HIFK kirjautti liki miljoonan voitot
18.6.2012, 18.02
SM-liigaseura HIFK:n toimintaa pyörittävän Oy HIFK-Hockey Ab:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään maanantaina Helsingissä. Yhtiö teki kolmannen peräkkäisen voitollisen tuloksen ja kirjasi reilun 10,1 miljoonan liikevaihdosta 958 924 euron voiton ennen veroja.
Tilikauden voitto verojen jälkeen oli 876 212 euroa. Yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 114 500 euroa ja siirtää loput 761 712 euroa vahvistamaan yhtiön tulevaisuuden rakentamista.
- IFK:n kohtuullisesta tuloksesta kiitos kuuluu upeille kannattajillemme, katsojaluvut olivat SM-liigahistoriamme parhaat. Haluan kiittää myös koko muun IFK-perheen puolesta yhteistyökumppaneitamme pitkäjänteisestä ja tuloksellisesta yhteistyöstä.Mainittakoon lisäksi, että Olympiastadionilla pelatun Talviklassikon osuus niin liikevaihdon kasvuun kuin tulokseenkin oli merkittävä, kertoo toimitusjohtaja Jukka Valtanen.
Yhtiön hallitukseen valittiin uudelleen Leo-Dan Bensky, Timo Everi, Jaakko Marttinen, Alexander Lindholm ja Kaj Swanljung. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi puheenjohtajaksi Timo Everin.
- Tyytyväisyys IFK:n tilivuoteen tulee kaukalossa saavutettujen tulosten kautta. Näiltä osin pettymys lienee mieto sana käytettäväksi. Sitä suurempi on syy kiittää muuta organisaatiota valtavasta työstä ja onnitella taloudellisen saavutuksen johdosta. IFK:n tulevaisuus on jälleen askeleen vakaammalla pohjalla, summaa hallituksen puheenjohtaja Timo Everi.
Lisää uutisia
- Vain oma pelaaja ohitti Niemen 2.5.2013, 11.12
- Leijonien NHL-avun saapumiselle vahvistus - Jormakka ulos joukkueesta 2.5.2013, 10.53
- Penguins-luotsi vaitonaisena Jokisen ja Nealin vammoista 2.5.2013, 10.31
- Ilman Crosbya pelannut Penguins ei jättänyt selittelyille sijaa 2.5.2013, 10.10
- Kahdelle suomalaiselle ensimmäinen AHL-maali 2.5.2013, 09.04
- NHL, keskiviikon tulokset 2.5.2013, 08.30
- Rask ja kumppanit pilasivat Toronton paluun pudotuspeleihin 2.5.2013, 08.00
- Teemu avasi voittomaalilla! - katso 1.5.2013, 09.24
- Kingsin mestarivahti tyri raskaasti - katso 1.5.2013, 08.01
- Minnesotan taistelu päättyi jatkoaikatappioon 1.5.2013, 07.18
- Kolminkertainen olympiapelaaja nosti luistimet naulaan 1.5.2013, 06.16
- Kontiolan joukkuekaveri sopimukseen Tampa Bayn kanssa 1.5.2013, 06.14
- Kaksi ensimmäistä NHL:n playoff-ottelua jatkoajalle 1.5.2013, 05.49
- Nashvillen ruotsalaistähdelle jatkopesti 1.5.2013, 00.08
- Kumpi ykkösmaalivahdiksi, Ortio vai Raanta? 30.4.2013, 22.39
- Helsingissä nähdään kovia NHL-tähtiä, Suomi Korpikosken varassa 30.4.2013, 22.17
Sport Content Oy

