Hülkenberg myöntää: Paljon on opeteltavaa
11.2.2012, 12.02
Saksalaiskuljettaja Nico Hülkenberg tekee paluun F1-kilpakuljettajaksi vuoden tauon jälkeen päästessään tällä kaudella Force Indian rattiin. Tällä viikolla Jerezissä Hülkenberg ajoi ensimmäiset testinsä Force Indian uudella VJM05-autolla. Testi sujui hyvin, mutta Hülkenberg myöntää opeteltavaa olevan paljon.
Poliitikot vaativat Bahrainia ulos F1-sarjasta
11.2.2012, 11.24
Britanniassa seitsemän vihreän puolueen parlamenttiedustajaa on allekirjoittanut julkilausuman, jossa Formula ykkösiä vaaditaan peruuttamaan Bahrainin osakilpailunsa, joka olisi määrä ajaa ensi huhtikuussa. Poliitikkojen mukaan näyttöä ei ole siitä, että Bahrainissa tehtäisiin toivottuja toimenpiteitä maan ihmisoikeustilanteen parantamiseksi ja Bahrainista on saatu kiistattomia näytteitä siitä, että opposition edustajia olisi surmattu. Poliitikkojen mielestä F1:llä ei ole oikea aika mennä Bahrainiin tänä vuonna, koska taloudellisten asioiden ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen tulisi kulkea käsi kädessä.
- Ero yhä valtava, Trulli ei huolestu 11.2.2012, 11.03 Formula ykkösten Caterham-talli ei Jerezin testiaikojen perusteella näytä kuroneen kärkitiimien etumatkaa merkittävästi umpeen. Heikki Kovalainen jäi …
- Vettelillä paljon ongelmia 11.2.2012, 10.48 Sebastien Vettelin urakointi Jerezin testeissä perjantaina uudella Red Bull RB8-autolla ei mennyt aivan odotetusti. Saksalainen menetti aamupäivällä p…
- Heracles yllätti Twenten Hollannin liigassa 10.2.2012, 22.00 Hollannin jalkapalloliigassa pelattiin perjantaina yksi ottelu ja siinä Heracles peittosi Twenten maalein 3-2. Heracles vankisti voittonsa myötä asemi…
- Kimin tallitoveri tunnusti: Olin hermostunut 10.2.2012, 18.30 Lotuksen Romain Grosjean päätti tallin testit perjantaina Jerezissä. Kimi Räikkösen tallitoverina tulevalla kaudella kaasutteleva Grosjean vastasi päi…
- Alonso: Barcelonassa nähdään nopeampi Ferrari 10.2.2012, 18.20 Ferrarin espanjalaiskuski Fernando Alonso uskoo, että Maranellon ylpeys palaa radalle Barcelonan testeissä vahvempana ja nopeampana. Alonso kirjautti …
- Kovalaisen pomo: Hyvä testiviikko meille 10.2.2012, 17.23 Heikki Kovalaisen edustaman Caterham-tallin urheilujohtaja Steve Nielsen on tyytyväinen tiiminsä tähän mennessä suorittamiin esityksiin. Caterhoam ei …
- Alonso kirjautti pohjat Jerezissä 10.2.2012, 17.10
- Senna urakoi Jerezissä 10.2.2012, 13.17
- HRT-talli ei läpäissyt törmäystestejä 10.2.2012, 12.28
- Kovalainen tyytyväinen testeihinsä 10.2.2012, 11.32
- Ferrari erittäin pettynyt uuteen autoonsa 10.2.2012, 11.18
- Senna uskoo: Autossa on paljon potentiaalia 9.2.2012, 22.10
- Ferrari-pomo vaisusta vauhdista: Ei tarvetta päästä otsikoihin! 9.2.2012, 21.00
- Kimin tallitoveri: Olen maailman onnellisin mies 9.2.2012, 20.45
- Hamilton positiivisella mielellä avauspäivän jälkeen 9.2.2012, 20.32
- Vettel: Auto on hyvä - sitä myös odotimme 9.2.2012, 19.25
Vanhemmat uutiset arkistosta.

