Koivu ja Miettinen tehokkaina Minnesotan voitossa
15.3.2010, 06.12
Minnesota Wild otti sunnuntain NHL-kierroksella tärkeän 4-2 -kotivoiton St.Louis Bluesista playoff-paikkaa Läntisessä konferenssissa takaa-ajavien joukkueiden kohtaamisessa. Wildin avainpelaajiin lukeutuivat Mikko Koivu ja Antti Miettinen. Koivu keräsi tehot 1+2 ja Miettinen kasvatti pistesaldoaan lukemalla 1+1.
Koivulle osuma oli kauden 19:s. Minnesota-kapteenin yhden kauden NHL-ennätys on 20 maalia, mihin hän on pystynyt kahteen otteeseen. Miettinen heilutti verkkoa 17. kerran tällä kaudella. Hän katkaisi samalla 10 ottelun pituisen maalittoman jaksonsa.
Minnesota ratkaisi kamppailun jo avauserässä karattuaan 3-0 -johtoon. Andrew Brunette ohjasi Cam Barkerin laukauksen verkkoon jo pelin toisella minuutilla. Tilanne käynnistyi Koivun aloitusvoitosta.
Koivu osui ylivoimalla erän jälkipuoliskolla. Martin Havlatin siniviivalaukaus osui Miettiseen ja Koivu jatkoi irtokiekon sisään. Havlat oli mukana myös Minneostan kolmannessa maalissa, kun tshekkihyökkääjä antoi hienon syötön Guillaume Latendressen osumaan. Latendresse johtaa Wildin sisäistä maalipörssiä.
Miettinen muutti lukemiksi 4-0 Koivun ovelasta rystysyötöstä toisen erän jälkipuoliskolla. St.Louis nousi vielä kahden maalin päähän, mutta Minnesotan voitto ei ollut vakavasti uhattuna.
Nivusvammaa potevaa Niklas Bäckströmiä Minnesotan tolppien välissä tuuraava Josh Harding pelasi toisen peräkkäisen loisto-ottelunsa. Harding torjui 36 laukausta. St.Louisin ykkösvahti Chris Mason otettiin vaihtoon jo ensimmäisellä tauolla.
St.Louis jatkaa tappiostaan huolimatta lännen 10. sijalla. Minnesota nousi Dallasin ohi 11:nneksi. Blues on viiden ja Wild kuuden pisteen päässä playoff-viivasta.
Minnesotalla on loistava tilaisuus ottaa kolmas peräkkäinen voitto tiistaina, kun Wild isännöi koko NHL:n jumbosijalla majailevaa Edmontonia.
NHL sunnuntaina (14.03.2010):
CHICAGO - WASHINGTON 3-4 ja (2-0,1-0,0-3,0-1)
1-0 Jonathan Toews (Niklas Hjalmarsson, Patrick Kane) 7:00
2-0 Jonathan Toews (Patrick Sharp, Patrick Kane) yv 16:54
3-0 John Madden (Duncan Keith) 26:54
3-1 Brooks Laich (Mike Green, Nicklas Backstrom) yv 45:29
3-2 Nicklas Backstrom (Joe Corvo, Mike Green) 47:32
3-3 Eric Fehr (David Steckel, John Carlson) 47:45
3-4 Nicklas Backstrom 63:10
Maalivahdit
CHI: Antti Niemi 30 laukausta/26 torjuntaa
WSH: Jose Theodore 23/20
NY RANGERS - PHILADELPHIA 3-1 (0-1,2-0,1-0)
0-1 Daniel Briere (Matt Carle) yv 4:13
1-1 Sean Avery (Wade Redden, Erik Christensen) 21:53
2-1 Michal Rozsival (Erik Christensen, Chris Drury) yv 24:54
3-1 Sean Avery (Daniel Girardi, Chris Drury) 54:05
Maalivahdit
NYR: Henrik Lundqvist 18 laukausta/17 torjuntaa
PHI: Michael Leighton 21/18
Olli Jokinen, NY Rangers 0+0, 0, 2, 3, 15:54
Ville Leino, Philadelphia ei kokoonpanossa
Kimmo Timonen, Philadelphia 0+0, 0, 0, 1, 24:25
DALLAS - COLORADO 3-5 (1-1,2-3,0-1)
0-1 Milan Hejduk (Kyle Cumiskey, Brett Clark) 10:19
1-1 Jamie Benn (James Neal, Trevor Daley) 14:31
1-2 Darcy Tucker (Milan Hejduk, Kyle Cumiskey) yv 24:28
2-2 Brandon Segal (Brad Richards, Mark Fistric) 25:59
3-2 Brandon Segal (Mike Ribeiro, Mark Fistric) 27:21
3-3 Paul Stastny (Peter Mueller, John-Michael Liles) yv 31:05
3-4 Chris Stewart (Darcy Tucker, Ryan O´Reilly) 33:46
3-5 Paul Stastny (Matt Hendricks) 52:23
Maalivahdit
DAL: Marty Turco 18 laukausta/14 torjuntaa
DAL: Kari Lehtonen 4/3 (sisään ajassa 33:46)
COL: Craig Anderson 51/48
Jere Lehtinen, Dallas 0+0, 0, 0, 2, 16:50
LOS ANGELES - NASHVILLE 2-3 (1-1,0-0,1-2)
0-1 Steve Sullivan (Marcel Goc, Ryan Suter) 4:42
1-1 Anze Kopitar (Michal Handzus) yv 8:56
2-1 Dustin Brown (Drew Doughty) 45:56
2-2 Colin Wilson (Martin Erat, Jason Arnott) 46:35
2-3 Patric Hornqvist (Dan Hamhuis, David Legwand) 56:29
Maalivahdit
LA: Jonathan Quick 31 laukausta/28 torjuntaa
NSH: Pekka Rinne 20/18
NY ISLANDERS - TORONTO 4-1 (2-1,1-0,1-0)
0-1 Nikolai Kulemin (Mikhail Grabovski) 0:57
1-1 Tim Jackman (Richard Park, Trevor Gillies) 2:51
2-1 Richard Park (Blake Comeau, Jack Hillen) av 8:55
3-1 Frans Nielsen (Blake Comeau, Jon Sim) 38:22
4-1 Matt Moulson (Josh Bailey, Blake Comeau) yv 57:40
Maalivahdit
NYI: Martin Biron 27 laukausta/26 torjuntaa
TOR: Jean-Sebastien Giguere 32/28
Sean Bergenheim, NY Islanders 0+0, -1, 0, 1, 14:39
ATLANTA - PHOENIX 2-3 rl (0-0,0-1,2-1,0-0)
0-1 Matthew Lombardi (Keith Yandle, Shane Doan) 25:14
1-1 Maxim Afinogenov (Nikolai Antropov, Tobias Enstrom) yv 40:34
1-2 Lee Stempniak (Taylor Pyatt, Keith Yandle) yv 50:39
2-2 Nikolai Antropov (Maxim Afinogenov, Ron Hainsey) yv 53:38
2-3 Adrian Aucoin rl
Maalivahdit
ATL: Ondrej Pavelec 34 laukausta/32 torjuntaa
PHO: Jason LaBarbera 41/39
Lauri Korpikoski, Phoenix 0+0, 0, 2, 0, 13:49
Sami Lepistö, Phoenix ei kokoonpanossa
Petteri Nokelainen, Phoenix 0+0, 0, 0, 0, 9:35
TAMPA BAY - PITTSBURGH 1-2 (0-0,1-0,0-2)
1-0 Vincent Lecavalier (Todd Fedoruk, Victor Hedman) 28:09
1-1 Pascal Dupuis (Jordan Staal, Matt Cooke) 42:20
1-2 Sergei Gonchar (Sidney Crosby, Alexei Ponikarovsky) yv 45:17
Maalivahdit
TB: Antero Niittymäki 39 laukausta/37 torjuntaa
PIT: Marc-Andre Fleury 22/21
MINNESOTA - ST.LOUIS 4-2 (3-0,1-1,0-1)
1-0 Andrew Brunette (Cam Barker, Mikko Koivu) 1:54
2-0 Mikko Koivu (Antti Miettinen, Martin Havlat) yv 13:12
3-0 Guillaume Latendresse (Martin Havlat, Gren Zanon) 18:50
4-0 Antti Miettinen (Mikko Koivu, Andrew Brunette) 34:48
4-1 Patrik Berglund yv 37:09
4-2 Paul Kariya (T.J. Oshie, David Backes) 46:08
Maalivahdit
MIN: Josh Harding 38 laukausta/36 torjuntaa
STL: Chris Mason 7/4
STL: Ty Conklin 13/12 (sisään ajassa 20:00)
Niklas Bäckström, Minnesota sairaslistalla
Mikko Koivu, Minnesota 1+2, +2, 2, 3, 20:20
Antti Miettinen, Minnesota 1+1, +1, 0, 3, 17:27
ANAHEIM - SAN JOSE 4-2 (3-0,0-0,1-2)
1-0 Corey Perry (Bobby Ryan, Ryan Getzlaf) 3:27
2-0 Teemu Selänne (Saku Koivu) 7:40
3-0 Lubomir Visnovsky (Dan Sexton, Teemu Selänne) 19:05
3-1 Joe Thornton (Jamie McGinn, Devin Setoguchi) 49:06
4-1 Bobby Ryan (Saku Koivu) tm 58:47
4-2 Jamie McGinn (Kent Huskins) 59:04
Maalivahdit
ANA: Jonas Hiller 33 laukausta/31 torjuntaa
SJ: Evgeni Nabokov 32/29
Saku Koivu, Anaheim 0+2, +1, 0, 1, 19:56
Teemu Selänne, Anaheim 1+1, +2, 0, 5, 14:54
VANCOUVER - CALGARY 3-1 (3-0,0-0,0-1)
1-0 Daniel Sedin (Henrik Sedin, Alexander Edler) 1:13
2-0 Ryan Kesler (Alex Burrows) 7:27
