HOLLO: Lomaruoska, osa 7
1.10.2006
Lauri
Hollo viettää syyskuussa yhdistettyä isyys- ja kesälomaa. Mutta ei sellaista lomaa, etteikö jokin pieni urheiluasia hitusen närästäisi – ainakin sen verran, että on pakko tarttua näppikseen ja yrittää poistaa polte sisältään. Lomaruoska 7 piiskaa urheilublogeja.
On aataminaikaista ottaa konahduksen (tai oikeastaan blogin) aiheeksi blogi. Tästä ilmiöstähän kaikki itseään kunnioittavat älykkökirjoittajat heristelivät virtuaalisormiaan jo vähintään vuosi sitten.
Onko blogi onnistunut nousemaan osaksi suomalaista journalismia? Osittain kyllä, jos vastataan yleisellä tasolla - ei todellakaan ole, jos puhutaan urheilukirjoittamisesta. Yhdyssanaa urheilujournalismi ei uskalla tässä yhteydessä edes kuiskata…
Blogeja on syntynyt Suomessakin kymmeniä, ellei satoja. Kuinka monta niistä on sellaisia, joita ihan oikeasti lukee joku muu kuin blogin ylläpitäjä itse?
Monet blogeista ovat lähinnä linkkilistoja muihin kiinnostaviin uutisiin tai ilmiöihin. Toinen yleinen käytäntö on kirjoittaa lähes päivittäin muutaman rivin kommentti jostakin asiasta ilman sen suurempia perusteluja. Oheen liitetään ehkä kuvaus aamukahvin mausta, oman päivän kohokohdista tai muuten vain kankeasta kirjoittajan arjesta.
Mitä tällaiset blogit antavat yhdellekään lukijalle? Eivät yhtään mitään, mutta toisaalta blogi on monelle kirjoittajalle terapiamuoto. Siksi onkin pelottavaa, että journalistinen aines ja tämä terapiamössö sekoittuvat keskenään. Ainakin rivilukijan on vaikea erottaa niitä toisistaan.
Herää väkisinkin kysymys, kumpi on lopulta tärkeämpää, itse blogaaminen vai sen sisältö? Monen kirjoittajan kohdalla tuntuu siltä, että ensin mainittu. Kun blogaaja joutuu ikenet korvissa irvistämään aihioita päivästä toiseen, se näkyy rivien välistä kilometrien päähän. Huonosti kirjoitettu blogi on yhtä kiinnostava kuin hikinen tennissukka keittiön pöydällä.
On Suomessakin toki hyviä ja kiinnostavia urheilublogeja. Kuten esimerkiksi…tuota noin…onhan niitä…
Moni media on mennyt ilmeisen väkisin mukaan blogaamiseen, se kun on nyt muotia. Kuten amatööripuolella, myös ammattilaisten blogeissa on hyviä ja todella huonoja. Erona on vain se, että ammattitoimittajan huonoa blogia tai sen olemassaoloa on vaikea ymmärtää, amatöörille kaikki on sallittua. En jaksa enää, lähden blogaamaan.
- 1.
-
Jonkunhan tämä on pakko sanoa: Hikinen tennissukka keittiön pöydällä sentään ärsyttää (ei toki kaikkia:), huonosti kirjoitettu blogi ei tee edes sitä.
- 2.
-
Vastataan huutoon ja vinkkaan pari hyvää urheilublogia:
http://avokatsomo.com/
http://kainalopallo.com/
http://blogit.hs.fi/pressikatsomo/Kaikkia yhdistää juurikin bloggaamisen parhaat puolet, eivät yritäkkään olla mitään varsinaisia urheilumedioita vaan kirjoittavat omasta näkövinkkelistään kirjoittajia kiinnostavista aiheista.
Avokatsomo salibandy -juttuineen on näin lajiaktiiville päivittäin luettava sivusto, mutta vasta Kainalopallocorneriin tutustuminen avasi omat silmät blogien voimaan. Jenkkifudis on itselle täysin vieras laji, mutta blogia olen oppinut seuraamaan puoliaktiivisesti ja saanut peliin ihan uudenlaisen näkökulman. Blogin innoittamana kävin jefua ihan paikan päällä katsomassa.
Hesarin Pressikatsomo on tietenkin omaa luokkaansa urheilublogien rintamalla, tekijät ovat kirjoittamisen ammattilaisia jotka pohtivat ja havainnoivat urheilua toimittajan vinkkelistä. Hyvin opettavaista lukemista.
Jos ihan ilkeäksi heittäytyisi, niin voisi väittää että nämä Hollon kirjoitukset ovat ainakin aika lähellä bloggaamista.
Sekin ajatus hiipii mieleen että blogien morkkaaminen on vain ovela mainoskikka, jolla saa takuuvarmasti huomiota (ja linkkauksia) niissä vähäpätöisistä urheilublogeista?
- 3.
-
Yhdyssanaa urheilujournalismi ei uskalla toisinaan kuiskata edes urheilujournalismin yhteydessä. Esimerkiksi silloin kun urheilujournalismi menee sieltä missä aita on matalin.
Blogihan on vain väline, jota joku käyttää tavalla, joka kiinnostaa pientä yleisöä, ja joku toinen tavalla, joka kiinnostaa useampaa. Suomessa on tuhansia - ei vain kymmeniä tai vain satoja - blogeja, joista osalla on paljon lukijoita ja osalla hyvin vähän.
Mitä urheilubloggaamiseen tulee, esimerkiksi Naissalibandy.net on lukijoilleen korvaamaton nettisivu - naissabasta kiinnostuneilla ei ole montaakaan paikkaa, missä kiinnostuksen aiheesta kirjoitetaan päivittäin. Ja naissaban päivittäistä lukijakuntaa ei mitata vain kymmenissä tai sadoissa, vaan tuhansissa.
Että ketään ei kiinnosta?
Blogeissahan on se hyvä juttu, että niiden ei tarvitse kiinnostaa kaikkia. Esimerkiksi naissabaa dissaavien on turha valittaa, että ketä naissaba kiinnostaa. Ketä kiinnostaa, että teitä ei naissaba kiinnosta?
Usein lukijoiden suosiman blogin taustalta löytyykin aiheepiirin tiukka rajaus: vain mobiililaiteasiaa, vain naissabaa, vain yhden illan seikkailujen raportoimista.
Ja todellakin: blogien morkkaaminen on ovela, joskin aataminaikainen, mainoskikka.