Kärpät Lukkoa vahvempi Oulussa
4.2.2008, 20.55 (päivitetty 11.2.2008, 15.06)
Kärpät kasvatti sarjajohtonsa SM-liigassa 12 pisteeseen voitettuaan maanantaina Lukon 2-0. Kärpät hallitsi selvästi tapahtumia, eikä Lukon hyökkäyspeli ollut parhaalla mahdollisella taholla. Siedettävissä tappiolukemissa Lukko pysyi maalivahtinsa Petri Vehasen torjunnoilla. Vehanen pysäytti kiekon 47 kertaa.
Ensimmäisen erän lopulla Kärpät siirtyi 1-0 johtoon. Kalle Sahlstedt ja Jonas Andersson tekivät esityön ja Juhamatti Aaltonen siirsi kiekon maaliin. Toisen erän alussa maalinteossa onnistui Tomi Mustonen Kristian Kuuselan syötöstä. Sen jälkeen maaleja ei enää nähty.
Ottelussa nähtiin myös ikävä episodi, kun Kärppien Juho Jokinen loukkaantui Henrik Juntusen taklauksesta. Jokinen makasi ensin liikkumattomana jään pinnassa, mutta pystyi lopulta liikuttamaan raajojaan.
Kolme IS-tähteä sai Aaltonen, kaksi Mustonen ja yhden tähden Vehanen.
Kärpät - Lukko 2-0 (1-0,1-0,0-0)
1-0 15.15 Juhamatti Aaltonen (Kalle Sahlstedt, Jonas Andersson)
2-0 25.30 Tomi Mustonen (Kristian Kuusela)
Maalivahdit
Kärpät: Andy Chiodo 6+5+6=17
Lukko: Petri Vehanen 15+12+20=47
Yleisöä 6305
Lisää uutisia
- KalPa lähtee mukaan tapahtumabisnekseen 28.5.2012, 12.26
- Ilves katsastaa kahta kanadalaishyökkääjää 28.5.2012, 11.21
- IL: Leijonien apuvalmentaja erosi 28.5.2012, 08.47
- Määttä ja kumppanit joutuivat pettymään 28.5.2012, 06.47
- Jääkiekon sikailujoukkuetta uhkaa konkurssi 27.5.2012, 23.28
- Määttä ja kumppanit ensi yönä Memorial Cupin finaalissa 27.5.2012, 11.48
- Pukki avasi maalilitinsä maajoukkueessa 26.5.2012, 23.03
- Monacossa raju ilmalento, Vainio jäi seitsemänneksi 26.5.2012, 21.47
- Neljä suomalaista varattiin draftin avauskierroksella 26.5.2012, 15.38
- Venäjän kakkosvalmentaja Kazaniin 26.5.2012, 12.23
- ”Tämä tuntuu hirveältä” 26.5.2012, 11.36
- Anaheim menettämässä puolustajalupauksensa? 26.5.2012, 10.50
- Tulokassentteri ampui Devilsin Stanley Cup -finaaleihin 26.5.2012, 09.52
- Rynnäs ja kumppanit AHL:n finaaleihin 26.5.2012, 08.04
- NHL:n pudotuspelit, perjantain tulos 26.5.2012, 06.20
- Joonas Järvinen siirtyy Nashvilleen 25.5.2012, 22.03
Sport Content Oy