3-0 Henrik Sedin (Daniel Sedin, Mikael Samuelsson) yv 16:26
3-1 Robyn Regehr (Daymond Langkow, Curtis Glencross) 51:50
Maalivahdit
VAN: Roberto Luongo 33 laukausta/32 torjuntaa
CGY: Miikka Kiprusoff 20/17
CGY: Vesa Toskala 8/8 (sisään ajassa 20:00)
Sami Salo, Vancouver 0+0, +2, 2, 1, 20:31
Niklas Hagman, Calgary 0+0, +1, 0, 3, 14:30
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
Sarjatilanne 14.03.2010:
Itäinen konferenssi Washington Capitals 69 46 14 9 270-195 101 73.2 Pittsburgh Penguins 69 41 23 5 217-197 87 63.0 Buffalo Sabres 67 36 21 10 183-170 82 61.2 New Jersey Devils 67 40 24 3 180-162 83 61.9 Ottawa Senators 69 37 27 5 186-197 79 57.2 Philadelphia Flyers 68 36 28 4 203-185 76 55.9 Montreal Canadiens 70 35 29 6 191-194 76 54.3 Boston Bruins 67 30 25 12 167-172 72 53.7 --------------------------------------------------------- New York Rangers 69 31 29 9 181-188 71 51.4 Tampa Bay Lightning 68 28 28 12 182-209 68 50.0 Atlanta Thrashers 68 28 29 11 200-221 67 49.3 Florida Panthers 67 28 29 10 174-193 66 49.3 New York Islanders 69 28 32 9 180-214 65 47.1 Carolina Hurricanes 68 28 32 8 189-211 64 47.1 Toronto Maple Leafs 69 23 34 12 183-234 58 42.0 Läntinen konferenssi San Jose Sharks 68 43 15 10 224-172 96 70.6 Chicago Blackhawks 68 44 18 6 225-170 94 69.1 Vancouver Canucks 69 43 23 3 228-176 89 64.5 Phoenix Coyotes 69 42 22 5 187-169 89 64.5 Los Angeles Kings 68 40 23 5 206-182 85 62.5 Colorado Avalanche 68 39 23 6 204-179 84 61.8 Nashville Predators 69 38 26 5 193-198 81 58.7 Detroit Red Wings 68 33 23 12 185-185 78 57.4 --------------------------------------------------------- Calgary Flames 68 34 25 9 173-170 77 56.6 St.Louis Blues 68 32 27 9 186-188 73 53.7 Minnesota Wild 68 33 29 6 188-197 72 52.9 Dallas Stars 68 29 26 13 191-218 71 52.2 Anaheim Ducks 68 31 29 8 189-209 70 51.5 Columbus Blue Jackets 69 27 31 11 178-223 65 47.1 Edmonton Oilers 68 21 40 7 171-236 49 36.0
Taulukossa ottelut, voitot, tappiot, jatkoaika- ja rangaistuslaukauskilpailutappiot, maaliero, pisteet ja montako prosenttia mahdollisista pisteistä saavutettu. Divisioonien kärkijoukkueet sijoitettu sijoille 1-3.
Lisää uutisia
- KalPa lähtee mukaan tapahtumabisnekseen 28.5.2012, 12.26
- Ilves katsastaa kahta kanadalaishyökkääjää 28.5.2012, 11.21
- IL: Leijonien apuvalmentaja erosi 28.5.2012, 08.47
- Määttä ja kumppanit joutuivat pettymään 28.5.2012, 06.47
- Jääkiekon sikailujoukkuetta uhkaa konkurssi 27.5.2012, 23.28
- Määttä ja kumppanit ensi yönä Memorial Cupin finaalissa 27.5.2012, 11.48
- Pukki avasi maalilitinsä maajoukkueessa 26.5.2012, 23.03
- Monacossa raju ilmalento, Vainio jäi seitsemänneksi 26.5.2012, 21.47
- Neljä suomalaista varattiin draftin avauskierroksella 26.5.2012, 15.38
- Venäjän kakkosvalmentaja Kazaniin 26.5.2012, 12.23
- ”Tämä tuntuu hirveältä” 26.5.2012, 11.36
- Anaheim menettämässä puolustajalupauksensa? 26.5.2012, 10.50
- Tulokassentteri ampui Devilsin Stanley Cup -finaaleihin 26.5.2012, 09.52
- Rynnäs ja kumppanit AHL:n finaaleihin 26.5.2012, 08.04
- NHL:n pudotuspelit, perjantain tulos 26.5.2012, 06.20
- Joonas Järvinen siirtyy Nashvilleen 25.5.2012, 22.03
Sport Content Oy

