johnsson aloitti Minnesotan nousun ajassa 46:44. Reilut kaksi minuuttia myöhemmin Wild oli jo maalin päässä Mikko Koivun ja Marek Zidlickyn osuttua. Minnesotan takaa-ajo täydentyi, kun Guillaume Latendresse teki illan toisen maalinsa 93 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Rankkarikisa ratkesi vasta kahdeksannessa parissa, kun Minnesotan Owen Nolan onnistui ja Wild-vahti Josh Harding torjui Chicagon John Maddenin yrityksen. Rankkarikisassa osuivat myös Koivu ja Blackhawksin Patrick Kane.

Kolmannessa erässä syntynyt maali oli Koivulle kauden 12:s. Antti Miettinen (0+1) oli mukana Zidlickyn osumassa. Minnesotan tolppien välissä aloittanut Niklas Bäckström otettiin vaihtoon toisen erän jälkeen. Ensimmäisen kerran tällä kaudella yli neljä maalia päästänyt Bäckström ehti torjua vain seitsemän laukausta.

Latendressen (2+0) lisäksi Minnesotan pelaajista kahden pisteen iltaa vietti Martin Havlat (0+2). Viiden ottelun pituisen voittoputkensa päähän tulleen Chicagon maalit merkittiin viiden eri miehen nimiin. Kaksi syöttömerkintää tililleen kirjauttivat Dustin Byfuglien ja Kane, joka kasvatti pisteputkensa 11 ottelun mittaiseksi.

MINNESOTA - CHICAGO 6-5 rl (1-3,0-2,4-0,0-0)

0-1 Patrick Sharp (Brian Campbell, Andrew Ladd) 1:22
1-1 Guillaume Latendresse (Martin Havlat, Kyle Brodziak) 5:29
1-2 Jonathan Toews (Patrick Kane, Duncan Keith) 10:17
1-3 Kris Versteeg (John Madden, Dustin Byfuglien) 14:55
1-4 Troy Brouwer (Patrick Kane, Dustin Byfuglien) yv 30:46
1-5 Marian Hossa av 37:35
2-5 Kim Johnsson (Andrew Ebbett, Derek Boogaard) 46:44
3-5 Mikko Koivu (Greg Zanon, Andrew Brunette) 47:29
4-5 Marek Zidlicky (Martin Havlat, Antti Miettinen) yv 48:49
5-5 Guillaume Latendresse (Eric Belanger, Owen Nolan) 58:27
6-5 Owen Nolan rl

Maalivahdit
MIN: Niklas Bäckström 12 laukausta/7 torjuntaa
MIN: Josh Harding 13/13 (sisään ajassa 40:00)
CHI: Cristobal Huet 21/16

Mikko Koivu, Minnesota 1+0, 0, 0, 6, 23:15
Antti Miettinen, Minnesota 0+1, 0, 0, 3, 21:34
Antti Niemi, Chicago varamaalivahtina

Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös