Plaza

Iginlan hattutemppu johdatti Calgaryn voittoon Minnesotasta

23.3.2008, 13.23 (päivitetty 28.3.2008, 09.38)

Calgary Flames otti lauantaina arvokkaan 5-4 kotivoiton Minnesota Wildista Luoteisen divisioonan kärkijoukkueiden kohtaamisessa. Flamesin sankariksi nousi kolme maalia tehnyt Jarome Iginla. Flames-kapteeni tasoitti lukemiksi 2-2 vain 23 sekuntia ennen jälkimmäistä taukoa, iski uudestaan heti päätöserän alussa ja täydensi luonnollisen hattutemppunsa kuusi minuuttia myöhemmin.

NHL:n maalipörssin kolmannella sijalla olevalla Iginlalla on nyt kasassa 48 osumaa. 30-vuotiaan kanadalaislaisturin yhden sesongin ennätys 52 osumaa on kaudelta 2001-02, jolloin hän voitti sekä NHL:n piste- että maalipörssin. Iginla jakoi lisäksi NHL:n maalikuninkuuden kaudella 2003-04 Rick Nashin ja Ilya Kovalchukin kanssa.

Calgary on nyt pisteen päässä divisioonaa johtavasta Minnesotasta, joka on pelannut yhden ottelun enemmän kuin Flames. Joukkueiden kauden seitsemännestä kohtaamisesta ei muodostunut suomalaismaalivahtien välistä taistoa, sillä Wild oli antanut Niklas Bäckströmille lepovuoron. Flamesin Miikka Kiprusoff torjui kamppailussa 29 ja Wildin Josh Harding 26 laukausta.

Minnesotan maaleista vastasivat kahdesti osuneet Benoit Pouliot ja Kim Johnsson. Pouliotille maalit olivat NHL-uran ensimmäiset. Wild varasi nykyään 21-vuotiaan kanadalaisen kesän 2005 ´Sidney Crosby´ draftissa numerolla neljä. Wildilla on ollut historiansa aikana kahdeksan ykköskierroksen varausta, joista kuusi oli lauantaina kokoonpanossa. Pouliotin lisäksi ryhmään kuuluivat Marian Gaborik, Mikko Koivu, Pierre-Marc Bouchard, Brent Burns ja James Sheppard.

Koko NHL:n kärkipaikalla majaileva Detroit Red Wings kukisti Columbus Blue Jacketsin vieraissa 4-1. Joukkueet kohtasivat jo kolmannen kerran viimeisen seitsemän päivän aikana. Fredrik Norrena torjui viime sunnuntaina 43 laukausta, kun Blue Jackets oli parempi lukemin 4-3. Red Wings on voittanut molemmat tämän viikon kohtaamiset. Norrena torjui lauantain taistossa 17 kiekkoa.

Minnesotan kanssa samaan aikaan NHL:ssa aloittaneella Columbuksella oli kokoonpanossa viisi omaa ykköskierroksen varausta: Rostislav Klesla, Rick Nash, Nikolai Zherdev, Alexandre Picard ja Gilbert Brule. Ykkösvahti Pascal Leclaire olisi ollut kuudes, mutta hän on sairaslistalla.

COLUMBUS - DETROIT 1-4 (0-2,0-0,1-2)

0-1 Nicklas Lidstrom (Pavel Datsyuk, Brian Rafalski) yv 6:02
0-2 Henrik Zetterberg (Pavel Datsyuk, Brian Rafalski) yv 9:41
1-2 Rick Nash (Fredrik Modin, Manny Malhotra) 40:43
1-3 Johan Franzen (Chris Chelios, Tomas Kopecky) 52:52
1-4 Pavel Datsyuk av 54:57

Maalivahdit
CLB: Fredrik Norrena 21 laukausta/17 torjuntaa
DET: Dominik Hasek 12/11

Valtteri Filppula, Detroit sairaslistalla

CALGARY - MINNESOTA 5-4 (0-0,2-2,3-2)

1-0 Dion Phaneuf av 23:00
1-1 Benoit Pouliot (Pierre-Marc Bouchard) 33:12
1-2 Benoit Pouliot (Pierre-Marc Bouchard, Nick Schultz) 38:24
2-2 Jarome Iginla (Dion Phaneuf, Jim Vandermeer) 39:37
3-2 Jarome Iginla (Alex Tanguay, Anders Eriksson) 40:50
4-2 Jarome Iginla (Dion Phaneuf, Anders Eriksson) 46:37
4-3 Kim Johnsson (Pavol Demitra, Marian Gaborik) 50:07
5-3 Matthew Lombardi (Stephane Yelle) 58:18
5-4 Kim Johnsson (Marian Gaborik, James Sheppard) 59:05

Maalivahdit
CGY: Miikka Kiprusoff 33 laukausta/29 torjuntaa
MIN: Josh Harding 31/26

Niklas Bäckström, Minnesota varamaalivahtina
Mikko Koivu, Minnesota 0+0, -2, 0, 2, 23:16
Petteri Nummelin, Minnesota sairaslistalla

Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös